Vaikka asialle laitettaisiin komitea, tuskin saataisiin aikaan tylsempää termiä kuin ”vuosituhannen kehitystavoitteet”. Siinä kuuluu kaikuja keskusjohtoisten valtioiden suureellisista viisivuotissuunnitelmista, mutta joku realisti on ujuttanut aikajanaksi tuhat vuotta sen kirkasotsaisen viiden sijaan. Vasta alaotsikoista ja itse julkilausumatekstistä paljastuu, että kaikki tämä pitäisi saavuttaa vuoteen 2015 mennessä.
Pahinta vuosituhannen kehitystavoitteissa taitaa olla se, ettei kenelläkään ole niistä pahaa sanottavaa. Asia, jota vastaan kukaan ei vaivaudu edes hyökkäämään, ei voi herättää suuria intohimoja suuntaan eikä toiseen. Pelkkä yleinen hymistely ei pitkälle riitä silloin, kun pitäisi saada aikaan suuria muutoksia.
Ei tarvitse kauaa seisoskella kylänraitilla köyhässä afrikkalaisessa tai aasialaisessa kylässä, ennen kuin jo maalaisjärjellä näkee mistä kiikastaa: rahasta ja resursseista. Kyllä raskaana oleva nainen söisi enemmän ja monipuolisemmin, jos vain siihen olisi varaa. Kyllä vanhemmat sairaan lapsen lääkäriin veisivät, jos voisivat. Harva vanhempi valitsisi lapselleen uran kouluttamattomana, huonopalkkaisena pätkätyövoimana, jos tarjolla olisi muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja.
Vuosituhannen kehitystavoitteita tavataan kehua sillä, että ensimmäistä kertaa saadaan koko avunantajakenttä toimimaan yhdessä. Käänteisesti voisi kysyä, mitä nyt tehdään toisin kuin ennen? Kuinka paljon on vaikka suurten avustusjärjestöjen työ käytännön tasolla muuttunut sen jälkeen kun tavoitteista sovittiin? Muuallakin kuin raporteissa?
Tavoitteet ovat niin laajoja, että on harvaa ”hyvää asiaa”, jota ei niiden alle saisi soviteltua. Tänä vuonna myös suomalaiset hanketukea hakevat järjestöt pääsevät jo hanketukihakemusta täyttäessään miettimään, olisiko oman projektin päätavoite vaikka äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen tai kehitysmaiden velkaongelman ratkaiseminen kansallisin tai kansainvälisin toimin. Ihan totta. Näiden ja 14 muun saman kokoluokan tavoitteen lisäksi järjestöt voivat myös rastittaa kohdan ”muu, mikä”, jos välttämättä haluavat.
Kyllä tavoitteissa on lihaa luiden päällä, kunhan jaksaa penkoa aihetta aina alatavoitteiden indikaattori-tasolle asti. Teemat alkavat kuulostaa kumman tutuilta. Indikaattori numero 33 mittaa sitä, kuinka suuren osan kansantulosta kehittyneet maat antavat kehitysapuun. Täällä ne rahat ja resurssit piileskelevät. Sanoiko joku 0,7?
Kirjoittaja on Kepan tiedottaja.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2005