Elina Penttinen vaatii, että prostituutiota puhuttaessa vältettäisiin stereotypioita. Seksin ostajallekin olisi esim. lehtijutuissa annettava kasvot.

Suomessa käytävä naiskauppa alkoi lisääntyä nopeasti Neuvostoliiton ja sen talouden romahdettua 1990-luvun alussa. Seurannut raju yksityistämispolitiikka vei työpaikat suurelta osalta naisia, jotka näin menettivät mahdollisuutensa elättää itseään ja perheitään. Tuhannet venäläiset naiset lähtivät etsimään toimeentuloa Suomen seksimarkkinoilta.

”Neuvostoliiton kaatumista seuranneen talouspolitiikan vaikutusta naisten elämään ei ole ollenkaan ajateltu. Yhtäkkiä tapahtui korruptoitunutta yksityistämistä. Sen lisäksi Venäjällä ei ole mitään sosiaali- tai turvaverkostoa. Talouden romahdettua naiset irtisanottiin ensimmäisinä töistä. Sanotaan, että entisen Neuvostoliiton alueella naiselle jäi kaksi vaihtoehtoa: kaalinviljely ja prostituutio”, tutkija Elina Penttinen sanoo.

Naiskaupan yleistymisestä huolimatta aiheesta ei Suomessa juuri ole tehty tutkimuksia. Vuonna 1998 Elina Penttinen suunnitteli tekevänsä väitöskirjan biovallasta ja globalisaatiosta. Eräs professori ehdotti Penttistä perehtymään biovaltaan ja naiskauppaan sekä siitä johtuvaan ruumiilliseen globalisaatioon. Aiheen kenttätutkimuksen tarjoama jännitys vetosi tuolloin 27-vuotiaaseen Penttiseen. Myös roolien vaihtuminen oli haaste. Seksityön tutkijasta tuli vieroksuttu ja epäilyttävä henkilö.

”Vaikeinta väitöskirjan tekemisessä oli se, että olin niin ei-toivottu vieras paikoissa, joissa tein tutkimusta. Siksi minun täytyi kehystää tutkimus eri tavalla kuin olin suunnitellut. Tutkimuspaikoissa jouduin vaiennettuun tilaan.”

Penttinen teki väitöskirjaansa varten kenttätyötä syksystä 1999 aina kevääseen 2001 asti. Hän kierteli seuraamassa ja haastattelemassa seksityöläisiä Helsingin seksiklubeilla, Tampereen strippariravintoloissa ja Pohjois-Suomen parkkipaikoilla. Miehen, lapsen ja koirien luota töihin seksibaariin lähteminen ja myös normaaliin elämään palaaminen aiheutti ristiriitaisia tunteita.

”Oli vaikeaa sanoa lapselle iltasella, että nyt äiti lähtee töihin. Samaan aikaan kun itse istuin jossain stripparibaarissa, perhe valmistautui iltapuuhiin. Tunsin myös syyllisyyttä lähtiessäni baarista takaisin normaaliin elämään perheeni luo, kun toiset naiset joutuivat olemaan seksibaarissa töissä illasta toiseen.”

Globalisaatio tulee iholle

Penttisen mukaan haastateltavat eivät voineet kertoa asioita avoimesti.

”Tutkimusta määrittää se, että sitä on tehty baarissa Suomessa ja niissä tilanteissa, joissa naiset ovat hankkimassa asiakkaitaan parittajien valvonnassa. Väitöskirjassa kerrotaan tarinoita, joita on mahdollista kertoa siinä tilassa. En voi sanoa, että tarinat olisivat kertojien omia tai että niissä kuuluisi haastateltavien syvin identiteetti, mutta ne ovat erilaisia.”

”Yksi tarina on liikenaisen menestystarina, jossa nainen toteaa olevansa liikenainen ja tekevänsä bisnestä. Toinen tarina on se, että Neuvostoliiton romahdettua ei ole ollut töitä eikä muita mahdollisuuksia, seksityö on ainoa vaihtoehto. Naiset pyrkivät luomaan oman selviytymistarinansa, jonka avulla pärjätä hankalissa olosuhteissa. Kolmas toistuva tarina on se, että Suomi on perverssien maa. Monilta eri maita kiertäviltä strippareilta kuulin, että ei missään muualla ole yhtä outoa porukkaa kuin Suomessa.”

