Professori Juha Sihvola osallistuu globaalin etiikan ympärillä kuhisevaan keskusteluun kirjallaan Maailmankansalaisen etiikka. Kun globalisaatiopuhe on usein sekavaa ja kirjavaa, aiheen ympärille rauhassa pysähtyvä pohdiskelu on hyvin tervetullutta.
Kirja lupaa paljon: takakannessa heitetään ilmaan nykyajan keskeiset dilemmat maailmanpolitiikan moraalista ikuiseen rauhaan. Sihvolan tapa etsiä vastausta näihin kysymyksiin hämmentää aluksi. Teksti pyörittelee asiaansa filosofian historioille ominaisia polkuja: antiikin Kreikasta keskiajan Eurooppaan ja sieltä pikku hiljaa kohti nykyaikaa. ”Maailmankansalaisuuden etiikan historia” ei olisi ollut kirjalle lainkaan harhaanjohtava nimi.
Sihvolan mukaan ”globaali etiikka tarvitsee filosofisia ideoita, jotka ovat kehittyneet historian eri vaiheissa”. Totta onkin, että poliittiset ajatukset ovat yleensä käyttäjiään vanhempia, ja on viisaampaa tuntea ajatusten historia kuin olla historian armoilla.
Esiin nousevat erityisesti antiikin Kreikan stoalainen filosofia ja Immanuel Kant. Stoalaiset julistivat suureellisesti olevansa maailmankaikkeuden kansalaisia, kosmou polites. Kantin kirjoitus Ikuiseen rauhaan taas on eräänlainen kansainvälisen yhteistyön ja pasifismin klassikko. Sihvola osoittaa järjestelmällisesti, että omaa napaa ja omaa valtiota kauaskantoisempaa eettistä ajattelua on ollut maailman sivu.
Toisaalta kautta historian varsin yleinen ajatus on myös ollut, että yksittäisen ihmisen etiikka voi olla globaalia, mutta valtioiden tulee ajaa omaa etuaan. Ajatuksella on vahva asema tänäkin päivänä, vaikka maailma on kovasti toisenlainen kuin Sihvolan käsittelemien teoreetikoiden aikana. Kysymys onkin siitä, mitä aatehistorian polkua lähdetään seuraamaan.
Sihvolan modernimmat pohdinnat maailmankansalaisen etiikasta liikkuvat paljolti kulttuurirelativismin ongelmien ympärillä: globaalit ihmisoikeudet vastaan kulttuurien erilaisuus, suvaitsevaisuuden rajanvedot ja niin edespäin. Sihvolan mukaan objektiivista etiikkaa on ja sitä tulee tavoitella – kiistanaiheena on vain se, mitä kaikkea objektiivisuuden piiriin mahtuu.
Sellaisia perinteisiä oikeudenmukaisuuden peruskysymyksiä kuin resurssien globaalia jakautumista kirjassa käsitellään loppujen lopuksi yllättävän vähän. Se ei kuitenkaan johdu hyssyttelystä, sillä Sihvola latoo paikka paikoin hyvin suoria sanoja yhteiskuntamme tilasta. Ahne kulutuskulttuuri synnyttää ihmisille turhia tarpeita, rahasta on tullut itseisarvo.
Kaiken kaikkiaan Maailmankansalaisen etiikka on hyvin tarpeellinen teos. Kun oppikirjamaiseen otteeseen ja ajattelijoiden suureen määrään tottuu, alkaa huomata, ettei juuri niitä ajattelijoita ole sattumalta tekstiin valittu.