Vihdoinkin YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTAD on sanonut kuuluvasti ääneen sen, minkä kehitysmaiden kävijät henkilökohtaisesti ovat joutuneet todistamaan. Kaupan vapauttaminen ei ole poistanut köyhyyttä, eikä tule sitä myöskään tekemään.

Kauppa voi parhaimmillaan ja oikein säädeltynä ja kehitysstrategioihin sovitettuna hyödyttää kansalaisia, mutta sen vaikutus esimerkiksi vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa on kuin hyttysen ininää. UNCTAD kykenisi täyttämään ne suuret saappaat, jotka sille olisi tarjolla kaupan vapauttamista ajavan valtavirran kriittisenä analysoijana, jos EU ja Yhdysvallat haluaisivat suoda sille lisää painoarvoa.

Kättä väännettiin megalopoliksen sydämessä

UNCTAD:n 11. ministerikokous pidettiin São Paulossa Brasiliassa 13.-18. kesäkuuta. São Paulo on maailman kolmanneksi suurin kaupunki, vau­rauksiin pinnistelevän Brasilian taloudellinen hermokeskus. Kaupunki, jossa 17 miljoonaa ihmistä haluaa unohtaa köyhyyden, loi paradoksaaliset puitteet kaupan ja kehityksen konferenssille, jonka osanottajat muodostavat oman absurdin mikromaailmansa. Viikon ajan vaelsimme valtavassa ikkunattomassa konferenssikeskuksessa, kuin byrokratian muurahaiskeossa.

Epävirallisia palavereja pidettiin pitkin käytäviä ja kahviloita. Kun lähellä istui vieras seurue, haluttiin ensin varmistua siitä, etten ollut amerikkalainen, jotta keskustelu pääsi etenemään vapaammin. YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoi suoraan, että UNCTAD ei ole paikka markkinoiden sääntelylle, ei edes ruokatuotannon osalta. Se oli sangollinen kylmää realismia kansalaisjärjestöjen niskaan. Kuumin peruna, poliitti­nen liikkumavapaus, liudennettiin merkityksettömäksi.
 

Komeasta alusta uusliberalismin puristukseen

UNCTAD perustettiin vuonna 1964 integroimaan kehitysmaita maailmantalouteen kehityksen kannalta myönteisellä tavalla. Järjestö on toiminut hallitusten välisenä keskustelufoorumina kehitysmaiden kauppaa koskevissa kysymyksissä, tutkimus- ja analyysilaitoksena, sekä teknisen avun toimistona kehitysmaille. Niille UNCTAD on ollut tärkeä foorumi, jossa on syvällisesti ymmärretty köyhimpien maiden haasteita tuotantorakenteen ja kaupan kehittämisessä.

Alkutaipaleellaan järjestö oli avainasemassa kehitettäessä yleisen suosituimmusperiaatteen kaltaisia kaupan mekanismeja. Järjestö oli keskeisessä roolissa myös silloin, kun YK:n yleiskokous määritteli teollistuneiden maiden viralliseksi kehitysaputavoitteeksi 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta.

UNCTAD:n painoarvo on kuitenkin laskenut ajan mittaan, eikä vähiten Maailman kauppajärjestön WTO:n syntyessä 1995. Tällöin kansainväliselle kaupalle luotiin vahvempi juridinen peruskehikko, joka sitoo WTO:n jäsenmaiden kauppa- ja talouspoliittisia toimia, ja joka vaikuttaa epäsuorasti myös esimerkiksi UNCTAD:n toimivaltaan.

Kehitysmaat haluaisivat UNCTAD:lle lisää toimivaltaa ja karistaa järjestöä rasittavan maineen hyväntahtoisena keskustelukerhona, joka kärsii todellisen vallan puutteesta. Vastapainoksi esimerkiksi Yhdysvallat haluaisi kaventaa sen puhtaaksi teknisen avun toimistoksi – jolloin voi kysyä, mitä järkeä koko järjestön olemassaolossa olisi. EU tasapainottelee näiden näkökulmien välissä, mutta varoo tarkasti esimerkiksi WTO:n reviirille astumista.

UNCTAD:n asema heijastelee koko YK:ta viime vuosina koetellutta painoarvon menetystä. Irakin sodan yksi monista sivuvaikutuksista, jota Valkoinen talo ei ole kyennyt ennakoimaan, on kuitenkin YK:n aseman potentiaalinen vahvistuminen kaikista sen kärsimistä vastoinkäymisistä huolimatta. Siksikin olisi perusteltua, että Suomi ja EU tukisivat voimakkaammin UNCTAD:n roolin kasvattamista.
 