Penttinen vaatii, että prostituutiosta puhuttaessa ja esimerkiksi lehtijuttujen kuvittamisessa vältetään stereotypioita. Juttujen tueksi otetut kuvat prostituoiduista verkkosukissa ärsyttävät Penttistä.

”Sille ostajallekin voisi antaa kasvot, tai jos kasvoja ei uskalleta näyttää, niin ainakin takamuksen, koska se on niin tyypillistä, että kuvissa naiset kävelevät yössä turkit päällä ravintolan edustalla. Asiakas on yhtä oleellinen osa naiskauppaa.”

Väitöskirjassa Penttinen puhuu uusliberalismista ja siitä, ettei yhteiskunta enää kanna huolta yksilöistä vaan tavoittelee lähinnä taloudellista hyötyä.

”Uusliberalismin myötä tullut talouden rakennemuutos on valtarakenne, joka laittaa naiset tietyissä maissa aina heikompaan asemaan. Toisaalta vallitseva rakenne antaa länsimaisille naisille vapauksia ostaa, kuluttaa ja matkustaa sekä jopa ostaa seksipalveluita. Rahan käyttö itsessään legitimoi kulutuksen. Enää ei tarvitse arvioida rahalla tehtävien hankintojen eettisiä ja moraalisia kysymyksiä.”

Tehdessään väitöskirjaansa Elina Penttinen kohtasi monenlaisia vaikeuksia ja hidasteita.

Penttiseltä kysytään usein, miten prostituoitujen asemaa Suomessa voisi parantaa; olisiko prostituution lopettaminen tai toisaalta vaikkapa laillistaminen siihen oikea keino? Penttisen mukaan kysymyksillä ja hänen vastauksillaan pyritään määrittämään hänen suhtautumisensa naiskaupan laillistamiseen.

”Pitää olla varuillaan siitä vallitsevasta diskurssista, jonka mukaan asiakkaan kriminalisointi olisi ainoa tapa ratkaista ongelma. Vaikka olen samaa mieltä siitä, että sille on moraalinen peruste, koska kukaan ihminen ei ole kauppatavaraa. Silti tuntuu hämäräperäiseltä, että pyritään antamaan signaali, että Suomeen ei kannata tulla, ja Suomesta yritetään tehdä vähemmän houkutteleva kohdemaa. Se ei kuitenkaan poista ongelmaa tässä tilanteessa.”

”Suomalaiset liikkuvat Tallinnan ja Viipurin kaltaisiin seksikohteisiin koko ajan. Kun prostituutio kriminalisoitiin Ruotsissa, ruotsalaiset alkoivat tulla Keminmaalle. Siellä on enemmän ruotsalaisia asiakkaita kuin suomalaisia. Ruotsissa asiakkaan kriminalisointi aiheutti myös sen, että sakkoihin varautuneet asiakkaat ryhtyivät maksamaan palveluista vähemmän, joten sakot tulivat käytännössä prostituoitujen maksettaviksi.”

Puhuttaessa globalisaatiosta osana naiskauppaa Penttinen toteaa: ”Globalisaatio tulee ihmisen iholle. Se ei enää olekaan jotain, joka on jossain kaukana, jota jokin instituutio tuottaa.”

Globalisaatio on muun muassa mahdollistanut ja nopeuttanut informaation leviämisen laajalti ympäri maailmaa. Tämä osaltaan on antanut runsaasti elin- ja kasvualustaa myös varjoinformaatioverkostolle.

”Hyvin pian kriminalisoinnin jälkeen seksiä käsittelevillä internetsivustoilla kerrottiin, mistä Tukholmassa voi ostaa seksiä, miten seksiä ostaakseen pitää toimia, mitkä hotellit eivät ota prostituoituja vastaan ja miten välttää Tukholman poliisi.”

