”Kehitysapua tarvitaan edelleen, ja sitä tarvitaan enemmän kuin nyt saadaan”, toteaa Kepan kehityspoliittinen tiedottaja Mika Railo. ”Kehitysyhteistyö on erityisen vahvoilla yhteiskunnan rakenteisiin, kuten tieverkkoon, liittyvissä hankkeissa ja sosiaalisissa hankkeissa, joihin köyhillä mailla itsellään ei ole varaa”, hän lisää.

Esimerkistä käy muun muassa aidsin vastainen taistelu, joka ei ole aivan halpaa puuhaa. Railo kertoo esimerkkinä myös, että kun 90-luvun puolivälissä kamppailtiin useissa maissa köyhien lasten a-vitamiinin puutosta vastaan, noin puolessa maista saavutettiin hyviä tuloksia – toisessa puolessa taas ei, koska rahoitus ei niissä ollut riittävä. Vitamiininpuutos johtuu muun muassa yksipuolisesta ruokavaliosta, ja on helposti estettävissä, joten hankkeen tulokset riippuivat melko suoraan resursseista.

Railo muistuttaa, että YK:n pääsihteerin Kofi Annanin erikoisneuvonantajana tunnetun taloustieteilijän Jeffrey Sachsin laskujen mukaan köyhyys poistuisi, jos yksi prosentti rikkaiden maiden bruttokansantuotteesta annettaisiin kehitysyhteistyöhön. Siispä Sachsin mielestä on moraalinen velvollisuutemme tehdä niin. Varsinkin kun nykyinen sukupolvi on ensimmäinen, jolle se olisi käytännössä mahdollista: muutama vuosikymmen sitten köyhyyden poistaminen olisi vaatinut noin 10 prosenttia teollisuusmaiden BKT:sta.

Pelkkä apu ei riitä

”Kehitysavulla yksin ei koskaan voida ratkaista köyhien maiden ongelmia”, Railo kuitenkin painottaa. ”Tarvitaan kehityspoliittista työtä ja muutoksia esimerkiksi talouden ja maailmankaupan rakenteisiin, jotka köyhdyttävät etelän maita. Nyt rakenteet tekevät pahimmillaan jopa tyhjiksi kehitysyhteistyöprojekteilla saavutettuja tuloksia.”

Jos esimerkiksi johonkin kehitysmaahan rakennetaan kehitysyhteistyöhankkeena sairaala, mutta samaan aikaan Maailmanpankki vaatii perimään potilailta maksun käynneistä ”valtiontalouden tervehdyttämiseksi”, monilla ei ole varaa hoitoon. Toisaalta epäoikeudenmukaisten maailmankaupan säännösten vuoksi rahaa virtaa etelästä pohjoiseen enemmän kuin kehitysapuna toiseen suuntaan.

Muun muassa OECD:n kehitysapukomitean puheenjohtaja Richard Manning on samoilla linjoilla. ”On luotava kehitysmyönteisiä toimintaympäristöjä – maataloudessa, kaupassa, velkakysymyksessä, siirtolaisuudessa, turvallisuudessa. Tämä on tärkeämpää kuin suoranainen rahallinen apu”, hän totesi Wider-instituutin luennossaan Helsingissä helmikuussa.

Ratkaiseeko raha hankkeen tulokset?

Määrärahojen kasvattamisesta on vielä aimo harppaus käytännön tuloksiin. Kehitysyhteistyön matematiikassa voi lopputulos joskus olla se, että monta pientä hanketta saa aikaan enemmän kuin yksi suuri, vaikka suureen käytettäisiin enemmän rahaa kuin pieniin yhteensä. “Voisi sanoa, että pieni on kaunista, ja jos haluaa toimia kohdemaassa olevan kumppanin kanssa tasavertaisesti, on hyvä toimia pienellä rahalla”, Helsingin Emmauksen hallituksen puheenjohtaja Ulla Hoyer sanoo.

Hoyerin mielestä pienen budjetin hankkeita on myös usein helpompi hallinnoida. Lisäksi voidaan ikäänkuin näyttää ympäröivälle yhteiskunnalle kohdemaassa, että pienilläkin hankkeilla voi olla merkitystä – muutosta voi saada aikaan ilman suurta ja kallista koneistoakin.

