Sveitsiläis-brasilialainen taiteilijapari Mauricio Dias ja Walter Riedweg järjestivät Rio de Janeiron kaduilla ja slummeissa taidetyöpajoja katulapsille ja nuorille. Vuosina 1994-2003 toteutettu julkinen taideprojekti ja videoinstallaatio Devotionalia on vaikuttava kertomus Rion favelojen ja katujen elinehdoista.
Kuusi sataa lasta teki kipsivaloksen käsistään tai jaloistaan. Valutyöt kerättiin yhteen uhrilahjaksi. Jokaiseen uhrilahjaan liitettiin viesti, henkilökohtainen toive, joka tallennettiin videolle. Esineet ja videot muodostavat installaation, yhteisen suuren uhrilahjan, joka asetettiin esille uskonnollisen alttarin sijasta taidemuseoon. Näin teos polarisoituu tarkastelemaan sosiaalipolitiikkaa ja taiteen kokemista. Devotionalia-videolla nuori nainen haluaa pyörän: ”Haluaisin ajaa pois”. Rion lasten ja nuorten toiveissa esiintyy usein polku- tai moottoripyörä. Ehkäpä ne edustavat matkaa vapauteen, mahdollisuutta paeta favelojen kurjilta kujilta? Pieni poika videolla kertoo leijan kauneudesta, se riittäisi ilahduttamaan hänen elämäänsä, toinen tahtoo taiteilijaksi: ”Taiteilija on se, joka lentää. Se saa kaiken.”
Kun Dias ja Riedweg kahdeksan vuotta myöhemmin yrittivät etsiä työpajoihin osallistuneita lapsia, heille selvisi, että puolet kipsivaloksen taiteilleista lapsista ja nuorista oli menehtynyt katujen väkivaltaisissa olosuhteissa.
Globalisaation tutkielmia
Mauricio Dias luettelee työparin taiteen lähtökohtia. Ensimmäiseksi hän mainitsee periaatteen ”life in art” , elämä taiteessa – teoksille on ominaista ympäröivästä todellisuudesta avautuva poetiikka, joka on pikemminkin maailmasta löydettyä kuin siihen luotua.
Dias mainitsee tutkimuskohteena olevan myös sen, miten paikallisuus suhtautuu globaaliin ja mikä on niiden välillä mahdollisesti vallitseva tunnistettavuus, ”understanding”. Taiteilijapari on toteuttanut projektejaan ympäri maailmaa. Taiteilijoiden teoksia onkin luonnehdittu globalisaation tutkielmiksi. Runous ja politiikka lomittuvat.
Tarkasteltavana on myös ”toinen”: Mikä on suhteemme toiseuteen, sosiaaliseen identiteettiin ja erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin? Diasin ja Riedwegin tuotantoa motivoi sosiaalinen omatunto ja vakaumus kaikkien ihmisarvosta.
”Toinen alkaa siitä, missä aistimme kohtaavat maailman. Tavat, joilla määrittelemme toinen toistemme ainutlaatuisuutta, ovat kompleksisia ja jännitteisiä. Runollisen kentällä kukin erityinen maailmankuva voi tulla kyseenalaistetuksi. Ja sillä kentällä on myös kiinnostavaa kuulla toista.”
”Työmme ovat prosesseja, joissa ryhmä ihmisiä tulee lähemmäksi toisiaan ja joissa reaktiot kohtaamisiin ja niiden tulokset on tallennettu pääosin videoinstallaatioina, yksilöllisinä ja/tai yhteiskunnallisina tarinoina ja kuvina.”
Vankka eettinen lähtökohta merkitsee kohderyhmän kunnioittamista ja tarvittaessa yksilön suojaamista. Samalla taiteilijoiden on luotava arkailematon suhde tutkittavaan ilmiöön.
Kiasmaan Dias ja Riedweg ovat tuoneet Ehkä puhumme samasta -näyttelyn. Se koostuu kahdeksasta videoinstallaatiosta, joissa useimmiten kuvataan otoksia erilaisten marginaalissa elävien ihmisryhmien kuten katulasten, pakolaisten, siirtolaisten, vankien tai vaikkapa vartioiden elämästä. Esillä on myös sarja valokuvia ja pari hauskaa ja oivaltavaa performancea.
Helsinkiä varten taiteilijapari työsti julkisen taideprojektin ja videoinstallaation Heitä! Kiasman viidennen kerroksen panoraamaikkunasta näkyvä videoteos kertoo ihmisten arkisesta kapinasta, mielenosoitusten historiasta ja nykypäivästä Helsingissä.
Dias & Riedweg: Ehkä puhumme samasta 30.10.2004-16.1.2005, Kiasma, Helsinki.
Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2004