Tapa kertoa on kannanotto

Kolmas osa väitöskirjasta on kertovaa esitystä. Penttinen kuvailee kenttätyötään ja tilastojen ja tutkimusten sijaan antaa äänen Suomen seksityöläisille. Penttinen haluaa painottaa, että niiden, joiden mielestä asiakas tulisi kriminalisoida, pitäisi mennä itse baariin ja kysyä seksityöläisiltä, mitä he tarvitsevat puhumisen sijaan.

”Kaukaa on helppoa teoretisoida, mikä on paras tapa ratkaista pulma, kun ei ole tavannut ketään siinä tilanteessa olevaa. Toisen pelastaminen ilman, että häneltä kysytään, on myös oman identiteetin rakentamisen keino. On tavallaan tarve pitää heikko heikkona.”

Kerronnan menetelmällä Penttinen pyrkii poistamaan tutkijan ja prostituoidun välistä hierarkkista kuilua kuvailemalla, ymmärtämällä ja selittämällä tutkittaviaan.

”Etnografia ei ole kovin yleinen tutkimusmenetelmä kansainvälisen politiikan tieteenalassa. Sen käyttäminen tutkimuksessa on minulta eräänlainen kannanotto.”

Penttinen liikkui kentällä aina venäjänkielisen miespuolisen avustajan kanssa. Vaikka mukana oli seksityöläisten kieltä puhuva avustaja, oli tutkimustyö ja haastattelujen saaminen silti paikoin erittäin haastavaa.

”Seksibaariin meneminen on vaikeaa, sillä suomalainen nainen herättää epäluuloja. Yleensä laadullisesta tutkimuksesta ajatellaan, että haastattelun tekeminen on helppoa, koska ihmiset haluavat päästä ääneen ja kertoa tarinansa. Tutkimuksessani tuo ei pitänyt paikkaansa. Seksityöläiset eivät halunneet kertoa minulle mitään. Aluksi olin niin naiivi, että luulin voivani mennä seksibaariin nauhurin kanssa tekemään haastattelua, mutta haastattelu loppui heti siihen. Lopulta kerroin tekeväni monikulttuurista tutkimusta, jotta saisin naiset juttelemaan kanssani.”

Asiakas ei ole ainoa roisto

Penttinen käsittelee väitöskirjassaan sukupuoliteoreetikko Judith Butlerin teoriaa, jonka mukaan prostituoitu on sosiaalisesti kuollut kuten esimerkiksi narkomaani tai hiv-potilas. Prostituoitua ei Butlerin mukaan pidetä subjektina vaan sitä alhaisempana, niin sanottuna abjektina.

”Abjekti liittyy kuolleeseen materiaaliin ja likaan, mikä on olennaista subjektille. Esimerkiksi uloste on jotain, joka irtoaa subjektista mutta joka muistuttaa sitä sen rajallisuudesta”, selventää Penttinen Butlerin teoriaa.

Penttinen selittää yhteiskunnan tarvetta erottaa prostituoidut ja vaikkapa sairaat yhteiskunnasta.

”Sen takia abjektin kategoriaa täytyy ylläpitää. Se liittyy yhteiskunnassa siihen, minkä ajatellaan olevan likaista. Hiv-potilaan ruumista pidetään myrkytettynä, homoseksuaalisuus yhdistetään likaan, ja prostituutiota taas pidetään yhteiskunnan likaviemärinä.”

Vaikka naiskauppaa pyörittävät ihmiset käärivät yhä suurempia voittoja, voitot eivät päädy niille ihmisille, jotka altistavat ruumiinsa seksityölle.

”Se ei toimi, koska seksiteollisuutta pyörittävät järjestäytyneet rikolliset, jotka eivät ole valmiita luopumaan tuottavasta bisneksestään. Täytyy muistaa, että naiskauppa on mieletön bisnes.”

Asiakkaan nimeäminen ainoaksi naiskaupan roistoksi saa Penttisen hermostumaan. ”Kyllä ne asiakkaatkin ovat tietyllä tavalla uhreja. Naiskauppaa on, koska se on niin tuottavaa organisoiduille rikollisille kuten parittajille, jotka ovat ne oikeat toimijat seksibisneksessä. Sitä pyörittävät ‘pahikset’.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2005