Marjane Satrapi: Persepolis – iranilainen lapsuuteni. Otava 2004. ISBN 951-1-19699.
Marjane Satrapin (s. 1969) Persepolis on ensimmäinen iranilainen sarjakuvaromaani. Se on kertomus tekijän omasta lapsuudesta Iranin historian murroskautena 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa.
Satrapin perhe kuului Iranin yläluokkaan mutta oli hengeltään vasemmistolainen. Shaahin vallan kukistuminen vuonna 1979 oli heille hieno voitto, mutta shaahin korvannut islamistinen valta kauhistus. Satrapi kuvaa hyvin, kuinka varsin maallistunut Iran muuttuu lyhyessä ajassa uskonnollisten fanaatikkojen leikkikentäksi.
Uskonnollisuus on suurelle osalle väestöä kuitenkin pelkkää kuorta. Yksityisasuinnoissa pelataan paksujen verhojen takana korttia ja juodaan alkoholia kuten ennenkin. Mutta nuorten islamistikaartilaisten satunnaiset ratsiat voivat tehdä elämästä vaarallisen. Iranin ja Irakin välinen sota paljastaa Iranin uuden hallinnon karmean puolen. Sota on islamisteille hyväksi, se kun pönkittää hirmuhallintoa.
Kaikki tämä kerrotaan varhaisteini-ikäisen Marjanen silmien läpi. Pikkuvanha, maallista koulua käynyt Satrapi sanoo islamistiopettajille rohkeasti, että he ovat väärässä. Kun Marjane on 14-vuotias, tilanne alkaa käydä jo vaaralliseksi ja hänen vanhempansa suunnittelevat tytön lähettämistä ulkomaille.
Iranin historian tapahtumat ovat tuttuja 1980-luvun muistaville. Satrapin sarjakuvaromaani avaa näkymän uutiskuvien taakse, tavallisten iranilaisten arkeen. Satrapin ikäluokkaan kuuluvana hämmästyin, kuinka samanlaisia asioita nuoret kokivat jopa Iranin islamilaisessa valtiossa. Punk-muotikin eli uskonnollisen kulissin takana. Vakavia ja kauheita tapahtumia keventää tarinan käänteissä pilkahteleva huumori, joka nousee esimerkiksi ihmisten nokkelista tavoista vastustaa tylsämielistä uskonnollista valtaa.
Satrapin selkeän graafinen piirrostyyli palvelee tarinan kertomista. Sarjakuvan erikoiskeinoja käytetään niukasti, mutta taidokkaasti. Persepolikselle on jo olemassa jatko-osa, joka kertoo Satrapin ajasta maanpaossa ja paluusta Iraniin.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005