Algerialaiselta äidiltä ja iranilaiselta isältä periytyvät afrikkalaiset ja arabialaiset vaikutteet kuuluvat Ranskassa asuvan Mad Sheer Khanin luomuksissa. Mad, oikealta nimeltään Mahamad Hadi, ei kuitenkaan ole tyytynyt ammentamaan vain omista taustoistaan.

Vuonna 2000 julkaistu 1001 Nights -levy on tulkinta klassisen arabialaisen kertomuskokoelman seitsemästä tarinasta yhtä monen eri kulttuuritaustaisen naisen laulamana. Levylle äänensä antavat niin navajo-intiaanit, tiibetiläiset kuin Marokosta alun perin lähtöisin olevat musiikilliset parantajat, gnawat.

Muun muassa Stingin ja John McLaughlinin kanssa yhteistyötä tehnyt Mad aloitti uransa 1970-luvulla Ranskassa Rahmann-nimisen avantgarde-yhtyeen nokkamiehenä ja kitaristina. Bändi julkaisi nimikkoalbuminsa vuonna 1978.

Rockklassikot á la Mad

Kun Mad siirtyi 1980-luvun alussa soolouralle ja Lontooseen, listasi arvostettu New Musical Express -lehti kitaravirtuoosin alansa kymmenen parhaan joukkoon. Muutama vuosi myöhemmin muusikko palasi Ranskaan ja perusti kokeellisen Harem-yhtyeen, joka yhdisteli elektronista musiikkia akustiseen. 1990-luvun puolivälissä oli jälleen soolouran ja etnisemmän musiikin aika.

Viimeisimmällä, vuonna 2002 ilmestyneellä Samarkand Hotel -albumillaan Mad Sheer Khan iskee soittimensa länsimaisiin rockklassikoihin. Käsittelyn saavat muun muassa Bob Dylanin All Along the Watchtower, Buddy Milesin Chances sekä Jimi Hendrixin Purple Haze ja Voodoo Child. Viiden hengen kokoonpanoaan Mad johtaa pohjoisintialaisella viululla, 24-kielisellä dilruballa eli ”sydämen äänellä”. Levyn äänimaailmassa kuuluvat lisäksi intialaiset tabla-rumpu ja tampura, afrikkalaisperäiset rummut, harmooni sekä drum’n’bass -biittiä takova rumpukone.

On sanomattakin selvää, että lopputulos on epäortodoksinen. Ja juuri tästä Mad tunnetaan. Eri kulttuureille ja aikakausille ominaiset instrumentit yhdistyvät hänen otteessaan ainutlaatuiseksi kulttuurienväliseksi kollaasiksi. Hypnoottiset, lähes psykedeeliset soundit koettelevat vanhaa kuvaa ”eksoottisesta idästä”.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2006