Israelilaisaktivisti Moshe Robes vierailulla Jyväskylässä.

”Israelin valtion toiminnassa on kyse taloudellisesta apartheidista”, israelilaisaktivisti Moshe Robes selittää Jyväskylän kaupunginkirjastoon kokoontuneille kuulijoille.

Aseistakieltäytyjä Robes kiertää Eurooppaa yhdessä palestiinalaisen ja libanonilaisen aktivistin kanssa keskustellakseen Lähi-idän tilanteesta. Matkakumppaneista Hanin on palestiinalaispakolainen, Amid kamppailee seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien puolesta.

Rajat ylittävää aktivismia

Marhaba-puhujakiertue muodostuu kahdesta ryhmästä, joista toinen kiertää Itä- ja toinen Länsi- Eurooppaa. Kiertueen tavoitteena on tuoda eurooppalaisille tietoa Lähi-idän aktivismista, luoda yhteistyön verkostoja sekä haastaa vanhoja ja uusia sorron muotoja.

Kiertueen varsinainen järjestäjä on luomuviljelyä harjoittava anarkistikollektiivi Escanda Pohjois- Espanjassa. Marhaban idea syntyi taannoisessa Välimeren alueen aktivistitapaamisessa, mihin Robes osallistui. Yksi asia johti toiseen, Robes jätti työpaikkansa ja lähti verkostoitumaan Euroopan kanssa.

Lähi-idän yhteiskunnat eivät ole suopeita rajat ylittävälle aktivismille. Esimerkiksi Libanonissa voi joutua pidätetyksi israelilaisten tapaamisesta, mikä on todellinen riski Marhaban libanonilaisosallistujille.

Itseään Robes pitää ennen kaikkea aktivistina. Hän on ollut mukana radikaalissa rauhanliikkeessä ja ympäristöliikkeessä. Hän on myös työskennellyt järjestössä, joka avustaa ja aktivoi köyhien alueiden asukkaita.

“Köyhillä juutalaisalueilla ja köyhillä palestiinalaisalueilla on pitkälti samat ongelmat. Kansalaisyhteiskunnan luominen edellyttää yhteisten intressien tunnistamista ja yhteistyön luomista köyhien asuinalueiden välille, etnisten rajojen yli,” Robes sanoo.

Robes selittää yleisölleen, ettei Israelia voi ymmärtää ymmärtämättä sen luonnetta maahanmuuttajayhteiskuntana. Sosiaaliset jakolinjat perustuvat usein lähtömaahan. Robes itse on juuriltaan Irakin juutalaisia.

“40 prosenttia israelilaisista on taustaltaan arabimaista. Koostaan huolimatta tämä ryhmä usein unohdetaan juutalaisten vaiheita kuvattaessa“, Robes sanoo.

Toisin kuin Euroopassa, arabimaissa juutalaiset olivat alunperin sosiaalisesti varsin arvostettuja. Israelissa heistä sen sijaan tuli pääosin työläisiä. Taistelu samoista työpaikoista palestiinalaisten kanssa on johtanut rasistiseen ilmapiiriin ja monet ovat esimerkiksi unohtaneet arabian kielen.

Toisenlaisia aloitteita luova aktivismi on usein varsin konkreettista toimintaa. Isralilaiset ryhmät ovat esimerkiksi jakaneet ruokaa palestiinalaisille ja auttaneet Jeninin pakolaisleirin uudelleenrakennuksessa. Toiset ryhmät pyrkivät avaamaan kulkureittejä palestiinalaisille aitojen ja tarkastuspisteiden ohi: ensimmäisiä haasteita on usein ollut saada lapset kouluun.
 

Militaristinen yhteiskunta

Robes kertoo, että käytännössä armeijan käyminen ei ole Israelis-sa lainkaan niin pakollista kuin luullaan. Vaikutusvaltaisilla ja hyvätuloisilla on käytännössä monia keinoja välttää asepalvelus. Keski- ja alaluokan ihmisille armeijan käymättömyys tuo taas helposti ongelmia muussa elämässä.

Varsinaisia aseistakieltäytyjien organisaatioita Israelissa on kaksi. Courage to refuse koostuu vanhemmista, armeijan käyneistä henkilöistä, jotka korostavat Palestiinan humanitaarisia kysymyksiä mutta eivät vastusta armeijaa sinänsä. New profile taas kritisoi kokonaisvaltaisemmin Israelia militaristisena yhteiskuntana.

Israelin puoluepolitiikkaa Robes pitää toivottomana. Ongelmana on, että sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja ympäristöstä puhutaan erittäin vähän. Myös palestiinalaiskysymystä pidetään erillisenä teemana, eikä nähdä sitä esimerkiksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden osana.

“Israelin oikeistossa ja vasemmistossa vallitsee käytännössä konsensus palestiinalaiskysymyksestä. Toisen kansannousun alettua molemmat päättivät, että palestiinalaiset eivät halua rauhaa”, Robes selittää. “Varsinainen poliittinen toivo on ruohonjuuritason aloitteissa, joita Lähi-idässä on erittäin paljon.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005