Ranskalainen Thomas, 30, ja kamerunilainen George, 23, muistelevat naureskellen viimevuotista matkaansa Georgen kotimaahan.
”Vanhempani olivat järjestäneet isot juhlat koko korttelille. Äiti oli pyytänyt paikalle papin ja kirkokuoron pitämään tervetuliaismessua”, George hymyilee. ”Pappi puhui koko ajan ’parista’, tarkoittaen kahta ihmistä, ja toivotti siunausta.”
George ratkeaa nauruun: ”Ne olivat Kamerunin ensimmäiset homohäät!”
Pappi tuskin tiesi asian oikeaa laitaa, mutta vanhemmilleen George oli kertonut homoudestaan muutamia kuukausia aikaisemmin. ”Sanoin, että asia on nyt näin, ottakaa tai jättäkää. Olin päättänyt kertoa vasta sitten, kun seurustelisin vakavasti jonkun kanssa.”
Se joku oli Thomas, johon George tutustui pariisilaisessa homobaarissa vuonna 2004.
George oli saapunut väärillä papereilla Kamerunista Saksan kautta Pariisiin muutamaa kuukautta aikaisemmin ja jäänyt maahan laittomasti. ”Lähdin etsimään itseäni”, George kertoo. ”Tiesin, että homona eläminen ei olisi Kamerunissa helppoa.”
Kun pariskunta muutti yhteen, ensimmäinen huoli oli saada Georgelle oleskelulupa. Sitä varten parisuhde oli rekisteröitävä. Se suojelisi Georgea karkotukselta ja antaisi vuoden yhteiselon jälkeen oikeuden väliaikaiseen oleskelulupaan – mikäli pariskunta pystyisi esittämään todisteita yhteiselämästä kuukausi kuukaudelta. Siihen asti George olisi laittomasti maassa.
Tosiasiassa kului lähes puolitoista vuotta, ennen kuin George lopulta sai vuoden väliaikaisen oleskeluluvan viime huhtikuussa. Matka Kameruniin oli vihdoin mahdollinen.
Pariisi – Kampala
Ranskalaisen Christophen, 48, ja ugandalaisen Solomonin, 35, tie yhteisen katon alle oli mutkikkaampi. Miehet tapasivat ensimmäistä kertaa aids-konferenssissa Durbanissa, Etelä-Afrikassa, vuonna 2000.
”Se oli rakkautta ensisilmäyksellä”, muistelee Christophe. Mutta ajatus yhteisestä elämästä ei vielä tuolloin ollut kummallekaan ajankohtainen. Miten se olisi edes onnistunut, kun toinen asui Pariisissa ja toinen Kampalassa?
”Olimme yhteydessä sähköpostitse ja tapasimme kerran, pari vuodessa”, kertoo Solomon.
Työ afrikkalaisen aids-organisaation parissa vei hänet ajoittain eri puolille Eurooppaa. Christophe järjesti itselleen vapaapäiviä ja lensi paikalle. Niin kului kolme vuotta, kunnes Christophe eräänä päivänä sai puhelinsoiton Lontoosta. Solomon oli jättänyt Ugandan taakseen.
”Ugandassa en ollut avoimesti homo, mutta työssäni puhuin usein homojen oikeuksista. Se ei ollut esimieheni mieleen – hän syytti minua homouteen lietsomisesta”, Solomon kertoo.
Päätös lähteä Ugandasta vahvistui vuonna 2003, kun poliisi ilmestyi Solomonin kotioven taakse. Onnekseen hän ei ollut tuolloin paikalla.
”Poliisit etsivät minua kuulusteltavaksi. Todellisuudessa he olisivat luultavasti halunneet kiristää minulta rahaa: presidentti Yoweri Museveni oli juuri noihin aikoihin todennut, että kaikki homot tulisi pidättää.”
Päätös jättää kotimaa ei ollut helppo. Taakse jäivät perhe ja työ. Suunnaksi Solomon valitsi Englannin, jossa hänellä oli muutamia sukulaisia, ja ”koska se oli lähinnä Ranskaa”. Hänestä tuli turvapaikanhakija.
Meidän koti
Kun Christophe sai sydänkohtauksen vuonna 2004, Solomonin haaveet asuinpaikasta palautuivat mieleen. ”Tuli tarve miettiä, mitkä asiat olivat oikeasti tärkeitä elämässäni. Solomon oli yksi niistä.”
Miehet alkoivat ensimmäistä kertaa puhua yhteiselosta, kunhan Solomonin turvapaikka-asia ratkeaisi.