Kauppa on jo avattu – näyttäisikö UNCTAD tietä?

UNCTAD:ssa uskalletaan sanoa ääneen monia virallisen liberalisaatiomantran kyseenalaistavia näkemyksiä, ja väitteitä voidaan tukea tutkimustiedolla. ”Least Developed Countries Report 2004” -raportissaan järjestö toteaa, että köyhimpien maiden näkökulmasta kauppa on jo vapautettu. Niiden viennin ja tuonnin yhteenlaskettu osuus kansantuotteesta oli 51 prosenttia vuosina 1999-2001, kun OECD-maiden vastaava luku on 43 prosenttia.

Raportti osoittaa, että vähiten kehittyneistä maista niin yksityinen kulutus kuin vientikin nousi eniten 90-luvulla niissä, jotka avasivat kauppaansa hieman, eikä suinkaan eniten liberalisoineissa valtioissa. 51 maan joukossa kaupan vaikutus oli köyhdyttävä 18 maassa ja hyvinvointia lisäävä 22 tapauksessa.

Tuonti on kehitysmaissa noussut kaupan vapauttamisen jälkeen enemmän kuin vienti, joten maat ovat kaukana ”dynaamisesta kilpailukykyisyydestä”. Olosuhteet vaatisivat enemminkin voimakasta tukea kotimaisille tuottajille. UNCTAD:n tilastojen valossa on todellakin aika tukkia suut saarnamiehiltä, jotka vakuuttavat kaupan vapauttamisen hoitavan siinä sivussa myös köyhyysongelman.
 

Lisää poliittista liikkumavaraa

UNCTAD tarvitsee nykyistä selkeämmät ja laajemmat toimivaltuudet pystyäkseen vaikuttamaan köyhyyden poistamiseen. Jäsenvaltiot puolestaan tarvitsevat poliittista liikkumavaraa, mikä on myös kansalaiselle uskottavan demokratian elinehto – eihän kukaan viitsi äänestää, jos kansainvälisten järjestöjen liituraitasedät kuitenkin lopulta kertovat, miten asiat tulee hoitaa.

Teollisuusmaat peräävät usein kehitysmaiden vastuuta omasta tulevaisuudestaan, mutta vastuu vaatii myös oikeuksia, muuten ollaan poliittisen orjuuden alkulähteillä. On sekä eettisesti kestämätöntä että tehotonta odottaa vastuunottoa ilman itsemääräämisoikeutta. Köyhimmillä kehitysmailla täytyy olla oikeus itse määrittää ja toimeenpanna kehitysstrategiansa. Tunnetusti esimerkiksi monet Itä-Aasian maat ovat vaurastuneet menestyksellisesti säätelemällä tiukasti ja omaan tahtiinsa markkinoidensa avautumista.
 

Perushyödykkeiden markkinat avain

Perusruoka-aineiden tuotantoon, kauppaan ja hinnanmuodostukseen liittyvät ongelmat ovat köyhyyden lievittämisen keskipisteessä, sillä valtaosa maapallon köyhimmistä ihmisistä saa toimeentulonsa juuri niistä. Vipuvaikutus esimerkiksi pienviljelijöille on dramaattinen: pelkästään vuosien 1997-2001 aikana perushyödykkeet menettivät yli 50 prosenttia ostovoimastaan teollisuustuotteisiin nähden.

Perushyödykkeet on määritelty yhdeksi EU:n prioriteeteista UNCTAD:ssa, jolle tulisi myöntää tehokkaat toimivaltuudet niiden hintojen vakauttamiseksi ja kohottamiseksi. Ruokaturvalla suojellaan kaikkien – erityisesti köyhimpien ja haavoittuvimpien – kansalaisten ihmisoikeuksia.

Tarvittaviin työkaluihin kuuluisi muun muassa tarjonnan säätelyn kehittäminen, esimerkiksi tuottajapoolien muodossa, sekä markkinoiden etupiirijakoa harjoittavien kaupparyhmittymien sisäänostopolitiikan valvonta. Lisäksi ruokaturvaa uhkaavan elintarvikkeiden dumppauksen estävien säännöstöjen kehittäminen on tärkeää.

Jos nämä tavoitteet onnistuttaisiin toteuttamaan, käsissämme olisi ennakkoluuloton organisaatio, jota ei vaivaa WTO:n demokratiavaje eikä kansainvälisten rahoituslaitosten dogmaattisuus.

Ilmestynyt Kumppanissa 3/2004