Pitkä jono kiemurtelee pienen sinisen rakennuksen edessä Niary Tallyn vilkkaassa kaupunginosassa Senegalin pääkaupungissa Dakarissa. Oven yläpuolelle on maalattu valkoisin kirjaimin sana Dibiterie. Alunperin wolofinkielistä sanaa on vaikea kääntää, minkä vuoksi Senegalin ensimmäinen presidentti ja runoilija Léopold Sedar Senghor ranskansi sen sellaisenaan. Dibi tarkoittaa grillattua lampaanlihaa, joten dibiterie ei voinut olla kuin paikka, jossa sitä valmistetaan ja syödään. Suomessa vastaava ilmiö lienee nimeltään nakkikioski.
Pienen odottelun jälkeen pääsemme sisään. Huone on jaettu kahtia. Oikealta löytyy puupöytä ja parhaat päivänsä nähneitä penkkejä. Vasemmalla on keittiö: elävä tuli ja sen päällä sijaiseva metallinen grillausteline. Kokki odottaa tilausta ison lihaveitsen kanssa, jolla hän viiltää sopivan kokoiset annokset katosta roikkuvista lampaanlihan paloista. Tilaamme kolme kiloa lihaa, jonka hinnaksi tulee 5000 CFA-frangia eli noin 10 euroa.
Kokki paloittelee lihan ja asettelee sen telineelle. Liha tirisee, jokainen tulen päälle putoava rasvapisara nostattaa liekkejä. Jo valmiiksi lämmin tunnelma kohoaa sietämättömän kuumaksi. Lihan päälle lisätään vielä sipulinviipaleita. Savu ja tuoksut sekoittuvat, ja ravintola alkaa pian muistuttaa savusaunaa.
Parinkymmenen minuutin kuluttua annos on valmis: grillissä tirisevää lampaanlihaa, sipulia, sinappia ja chiliä. Lautasen virkaa toimittaa tanskalaisen päivälehden etusivu. Miten se on päätynyt tänne, onkin eri tarina. Siirrymme pöytään, jossa istuu kolme muuta ruokailijaa. Hyvän ruokahalun toivotusten jälkeen iskemme käsin ja hampain kiinni annokseemme. Dakarin meri-ilma ja pitkä päivä ovat tehneet meistä nälkäisiä.
Dibiteriet ovat peräisin Nigeriasta. Sen ovat ilmeisesti keksineet paimentolaisina liikkuvat hausat, jotka olisivat sitten tuoneet dibiteriet Senegaliin 1950-luvulla.
Niary Tallyn dibiterie ei olekaan mikä tahansa paikka. Sen perusti 1950-luvulla nuori mies nimeltään Mbarrick Fall, joka Dakariin muutettuaan päätti panostaa ravintola-alaan ja uuteen hausa-tyylisiin lammasannoksiin. Dakarissa oli tuolloin vain yksi ainoa savupiiputon dibiterie, jonka asiakkaat odottivat tilaustaan savuisessa mökissä ja maksoivat annoksestaan 25 CFA-frangia. Fall pisti paremmaksi ja laski hinnan 15 CFA:han. Se kannatti: ravintolansa tuotolla Fall on elättänyt neljä vaimoaan ja lukuisat lapsensa ja tehnyt jopa pyhiinvaelluksen Mekkaan.
Nykyisin kokkaamisen hoitavat lapset, mutta Fall huolehtii edelleen raha-asioista. Hän istuu tuolilla ja hoitaa kassaa. Rahat sujahtavat pieneen nahkapussiin, jotä hän pitää tyylikkään ”grand boubounsa” taskussa.
Nykyisin dibiterie-grillejä löytyy jokaisesta senegalilaisesta kaupungista ja kylästä. Niistä on tullut sosiaalinen ilmiö. Katukeittiö toimii usein koko korttelin keskuspisteenä, jossa käyvät taksikuskit, muusikot, tavalliset työläiset, prostituoidut, urheilijat, politiikot ja niin edelleen. Dibiterien edessä istutaan pikkutunneille asti juomassa teetä ja puhumassa politiikasta, musiikista ja jalkapallosta. Tilaustaan odottavat asiakkaat kommentoivat keskustelua.
Meidän käyntimme Mbarrickin dibiteriessä on tältä kertaa ohi. Herkullisen aterian päätteeksi pesemme kädet vedellä ja saippualla, juomme kulauksen vettä ja jätämme paikkamme seuraaville asiakkaille. Jono ei ole lyhentynyt.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2005