Richard Sennett: Kunnioitus eriarvoisuuden maailmassa. Vastapaino 2004. ISBN 951-768-143-7.
Työn uusi järjestys-kirjasta tuttu Richard Sennett pohtii uudessa kirjassaan, miksi eriarvoisuus on maailmassa niin vallitseva periaate ja mitä asian hyväksi voisi tehdä. Sennettin mielestä ratkaisu olisi organisoitu sosiaalisen vastuun yhteiskunta, jossa jokaisella on oma, tarkoin määritelty roolinsa.
Miellyttävintä kirjassa on sen kokeileva luonne. Sennett pyrkii irtautumaan perinteisistä, objektiivisiin totuuksiin nojaavista tieteellisen kirjoittamisen periaatteista ja perustaa kirjoittamansa sen sijaan omiin kokemuksiinsa, jotka ovat tutustuttaneet hänet jo pienestä pitäen eriarvoisuuteen ruohonjuuritasolla.
Hän hakee esimerkkinsä omasta historiastaan ja elämänalueilta, jotka hän tuntee parhaiten, kuten musiikista. Oman kokemuksen vastapainona on eriarvoisuuden lähtökohtien pohtiminen yhteiskuntateorioiden kautta. Juuri subjektiivisuuden tuominen teorian lomaan tekee kirjasta nautittavan luettavan.
Sennett heittelee lukijan silmien eteen aiheeseen liittyviä keskeisiä käsitteitä, kuten koulutetumpien ja lahjakkaampien ylivaltaa kuvaavan meritokratian. Yleensä hänen tyylinsä on kuitenkin mukavaa ja sisällökästä luettavaa, jota eivät varmaan tiukkapipoisimmat tieteilijät hyväksy.
Lapsuutensa Sennett vietti Cabrini Greenin maahanmuuttajavoittoisella asuinalueella Chicagossa. Valkoiset ja mustat lapset harrastivat keskenään ”lasisotaa”, lasinsirpaleiden heittämistä vastapäisessä talossa olevaa toista joukkuetta kohti vahingoittamistarkoituksessa. Lahjakkaan sellistin ura päättyi onnettomuuteen ja vaihtui opiskeluun arvostetussa opinahjossa, Harvardissa. Eriarvoisuuden problematiikka alkoi askarruttaa Sennettiä niin paljon, että hän alkoi tutkijanuransa alussa tutkia Bostonin alempia sosiaaliluokkia.
Sennett ihmettelee, mistä johtuu vastavuoroinen kunnioitus, jonka muusikot, esimerkiksi laulaja Dietrich Fischer-Dieskau ja pianisti Gerald Moore ovat saavuttaneet tulkitessaan Schubertin Der Erlkönig -laulusarjaa? Entä miksi vastavuoroista kunnioitusta on niin vaikea saavuttaa muissa ammateissa saati sitten laajemmin yhteiskunnallisessa mittakaavassa?
Hyvinvointivaltion virheenä on hänen mielestään ollut riippuvaisuuden määrittely ylhäältä päin. Vastavuoroisen kunnioituksen on lähdettävä käytännön saavutusten kunnioittamisesta lahjakkuuden sijasta.
Jos jokin Sennettin kirjassa ärsyttää, niin hänen tekstistä läpi käyvä marxilaisuutensa. Maailma jakautuu hallitseviin ja hallittuihin, eikä ole vaikea arvata, kenen ”puolella” Sennett on.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2005