Kongon demokraattisen tasavallan sisällissodasta pahoin kärsinyt Bunian kaupunki ei ajoittaisine ulkonaliikkumiskieltoineen varsinaisesti ole Koillis-Kongon yöelämän keskus, mutta pari oivaa ravintolaa sieltäkin löytyy. Ravintola Héllenique sijaitsee YK:n Kongo-operaation päämajan alueella, joten sinne ei pääse ilman YK:n kulkulupaa. Pääkadun toiselle puolelle Okapiin menevät ne, jotka eivät saa kulkulupaa tai jotka eivät välitä saada sitä. Sanomattakin lienee selvää, kumpi ravintola on kiinnostavampi.
Bunia on varmaan ollut kaunis kaupunki silloin, kun läheinen Kilo Moton kultakaivos tuotti varallisuutta muillekin kuin sotapäälliköille. Ränsistyneissä huviloissa on välimerellistä tunnelmaa. Okapin talo on aikaisemmin ollut kirkkaanvalkoinen, tasakattoinen rakennus, jonka yläkerrassa oli Bunia Business Center. Liikemiesten sijaan Okapin pääasiallinen asiakaskunta muodostuu nykyään ulkomaisista toimittajista, yrmeistä avustuslentäjistä ja varakkaammista paikallisista – 7,2 desilitran pullo Kongon tunnetuinta olutta Primusta maksaa kolme dollaria. Paikallisen mittapuun mukaan ei-niin-köyhä hallintovirkamies ansaitsee kuukaudessa 20 dollaria.
Jos illanviettopaikan valinnassa painaa lainkaan se, että olisi mukava istua iltaa edes muutamien paikallisten ihmisten kanssa, Okapi on oikea valinta. Suurin osa YK:n henkilökunnasta viettää vapaa-aikaansa Hélleniquessa, koska tiukat turvallisuussäännöt estävät heitä kävelemästä pimeässä sen kymmenen metriä, mikä Okapista on lähimpään majataloon. Ja pimeä tulee aikaisin. Paikallisväriä etsivä matkailija voi kyllä pettyä baarin musiikkitarjontaan: Buniassa soivat samat shakirat ja robbiewilliamsit kuin Pieksämäellä.
Tuskin kukaan Kongossa käynyt länsimainen toimittaja on kyennyt kirjoittamaan matkastaan mainitsematta Primus-olutta, enkä minäkään voi sitä tehdä. Kunnianarvoisaa olutta on pantu jo vuodesta 1926 ja vaikka sitä tehdään nykyään Heinekenin omistuksessa, se on sisällissodan aikana ollut yksi harvoista asioista, jotka yhdistävät kongolaisia. Legendan mukaan Kongon ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa demokraattisesti valittu pääministeri Patrice Lumumba työskenteli Primuksen panimossa ennen lyhyeksi jäänyttä poliittista uraansa. Tosin kirjallisia lähteitä legendan tueksi on vaikea löytää: niissä mainitaan vain Lumumban työskennelleen postissa ennen kuin hänestä tuli ammattiyhdistysjohtaja.
”Kannanottona” Kongon nelikymmenvuotiseen diktatuuriin ryystän sitten minäkin Primusta, vaikka toinen saatavilla oleva merkkituote Skol on mielestäni parempaa. Primuksen valmistamiseen käytetään perusraaka-aineiden eli veden, maltaan, sokerin, humalan ja hiivan lisäksi riisiä. Reilun kokoiset lasipullot ovat muuten mainioita matkamuistoja, jos käsimatkatavaroihin mahtuu. Ainakin kaukana pääkaupungista Primusta myydään vanhoissa pyöreissä pulloissa, joihin Kongon karttaa kuvaavat etiketit on maalattu. Niissä lukee Zaire.
Skolin ja Primuksen lisäksi Okapissa voi nautiskella banaaniolutta, sokeriruokoviiniä, erilaisia ginejä tai palmuviiniä, joka valmistetaan palmuöljypuun hedelmien mehusta ja jonka joskus annetaan käydä vain yön yli. Alkoholittomien inkiväärioluen ja passiohedelmämehun lisäksi Okapistakin saa tietenkin Coca-Colaa.
Buniaan on tuskin koskaan odotettavissa mitään suurempaa matkailuryntäystä. Se on 1600 kilometrin päässä pääkaupungista Kinshasasta, joten Kongoon matkustavat turistit – jos heitä vielä on – eivät koskaan päädy sinne asti. Victoria-järven luoteisrantojen luksushotellit ovat lähempänä, mutta niiden keskiverto asiakaskunta ei ehkä tunne vetoa Bunian tapaiseen pikkukaupunkiin. Läheinen kansallispuistokin on sodan jäljiltä rempallaan.
Myös Buniaan matkustaminen on toistaiseksi hankalaa. Käytännössä ainoa tapa on lentää Kinshasaan tai Ugandan Entebbeen ja nousta YK:n lentokoneeseen, mutta ne eivät kuljeta turisteja. Jos kuitenkin syystä tai toisesta päädyt Buniaan, lisää oluen ystäviä löytyy kaupungin parhaasta ja ainakin toistaiseksi turvallisimmasta majatalosta belgialaisten pappien luota. Isä Joe Deneckere joutui kevätkesän 2003 taisteluiden aikana luopumaan periaatteesta, jonka mukaan naiset yöpyvät nunnien talossa, kun nunnat pakenivat Buniasta.
Jos swahilin tai lingalan taito on päässyt ruostumaan, majatalosta löytyy myös tulkkipalveluja eli pappien hoteisiin syystä tai toisesta päätyneitä reippaita nuoria miehiä, jotka puhuvat toisena tai kolmantena kotikielenään ranskaa ja selviävät kolmen kuukauden englanninopintojen jälkeen melkein tilanteesta kuin tilanteesta. Viehättävä Céline valmistaa kolme ateriaa päivässä. Yö majatalossa maksaa 30 dollaria.
Toisena yönä talon kaksi koiraa asettuvat vahtiin oveni ulkopuolelle. Nukahdan läheisiltä kukkuloilta joka yö kuuluviin kivääritulen ääniin herätäkseni viideltä aamulla muezzinin rukouskutsuun ja tuntia myöhemmin munkkien aamuvirteen. ”Bonne sejour á Bunia”, lukee huoneentaulussa, jossa selitetään talon säännöt, ”Miellyttävää oleskelua Buniassa”.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005