Brasilian suurmaanomistajat ajavat kuminkerääjiä pois perinteisiltä asuinalueilta.

Brasilialaisilla kuminkerääjillä riittää puurtamista tavoitteessaan, jonka mukaan kymmenen prosenttia Amazonian sademetsistä muutettaisiin yhteisöllisesti omistetuiksi keräilyalueiksi. Brasilian kuminkerääjäliitto CNS tavoitteli vielä 90-luvun lopussa maauudistuksen toteutumista vuoteen 2002 mennessä, mutta toistaiseksi tavoitteesta on toteutunut vasta viidesosa, ja toiset kaksi prosenttia valtio on alustavasti luvannut.

Suojelualueita koskevien päätösten käsittely on nopeutunut käsittelyportaan siirryttyä valtiolta osavaltiotasolle. Hyöty on kuitenkin valumassa hukkaan, sillä vasemmistolaisen Luiz Inácio ”Lula” da Silvan hallitus ei ole ajanut kuminkerääjien etuja yhtään paremmin kuin edeltäjänsäkään. Odotukset olivat kovat, sillä hallituksen ympäristöministeriksi nimitettiin Marina Silva, joka oli tehnyt poliittista yhteistyötä CNS:n murhatun perustajan Chico Mendesin kanssa.

”Suojelualueiden perustaminen on tällä hetkellä pysähdyksissä”, CNS:n pääsihteeri Juan Carlos Carrasco Rueda pahoittelee.

Carrasco Rueda ja liiton puheenjohtaja Joaquim Belo vierailivat Suomessa marraskuussa Siemenpuu-säätiön järjestämässä Ekologinen demokratia -seminaarissa.

Väsymätöntä vaikuttamistyötä

Vuonna 1985 perustetun CNS:n työ on jatkuvaa viranomaisten lobbaamista ja edunvalvontaa. Liittoon kuuluu 600 erilaista järjestöä ja jäseniä on yhteensä noin miljoona. Toiminta-alue on valtava, sillä Amazonian alueelle mahtuisi suurin osa Euroopasta.

Suurmaanomistajat ajavat keräilytaloudesta eläviä ihmisiä pois alueilta, joilla he perinteisesti ovat asuneet. Elinpiiriä kutistaa myös sademetsien kovakätinen parturointi.

Keräilyalueiden perustaminenkaan ei tuo pelastusta kaikille, sillä sellaiselta ennen suojelustatuksen myöntämistä pois muuttanut ei saa enää palata takaisin entiselle kotiseudulleen. Toisaalta viranomaisten myönteinen päätös parantaa mahdollisuutta järjestää asukkaille koulutusta ja terveyspalveluita.

CNS:n työ ei keskity vain kumipuista kautsua valuttavien ihmisten etujen ajamiseen, vaan liiton noin miljoonan jäsenen joukossa on myös mm. pähkinän-, kastanjan- ja soijankasvattajia sekä kalastajia. Pääosa toiminnasta tapahtuu pienissä ympäri Amazonasia toimivissa jäsen- ja alajärjestöissä.

Liiton neuvotellessa suurista visioista köyhien alajärjestöjen tavoitteet voivat olla paljon konkreettisempia.

”Ehkä he haluavat vain tietokoneen koululleen, eivät jutella Kioton sopimuksesta”, Carrasco Rueda huomauttaa.

Kuminkerääjäliitto on nyt kiinnostunut löytämään uusia suomalaisia järjestökumppaneita. CNS on tehnyt Kepan kanssa yhteistyötä vuodesta 1996 lähtien, mutta ensi vuonna Kepan rahoituksen on määrä päättyä. Belon ja Carrasco Ruedan mukaan on muiden suomalaisjärjestöjen kanssa on käyty neuvotteluita, mutta mitään konkreettista ei ole vielä sovittu.

Elämä suurmaanomistajien ja hitaan hallinnon puristuksessa ei ole lannistanut Carrasco Ruedaa ja Beloa. He painottavat, että paras tulos syntyy ymmärtämällä ympäristö- ja sosiaaliasioiden yhteys ja tekemällä työtä tavallisten ihmisten kanssa.

”On oltava toinen jalka maassa ja toinen kuussa”, Carrasco Rueda tiivistää elämänfilosofiansa.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2004