Leijapoika kertoo Amirista ja Hassanista, kahdesta afganistanilaisesta pikkupojasta 1970-luvun alkupuolen Kabulissa. Pojat ovat parhaat ystävät, vaikka heidän välillään on suuri ero. Amir on rikkaan ja vaikutusvaltaisen isänsä ainoa poika, Hassan taas palvelijan poika ja vieläpä halveksitun mongoliperäisen hazara-kansan jäsen.
Pojat ovat taitavia leijanlennättäjiä Kabulin leijakisoissa, joissa pyritään pudottamaan vastustajan leija taivaalta. Hassanin tehtävänä on etsiä pudotetut leijat, sotasaaliit. Erään kerran hän saa kimppuunsa vihamiehensä Assefin, joka inhoaa erityisesti hazaroita. Amir näkee väkivallanteon, mutta ei uskalla auttaa ystäväänsä.
Ystävyys ei alunperinkään ole ollut tasaveroinen, vaan siinä on isännän ja palvelijan välinen arvoasetelma. Lukija saa Amirista varsin vastenmielisen kuvan.
Afganistanin historian veriset vuosikymmenet – neuvostomiehitys, sotaherrojen aika ja lopulta talebanit – tuhoavat 70-luvun rauhallisen ja vauraan Kabulin. Amir pakenee isänsä kanssa Yhdysvaltoihin ja koettaa unohtaa entisen kotimaansa. Hän menee naimisiin ja ryhtyy kirjailijaksi. Menneisyys ei kuitenkaan jätä Amiria rauhaan. Syyllisyys painaa häntä ja lopulta hänelle tarjoutuu tilaisuus korjata virheitään.
Hossein kuvaa Afganistanin historian vaiheita toisiinsa solmiutuvien ihmiskohtaloiden kautta. Kabulin 1970-luvun yläluokkainen elämä ei ratkaisevasti poikkea länsimaisista vastineistaan. Tämä ei kuitenkaan ole totuus maasta, vaan pikemminkin aitoa Afganistania ovat köyhät syrjäkylät, joiden resuiset asukkaat eivät ole kuulleetkaan John Waynesta.
Leijapojan kaikki juonenkäänteet eivät ole täysin uskottavia, ja kokonaisuudessa on aavistus Hollywoodin (tai pikemminkin Pakistanin Lollywoodin) melodramaattisuutta. Romaani on kuitenkin mainio, tunteita ja ajatuksia herättävä lukukokemus.
Ilmestynyt Kumppanissa 3/2004