Onnistuiko yksi aalto siinä, missä kansakoululaitos, media ja kansalaisjärjestöt eivät sataan vuoteen?
Kun tsunami iski Aasian lomakohteisiin, ja kansa kotimaassa avasi kukkaronnyörit ennätysleveälle, olivat monet näkevinään suomalaisten reaktiossa uutta kansainvälistä veljeyttä. Globalisaatio oli lopultakin kolahtanut suomalaisiin olohuoneisiin, väitettiin.
En antanut näille puheille aluksi paljoakaan painoa. Yksi aalto sinne tai tänne. Jahka suru lientyy ja media löytää meille uuden skandaalin ja katastrofin, palaa meininki lintukodossa ennalleen, ajattelin.
Taisin olla väärässä. Jostain syystä tulva ei tahdo laskea Suomessa.
Olen alkuvuoden aikana lukenut enemmän kehitysavusta kertovia lehtijuttuja kuin pitkään aikaan. Kaikissa on enemmän tai vähemmän sama viesti: katastrofien vaikutuksia voidaan torjua ennakolta vähentämällä köyhyyttä, ja köyhyyden poisto on myös Suomen velvollisuus.
Mainion lisäavun ovat antaneet rikkaiden teollisuusmaiden johtajat, jotka osoittivat alkuvuodesta Alpeilla pitämässään kokouksessa epätavallista valveutuneisuutta mitätöimällä jokusen köyhän maan velkoja yhdellä suurpiirteisellä eleellä. Teko oli ehdottomasti tervetullut, vaikka moni maa jäikin nuolemaan näppejään, kuten muun muassa hyökyaallosta kärsineet maat.
Kaikkien näiden reaalimaailman järistysten lisäksi kansalaisjärjestöjen omassa keinotodellisuudessa ovat mannerlaatat liikkeessä. Kepan jäsenjärjestöt (jotka yleensä ovat aika kilttejä ja pitkämielisiä kattojärjestöään kohtaan) ovat viime viikkoina rimpautelleet ihan uudenlaista terhakkuutta äänessään. Kattojärjestö on saanut huutia hitaudesta ja laiskuudesta.
Mutta, mutta, eipäs heittäydytä hentomielisiksi. Kaikki ei ole voinut muuttua yhdessä yössä. Niin kuin esimerkiksi ”valtiotalouden realiteetit”. Eikä Suomen hallitus.
Lipposenhallitus (Anteeksi, kenen?) vannoi markkinavoimien nimeen. Kyllästymiseen asti se hoki mantraansa: ”kehitysapu nostetaan, jos taloudellinen tilanne sen sallii”. Vanhasen voimia suurempi este näyttää olevan budjettikehykset. (Siis ne poliittisella mahtikäskyllä sovitut kuvitteelliset rajat, joiden yli valtion menot eivät saisi kasvaa.) Kehitysapu nostetaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta, jos valtiovarainministeriön raamimaakarit sen sallivat.
Joku saattaa ehkä muistaa, että nykyinen hallitus sitoutui hallitusohjelmassaan nostamaan kehitysavun YK:n suosituksen tasolle vuoteen 2010 mennessä. Nyt näyttäisi siltä, ettei valtiovarainministeriö ole koskaan aikonutkaan sallia moista nostoa.
Juuri näinä päivinä kehyksiä vingutellaan jälleen. Hallitus antaa eduskunnalle oman näkemyksensä siitä, miltä valtion talouden pitäisi seuraavien kolmen vuoden aikana näyttää. Kansanedustajat saavat sitten sanoa sanansa. Kansalaisjärjestöjen karvalakkilähetystöt ovat rampanneet eduskunnassa taivuttelemassa kansanedustajia noston taakse jo parin viikon ajan. Vastaanotto on ollut etupäässä varovaisen myönteistä, mutta ennennäkemätön kansalaismielipiteen hyöky Arkadianmäelle olisi iso apu edustajien vakuuttamisessa. Jos joskus olet ajatellut ryhtyä parantamaan maailmaa, nyt olisi oiva tilaisuus.
Soita senaattorillesi jo tänään!
Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2005