Samaa mieltä on myös Oulu-Matagalpa-Ystävyysseuran puheenjohtaja Kati Ylinampa, joka mainitsee esimerkkinä järjestönsä ruokaturvahankkeen Nicaraguassa, Matagalpan läänissä. ”Pienistä summista huolimatta olemme vakuuttuneita siitä, että hanke todellakin saa jotakin aikaan ja vaikuttaa ihmisten elämäntilanteeseen kohentavasti”, hän sanoo.

Tieto ja koulutus leviävät

”Pientä projektia voi paikallinen väki helpommin jatkaa sen jälkeenkin, kun ulkomainen rahoitus loppuu”, Hoyer puolestaan lisää. Jos kohdemaasta ei löydy riittäviä resursseja, työ loppuu, kun avustusjärjestö pakkaa tavaransa. Hoyerin mielestä on myös hyvä muistaa, että ikään kuin sivutuotteena pieni hanke voi levittää tietoa ja uusia ideoita siinä missä suurikin.

Oulu-Matagalpa-Ystävyysseura on myös voinut hyödyntää vapaaehtoistyövoimaa hankkeissaan. ”Kouluttamalla tietty joukko hyödynsaajista saadaan kerrannaisvaikutuksia, koska nämä voivat sitten kouluttaa muita”, Ylinampa selvittää. Jos rahaa on vähän, on pakko olla luova ja tehokas.

Avustusjärjestön suurella koolla voi kuitenkin olla myös omat etunsa, muutenkin kuin että esimerkiksi kokonaista sairaalaa ei pienen järjestön resursseilla rakenneta. Hoyer toteaa, että pienet järjestöt joutuvat käymään läpi pääpiirteissään saman hakuprosessin ja jälkikäteisarvioinnin kuin suuretkin saadakseen ulkoministeriön hanketukea. Tuolloin suuri osa resursseista voi mennä byrokratiaan varsinaiseen ruohonjuuritason työhön keskittymisen sijaan, Hoyer arvioi.

Helsingin Emmaus on mukana muun muassa mosambikilaisen kirjaston sekä indonesialaisen lastenkotia ylläpitävän ja terveysneuvontaa antavan järjestön toiminnassa. Kirjasto toimii pienellä budjetilla, mutta Hoyerin mukaan käyttäjiltä on saatu hyvää palautetta. Kuitenkin lisärahasta voisi luonnollisesti olla suoraa hyötyä siten, että hyllyihin voisi hankkia enemmän kirjoja, tai vaihtoehtoisesti avata seudulle useampia kirjastoja.

”Ei voi varmasti sanoa, että jos meillä olisi kymmenen kertaa enemmän varoja, saisimme aikaan kymmenen kertaa enemmän”, Hoyer tiivistää. ”Sitäpaitsi olemme ruohonjuuritason järjestö, joten suuret rahat eivät edes sopisi toimintaamme.”

Maailma pelastuisi 200 kilometrillä moottoritietä

YK suosittaa, että rikkaat teollisuusmaat antaisivat vuosittain kehitysapua summan, joka vastaa 0,7:ää prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomi on yltänyt tavoitteeseen vain kerran: vuonna 1991, juuri ennen kuin lama leikkasi valtion menoja rajusti. Tuolloin Suomi antoi kehitysapua peräti 0,8 prosenttia BKT:sta, eli kaikkiaan 632 miljoonaa euroa.

Nykyisin Suomi yltää vain puoleen velvoitteestaan. Tuoreimpien, vuoden 2002 lukujen mukaan apua annettiin 0,35 prosenttia BKT:sta – joka kuitenkin on noussut lamavuosista niin paljon, että varsinainen summa on melko lähellä huippuvuoden 1991 tasoa. Vuonna 2002 etelään liikeni 490 miljoonaa euroa.

Edellinen ja nykyinen hallitus ovat luvanneet nostaa kehitysavun YK:n suosituksen tasolle, mutta matka on ollut kovin hidas. Koska taso on nyt puolet toivotusta, saadaan yksinkertaisella laskutoimituksella tavoitteeksi melko täsmälleen miljardi euroa vuodessa nykyisellä BKT:lla.

Miljardilla eurolla saisi

Noin puolet puolustusministeriön vuosibudjetista
Vajaat 60 prosenttia suomalaisten maanviljelijöiden vuosittaisista tuista
Eduskunnan kulut 8,5 vuodeksi
Runsaat 200 kilometriä moottoritietä
Kolme Karibianmeren loistoristeilijää
Turun yliopistollisen keskussairaalan kulut neljäksi vuodeksi

Ilmestynyt Kumppanissa 2/2004