Uskonto voi tuoda lohtua katastrofista selvinneille.

Tsunamin iskettyä Acehin maakuntaan 26. päivänä joulukuuta ensimmäinen Indonesian psykologien liiton työntekijä oli jo seuraavana päivänä paikan päällä arvioimassa tilannetta. Jakartaan lähetetty raportti tilanteesta oli surullista kuultavaa.

”Tämän luonnonkatastrofin äkillisyys ja mittakaava on ollut sen kokeneille valtava järkytys. Ihmiset alueella ovat shokissa ja suuri osa heistä kärsii erilaisista traumaattisiin kokemuksiin liittyvistä akuuteista psyykkisistä oireista”, kertoo vasta Acehista Jakartaan palannut psykologiliiton toiminnanjohtaja Rahmat Ismail.

Ihmisten kokemat menetykset ovat olleet niin valtavia, että Ismail kertoo ihmisten reagoineen tapahtumiin hyvin rajusti.

”Tilannetta on pahentanut oleellisesti myös se, että nämä ihmiset ovat jo valmiiksi traumatisoituneita alueella vuosikymmeniä jatkuneen aseellisen konfliktin vuoksi.”

Psykologiliitto lähetti alueelle katastrofin jälkeisinä viikkoina useita kymmeniä vapaaehtoisia mielenterveyden ammattilaisia. Kriisiterapeuttisen avun koordinointi aloitettiin myös välittömästi yhteistyössä muiden alan järjestöjen ja Indonesian terveysministeriön kanssa.

”Teemme yhteistyötä Maailman terveysjärjestön WHO:n kanssa ja pystyimme avaamaan ensimmäisen kriisikeskuksen alueella jo tammikuun puolessa välissä. Valmistamme myös parhaillaan ohjekirjaa alueelle työskenteleville vapaaehtoisille ja suunnittelemme henkisen kriisiavun välittämistä radion välityksellä”, kertoo kansallista henkisen kriisiavun koordinaatiota johtava Ismail.

”On kuitenkin itsestään selvää, että se kriisiterapeuttinen apu, mitä alueella on tähän mennessä pystytty antamaan, on aivan riittämätöntä. Ja vähäinenkin apu on tullut liian myöhään, minkä takia ihmisten oireilu ja heidän henkinen tilansa on vain pahentunut.”

Vääriä diagnooseja

Psykiatriset sairaalat ympäri maata ovat myös varautuneet ottamaan vastaan pahiten traumatisoituneita. Avun tarve on kuitenkin suurempi kuin Indonesian äärimmäisen vähäiset mielenterveyspalvelut pystyvät tarjoamaan. Puutetta on erityisesti trauma- ja kriisipsykologian ammattilaisista. Yksi Indonesian harvoista traumapsykologiaan erikoistuneista järjestöistä, Yayasan Pulih, varoittaakin asian liiallisesta medikalisoimisesta.

”On selvää, että iso osa kriisialueen ihmisistä on vaikeasti traumatisoituneita ja he tulevat tarvitsemaan apua vielä pitkään. Kun asiantuntemusta ei ole tarpeeksi, unohdetaan, että rajukin oireilu näin valtavan katastrofin sattuessa on aivan normaali reaktio”, painottaa järjestön psykologi Fitri Fouziah.

”Nyt aivan normaalit stressi- ja shokkireaktiot saatetaan luokitella mielisairauden oireiksi. Loppujen lopuksi traumaattisiin kokemuksiin liittyvä psyykkinen oireilu johtaa hyvin harvalla ihmisellä pysyviin mielenterveydellisiin ongelmiin, jos häntä hoidetaan oikein.”

Fouziahin mielestä väärät diagnoosit tulevat vaikeuttamaan uhrien toipumista entisestään.

”Indonesialaiset suhtautuvat hyvin ennakkoluuloisesti mielenterveysongelmiin. Ammattiapua ongelmiinsa hakeneet leimataan helposti hulluiksi. Jos nyt tässä tilanteessa kaikkensa menettäneet ihmiset vielä leimataan mielisairaiksi, se voi olla erittäin lamauttavaa. Tärkeää olisikin saada ihmisten omat voimavarat käyttöön ja tukea heitä positiivisessa mielessä, ilman liiallista uhriksi leimaamista.”

Pelkkä kriisiavun järjestäminen ei kuitenkaan riitä. ”Yhtä tärkeää kuin psyykkisen kriisiavun järjestäminen on myös jälleenrakennuksen nopea aloittaminen. Parasta kriisiapua on usein normaaliin elämään ja arkeen palaaminen”, Fouziah kertoo.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2005