Aamunkoitteessa pikkuruisten kalastajaveneiden parvi ponnistelee vuorovesiaalloissa merelle. Jokaisen veneen airoissa on kaksi miestä, rantatyrskyistä täytyy selvitä soutaen. Muutoin mosambikilaisessa Inhambanen provinssissa sijaitseva Tofon ranta on vielä autio. Hetken kuluttua ilmaantuvat ensimmäiset turistit rannalle hölkkäämään, mutta valtaosa nukkuu lomapäivinään pidempään.

Tofolle ei kuitenkaan tulla vain lekottelemaan. Kun aurinko on kivunnut ylös taivaalle ja ammattikalastajat palanneet saaliineen rantaan, ulapalle suuntaavat sukeltajia ja urheilukalastajia kuljettavat veneet. Siinä missä paikalliset kalastajat hinaavat aluksensa vesille ja rantaan lihasvoimin, matkailupalvelujen tarjoajat vetävät veneet rantahiekalle nelivedoilla ja trailereilla.

Mosambikin upeat rannat ovat vielä varsin neitseellisiä. Jopa maan vilkkaimpiin turistikeskuksiin lukeutuva Inhambane on rauhallinen ja unelias. Intian valtameren kauneus ja mahti ovat vaikuttavia, ja rannalla törmääkin usein kuin hypnoosissa merelle tuijottaviin turisteihin.

Huomattava osa matkailijoista tulee Etelä-Afrikasta, mutta myös kauempaa: Amerikasta, Euroopasta ja Australiasta. Edullisten majoitusvaihtoehtojen vuoksi Inhambane on suosikkikohde myös kotimaan matkailijoille – pääkaupunki Maputon keskiluokalle. Pohjois-Mosambikissa sijaitseville ylellisiksi varustetuille Bazaruton ja Quirimbasin saarille ei edes toivota kotimaisia turisteja: tulijoilla on oltava tuomisinaan tukuittain ulkomaanvaluuttaa.

Paikallisille ranta tarjoaa myös mahdollisuuden tienesteihin. Päätöskokeiden tuloksia odotellessaan lähellä sijaitsevaa ylä­astetta käyvä Alberto hankkii perheelleen lisätuloja. Hän myy rannalla simpukoista ja helmistä punottuja rannekoruja, jotka vetoa­vat erityisesti reppumatkailijoihin.
Myös Lúcia tarjoaa palvelujaan rannalla loikoilijoille. Hän valmistaa tilauksesta mereneläviä ja mosambikilaisia perinne­ruokia.

”Teen erinomaista mathapaa. Siihen tulee kookosta, taskurapuja ja maapähkinää”, hän mainostaa.
Kaikki eivät Lúcian tavoin luota kotimaisuuteen. Rannan parhaalle paikalle rakennetun ravintolan ruokalistalla hinnat ovat randeina, ja eräänkin ruokalajin mainosvaltti on ”pihvi laadukasta etelä-afrikkalaista tuontilihaa”. Osa tarjoilijoista puhuu hämmästyttävän hyvää englantia – mutta heidät onkin värvätty Etelä-Afrikasta.

Yksi Tofon yrittäjien pioneereista on Dino, jonka rastafari-imagolla ratsastava baari aloitti vaatimattomana ruokomajana 1990-luvulla. Vuonna 2004 myrsky pyyhkäisi baarin mennessään. Sittemmin Dino on aloittanut uudestaan. Tällä kertaa upea, hirsistä ja massiivisista ruokokatoksista koostuva ravintola nousi ylös rantavallille. Iltaisin ravintolassa soi ambient-musiikki ja pöydät täyttyvät ruokailevista seurueista. Ruokalistalta löytyy myös mosambikilainen kansallisruoka mathapa.

Dinon baari ei ole ainoa esimerkki suuresta muutoksesta. Muistaakohan kukaan, että joitakin vuosia sitten Tofolla ei ollut kännykkäverkkoa eikä juuri sähkövaloja?

Kasvava matkailubisnes tuo paikallisille kaivattuja lisäansioita, mutta buumilla on varjopuolensa: huonosta infrastruktuurista ja kontrollin puutteesta johtuvat jäteongelmat, eroosio ja maasturirallin aiheut­tama dyyniluonnon vaurioituminen.