Yhdysvaltoja pidetään maailman keskipisteenä. Kun George Bush nuorempi tuli Eurooppaan toisen virkakautensa alussa, hän seisoi Euroopan johtajien keskellä ottaen vastaan kättenpuristuksia eri suunnista. Huomiosta kilpailtiin. Aasia ei tee poikkeusta. Kukaan ei pyri vakavissaan kiistämään Yhdysvaltojen johtoasemaa.

Kylmän sodan loputtua elettiin hetki YK:n alkuperäisten tavoitteiden aikaa. Irak pakotettiin rauhaan YK:n tuella. Sitten siirryttiin Somaliaan, mutta operaatio epäonnistui, ja Yhdysvaltain sotilaita raahattiin kadulla. Se koettiin Yhdysvalloissa nöyryyttäväksi ja syyllistä haettiin.

Jyväskylän yliopiston maailmanpolitiikan professorin Pekka Korhosen mukaan Bill Clintonin retoriikassa syylliseksi nousi YK. George W. Bush vei tämän kannan vielä pitemmälle, ja nyt elämme ”yhden presidentin maailmassa”. Miten yhdysvaltalaiset tilanteen kokevat?

Korhonen hakee vastausta Hans Morgenthaun Rooman imperiumia koskevasta näkemyksestä. Salaisuus kätkeytyy siihen mahtavaan tunteeseen, jonka roomalainen koki sanoessaan: ”Minä olen Rooman kansalainen”. 1950-luvulta lähtien sama tunne on vahvistunut myös Yhdysvalloissa. Jokainen amerikkalainen voi kokea olevansa maailman johtaja. Kanadalaisten tekemässä tv-dokumentissa Yhdysvaltain kansalaiset ratkoivat tyytyväisinä kuvitteellistenkin valtioiden asioita.

Korhosen mukaan Yhdysvaltojen ulkopoliittisen keskustelun kysymys on, mitä yhdysvaltalaiset voivat tehdä muulle maailmalle. Tässä eliitti ja kansa yhdistyvät. Clintonin ja George W. Bushin hallinnot ovat linjaeroista huolimatta ottaneet muun maailman vastuulleen.

Eurooppalaisten ahdinko

Eurooppalaiset ovat tilanteesta ahdistuneita. Rankinta eurooppalaisille ei ole välttämättä ollut Bushin maailmanhallinta sinänsä vaan se, että Eurooppa on sen kohteena yksi muiden joukossa. Korhonen arvioi, että eurooppalaisten on vaikeaa ymmärtää asemaansa vain yhtenä osasena Yhdysvaltojen karttapöydällä.

Teollisuusmaiden vahvoja yrityksiä hyödyntävä vapaakauppa ei toistaiseksi kulje ilman öljyä. Tärkein kysymys olisi taloudellisten etujen turvaaminen. Yhdysvaltalaisten mukaan maailmaa olisi hallittava niin, että se turvaa maan yritysten vapaan toiminnan. Niiden olisi päästävä kaikille markkinoille ja saatava raaka-ainetta edullisesti.

Mutta Pekka Korhosen mukaan taloudelliset edut eivät välttämättä ole ykkösenä Yhdysvaltojen ulkopoliittisella listalla. Virallisen tehtävänsä mukaan Yhdysvallat on ollut aina levittämässä vapautta ja demokratiaa, eli parempaa elämää kaikkialle. Yhdysvallat on nähtävä eurooppalaisen siirtomaapolitiikan perillisenä.

”Eurooppalaiset uskoivat vievänsä parhaan mahdollisen sivilisaation kaikkialle, vaikka pakolla. Ei heillä ollut aina selkeää strategiaa, mutta pakottava tunne hallita ja viedä omaa ylivertaisuutta muualle”, Korhonen sanoo. Yhdysvaltojen perimmäisin motivaatio voi löytyä samasta tunteesta. Jatkuva siirtolaisvirta voi antaa tukea ajatukselle, että kaikki maailmassa haluaisivat perimmiltään olla Yhdysvaltojen kansalaisia.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikan pohtijat Samuel P. Huntington ja Robert Kaplan toteavat, että demokratian onnistunut vieminen johonkin maahan voi tarkoittaa, että ihmiset äänestävät Yhdysvaltoja vastaan. Demokratiaa olisi vietävä, paitsi jos se aiheuttaa ongelmia. Huntington ja Kaplan eivät ole mielipiteineen yksin, mutta virallisesti heidän kanssaan ei olla samaa mieltä.

Yhdysvaltojen uuden virallisen doktriinin mukainen Irak-operaatio voidaan nähdä ystävällismielisyyden pakkovientinä vihamieliseen maahan. Järjestetyillä vaaleilla ei ole välttämättä yhteyttä demokratiaan. Joka tapauksessa doktriinin vaikein vaihe tulee olemaan sodan jälkeinen aika.

”Yhdysvalloilla ei ole varaa sotivaan koneistoon ja hyvään elintasoon yhtä aikaa”, Korhonen toteaa.

Maailmanpolitiikan professuuri

Jyväskylän yliopistoon perustettiin maailmanpolitiikan professuuri viime vuonna. Professoriksi nimettiin Aasian tuntija ja japanin kieltä taitava Pekka Korhonen. Hänen mukaansa valtion sisäiseen politiikkaan keskittynyt valtio-oppi ja valtioiden välisiä suhteita tutkiva kansainvälinen politiikka ovat nykytilanteessa päällekkäisiä.

”Maailmasta on tullut yksi tila, osia ei voi rajoittaa selkeästi kansallisvaltioihin.”

Jos politiikkaa haluaa ymmärtää, on tiedettävä jotain maailmanpolitiikasta. Opiskelijat ja kaupunkilaiset tiedostavat tämän.

”Viime syksyn terrorismiluennoilla oli 300 henkeä, eivätkä kaikki olleet opiskelijoita”, Korhonen sanoo.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2005