Maaliskuussa 2005 Christophe sai toisen mieleenpainuvan puhelinsoiton – englantilaisesta vankilasta. Solomonin turvapaikkahakemus oli hylätty, mies pidätetty ja edessä oli karkotus kotimaahan. Pariisin sijasta Solomon löysi itsensä Kampalasta.
Mutta tällä kertaa pariskunnalla oli yhteinen päämäärä: muutto saman katon alle. Solomon saapui vihdoin ja viimein Pariisiin kesäkuussa 2005, kolmen kuukauden turistiviisumilla.
Christophe muistaa hyvin ensimmäisen aamun yhteisessä kodissa.
”Heräsin ja näin Solomonin kastelevan kukkia. Tiesin, että tämä on nyt meidän koti.”
Christophe ja Solomon rekisteröivät nopeasti suhteensa voidakseen hakea Solomonille oleskelulupaa. Päätös ei ollut yksinkertainen kummallekaan: vuoden ”koeajan” Solomon joutuisi olemaan maassa laittomasti, vailla töitä, täysin Christophen varassa.
”Se oli rankka vuosi”, muistelee Christophe. ”Pelkäsin koko ajan, että Solomon karkotettaisiin uudelleen.”
Aina itsensä elättäneelle Solomonille riippuvuus oli vaikeaa niellä. Toisaalta koettelemukset vahvistivat suhdetta. Christophe, joka ensin suhtautui parisuhteen rekisteröintiin pelkkänä pakon sanelemana muodollisuutena, yllätti itsensä suunnittelemasta hääjuhlaa.
”En olisi uskonut, miten tärkeältä symbolilta rekisteröinti loppujen lopuksi tuntui.”
”Ne olivat hienot juhlat”, Solomon muistelee. ”Afrikassa perhe ja ystävät ovat todella tärkeitä. Tuntui hyvältä, että täällä oli paljon ystäviä juhlistamassa tuota hetkeä.”
Paikka suvussa
Solomon sai vuoden väliaikaisen oleskeluluvan viime lokakuussa. Joulukuussa pariskunta vieraili Ugandassa. Yhtä poliisitarkastusta lukuun ottamatta matka sujui hyvin. Christophe kokkasi Solomonin suvulle ranskalaista ruokaa, ja pariskunta rakensi itselleen oman pienen talon tulevia vierailuja varten. Christophe otettiin avosylin vastaan puolisonsa perheessä, jolle hänet esiteltiin ”Solomonin ystävänä”.
”Se, kuka kenenkin kanssa on, kuuluu yksityiselämään eikä siitä puhuta sen kummemmin”, toteaa Solomon ykskantaan.
Christophea tilanne ei vaivannut – tärkeintä oli, että hänellä oli paikka Solomonin suvussa.
”Minusta tuntuu, että tunnen Solomonin nyt paremmin”, hän toteaa.
Pariskunta suunnittelee uutta matkaa Ugandaan ja haaveilee omasta farmista.
Koeajalla
Vaikka suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on Ranskassa avoimempaa, afrikkalainen miesystävä herättää silti epäilyjä. ”Monien mielestä Eurooppaan saapuvat afrikkalaiset ovat onnen onkijoita. Harva ajattelee, että Christophen ja minun välillä on kyse rakkaudesta”, pohtii Solomon.
Thomas puolestaan muistelee, kuinka yllättynyt hän oli Georgen perheen lämpimästä vastaanotosta. Hänen omat vanhempansa eivät hyväksy poikansa homoutta eivätkä ole koskaan kutsuneet Georgea kotiinsa.
Thomasia tilanne suututtaa, mutta George suhtautuu asiaan huumorilla: ”Pojalla on miesystävä ja vielä musta sellainen! Siinä on vanhemmille ristiä kerrakseen!” Ennakkoluulojen kanssa on vain opittava elämään, hän lisää ja kohauttaa olkapäitään.
Rakkauden vilpittömyyttä koetellaan myös viranomaisten taholta. Vuoden oleskeluluvan uusimisen ehto on, ettei parisuhteen rekisteröintiä ole purettu ja yhteiselämä jatkuu. Muuten ulkomaalaisella puolisolla on edessään karkotus kotimaahan tai paluu laittomaksi siirtolaiseksi.
”Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että Georgen oleskelulupa riippuu meidän parisuhteestamme”, toteaa Thomas. ”Mutta yritän olla ajattelematta sitä.”
George hymyilee: ”Kun nyt kerran ollaan yhdessä, niin eikö liiton kuuluu pitää niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä?”
