Yksi asioista, joita eniten ihailen Helsingin ja Porto Alegren kaltaisissa kaupungeissa, on niiden hanoista pursuava puhdas vesi. Lapsuuteni Limassa äitini saattoi viettää suuren osan päivästä etsiessään vettä, jolla voisimme peseytyä. Juomaveden hankinta oli vieläkin hankalampaa.
Nykyisin melkein kaikissa Liman kaupunginosissa on jonkinlainen kunnallinen vedenjakelujärjestelmä, mutta ongelmat eivät ole kaikonneet. Yksi ongelman merkeistä on pullotettujen juomavesien myynnin kasvu.
Vajaa vuosi sitten päätin alkaa juoda limalaista kraanavettä.
Keskusteltuani insinöörien ja muiden asiantuntijoiden kanssa vakuutuin siitä, että hanoista tuleva niukka vesi kelpaa juotavaksi. Vapauduin muovipullojen orjuudesta, säästin rahaa ja koin voivani liikkua kaupungissa aiempaa huolettomammin.
Litra pullotettua vettä maksaa perulaisessa kaupassa saman verran kuin halpa ravintolalounas. Kaupallisten pullovesien mainoskampanjat ovat vaikuttaneet siihen, että osa ihmisistä kuluttaa rahansa veteen kunnollisen ruokailun kustannuksella.
Kun yhä suurempi osa keskiluokasta alkaa juoda pullotettuja vesiä, heidän kiinnostuksensa julkisen vesijohtoveden laatua kohtaan heikkenee. Puhtaan veden puolustaminen on jäämässä köyhien harteille.
Viime viikkoina köyhässä pohjoisperulaisessa Cajamarcan maakunnassa asukkaat ovat nousseet kapinaan puhtaan veden puolesta. Kaivosyhtiö Yanacocha sai valtiolta luvan kaivaa kultaa Quillisch-vuorelta, josta useimmat alueen juomavesiä tuottavista joista saavat alkunsa. Koska samainen yhtiö on useasti syyllistynyt veden saastuttamiseen elohopealla, cajamarcalaiset aloittivat voimakkaat protestit hanketta vastaan.
Limalaisessa lehdistössä cajamarcalaisten toiminta kuvataan usein tietämättömien maatyöläisten ennakkoluuloksi, jota ympäristöliikkeet käyttävät hyväkseen. Pullotettuihin vesiin tottuneille pääkaupunkilaisille toimittajille julkisen juomaveden saastumisriski ei tunnu olevan riittävän hyvä perustelu protesteille.