Kansakuntina ja myös pienempinä alaryhminä rakennamme kielestä, historiasta, myyteistä ja rituaaleista symbolisia raja-aitoja ”meidän” ja ”muiden” välille. Tämä on kansallisen identiteetin rakentamista, mikä on usein johtanut myös ”toiseuden” rakentamiseen. Tässä sinänsä ei vielä pitäisi olla mitään pahaa – ”toiset” ovat vain jossain mielessä erilaisia kuin ”me” – mutta tilanne muuttuu, kun ryhdymme korostamaan ”meidän” ylivertaisuuttamme ”muihin” nähden ja lopulta jopa demonisoimme ”toiseuden”.
Näin on filosofian tohtori Tapio Tammisen mukaan tapahtunut esimerkiksi Intiassa äärihindujen asenteissa muslimeja kohtaan, natsien asenteissa juutalaisia kohtaan – tai nykyisin uusnatsien asenteissa ulkomaalaisia kohtaan – ja esimerkiksi Yhdysvaltain poliittisen johdon asenteissa muslimeja kohtaan.
Tamminen on tehnyt pitkän aatehistoriallisen matkan ja tutkinut kirjaansa varten, mitä tällaisen käyttäytymisen taustalta löytyy, mikä saa kansakunnat sotiin toisiaan vastaan, mikä yllyttää yksilön itsemurhaterrori-iskuihin tai vaikkapa julmiin satanistisiin murhiin.
Keskeisimmäksi teoksessa nousee vuosisatainen arjalaisuuden myytti: miten tätä myyttiä on käytetty hyväksi eri aikoina ja eri maissa. Tältä osin kirja on erinomaista aatehistoriaa. Mutta mielenkiintoisemmaksi kysymykseksi tästä historiallisesta taustasta nousee, miksi nuo samaiset myytit elävät nyt eräänlaista kukoistustaan.
Natsismin ja terrorin piirteitä löytyy kaikista uskonnoista ja kaikista poliittisista suuntauksista, joten noiden piirteiden voimistuminen on aina mahdollista oikeassa maaperässä.
Tamminen ei anna kirjassaan vastauksia, eikä kirja tuo natsismin historiaa tuntevalle muutenkaan aatehistoriallisesti juuri mitään uutta, mutta se antaa aihetta ajatella tämän päivän ilmiöitä niin kansainvälisessä politiikassa kuin lähempänä, yksilötasolla.
Katsokaa ympärillenne. Osama bin Ladenin terrori oli tuomittavaa, mutta miten hänen retoriikkansa erosi George W. Bushin retoriikasta, jolla tämä perusteli terrorismin vastaista sotaansa? Saddam Husseinin valta oli tuomittavaa, mutta miten se erosi Irakin nykyisten valloittajien noudattamasta käytännöstä? Eläkkeelle päästyään helsinkiläiset haluavat muuttaa maaseudun rauhaan, kun heidän kotikaupungissaan näkee niin paljon ”vieraita”.
Ainakin minut Tammisen teos pani ajattelemaan, joten toivoisin sen löytävän tiensä mahdollisimman monen yöpöydälle. Se ei ole opas elämään siinä mielessä, että se antaisi valmiita vastauksia, julistaisi paatoksellisesti suurta totuutta, mutta se on hyvin kirjoitettu, sujuva opas ajatteluun, jonka keskipisteessä on viime kädessä lukija itse – näin ainakin toivon.
Ilmestynyt Kumppanissa 4/2004