”Vähemistöseksuaaliryhmien oikeudet ovat ihmisoikeuksia”
Euroopan unionissa siirtolaisuus- ja turvapaikka-asiat, samoin kuin samaa sukupuolta olevien parien suhteen virallistamismahdollisuudet, ovat sidoksissa kunkin maan kansalliseen lainsäädäntöön. Tuloksena on laaja kirjo erilaisia käytäntöjä, jotka vaikeuttavat monikansallisten pariskuntien elämää ja rajoittavat heidän liikkumisvapauttaan, kertoo Euroopan parlamentin seksuaalitasa-arvoverkoston puheenjohtaja Michael Cashman.
Yhdessä maassa rekisteröityä parisuhdetta ei välttämättä tunnusteta toisessa maassa, ja turvapaikan myöntämisen perusteet saattavat vaihdella. Ainoa EU:n tasolla jäsenmaille asetettu ehto on homoseksuaalisuuden kriminalisointikielto.
”Pystymme vaikuttamaan lähinnä EU:n suhteissa kolmansiin maihin”, kertoo Cashman. Ihmisoikeudet sisältyvät useisiin kolmansien maiden kanssa solmittuihin sopimuksiin ja niin sanottuihin assosiaatiosopimuksiin, joita EU on solminut muun muassa Venäjän kanssa.
”Pyrimme ottamaan seksuaalivähemmistöjen oikeudet esille kolmansien maiden kanssa käytävässä vuoropuhelussa, etenkin jos tietoomme on tullut näihin ihmisryhmiin kohdistuvia ihmisoikeusrikkomuksia”, Cashman selventää. ”Valitettavasti tällaisia tapauksia tulee esille kovin usein.”
Vaikka parlamentin verkosto antaakin suosituksia ja seuraa syrjintätilannetta jäsenmaissa, kansallisiin lainsäädäntöihin se ei suoraan pysty vaikuttamaan. Cashman kuitenkin muistuttaa, että verkostoon kuuluu yli 150 jäsentä, jotka ovat aktiivisia myös kotimaissaan.
”Useissa maissa on myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavia järjestöjä, jotka ottavat esille oleskelulupa- ja turvapaikka-asioita”, Cashman lisää.
Suomessa rekisteröity parisuhde rinnastetaan ulkomaalaislaissa avioliittoon. Myös avoliitossa olevat voivat hakea oleskelulupaa perhesuhteen perusteella. Avoliiton perusteella oleskelulupa voidaan myöntää jos pariskunta – olivatpa he samaa tai eri sukupuolta – voi todistaa asuneensa yhdessä kaksi vuotta.
Ranskassa oleskelulupa on tiukassa
Ranskassa samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinti on ollut mahdollista vuodesta 1999. Lainsäädännössä rekisteröinnin todetaan kuitenkin olevan vain ”huomioon otettava seikka” mahdollista oleskelulupaa myönnettäessä.
Vuonna 1998 perustettu Ardhis-järjestö on lobbaustyöllään vaikuttanut osaltaan nykyisen käytännön muotoutumiseen. Tällä hetkellä ulkomaalainen puoliso voi saada vuoden väliaikaisen oleskeluluvan, jos pystyy esittämään todisteita vähintään vuoden kestäneestä yhteiselämästä Ranskassa.
”Ulkomailla yhdessä vietettyjä vuosia ei kuitenkaan oteta huomioon siitä huolimatta, että parisuhteen voi rekisteröidä Ranskan konsulaatissa myös ulkomailta käsin”, huomauttaa järjestön juristi Edouard Béra.
”Käytännössä ulkomaalaisen puolison on siis tultava Ranskaan turistiviisumilla, jäätävä maahan laittomasti ja haettava oleskelulupaa vuoden kuluttua.”
Väliaikaisen oleskeluluvan uusimisen ehtona on, ettei parisuhteen rekisteröintiä ole purettu ja että yhteiselämä jatkuu. Ranskalaisen puolison kuolema johtaa oleskeluluvan epäämiseen.
Turvapaikkaa voi hakea seksuaalisen suuntautumisen perusteella, mutta ongelmana on usein homoseksuaalisuuden ja sen perusteella tapahtuneen vainon todistamisen vaikeus.
”Käytännössä tämä johtaa absurdeihin tilanteisiin, jossa turvapaikkalautakunta yrittää selvittää esimerkiksi mauritanialaisen hakijan seksuaalisen suuntautumisen todellisuutta kyselemällä sateenkaarilipun värejä”, Béra kertoo. ”Toisaalta huijarit ovat tällä saralla äärimmäisen harvinaisia: harva on valmis heittäytymään homoksi saadakseen turvapaikan.”
Syrjintä on Euroopassakin täyttä totta ja ennakkoluulot ovat vielä tiukassa.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 03/2007