”Taiteilijaksi ei tulla, taiteilijaksi synnytään”, toteaa Chéri Samba lapsilauman edessä pariisilaisessa Fondation Cartier -museossa. Punaiseen kiiltävään frakkiin pukeutunut ujonoloinen taiteilija on tullut kertomaan tauluistaan pariisilaiskoululaisille.
Chéri Samba syntyi taiteilijaksi vuonna 1956 Kinto MVuilan kylässä, kahdeksankymmenen kilometrin päässä Kongon demokraattisen tasavallan, silloisen Belgian Kongon pääkaupungista Kinshasasta. Pieni Samba wa Mbimba piirsi hiekkaan ja kouluvihkoihinsa ja päätti 16-vuotiaana ryhtyä täysipäiväiseksi taiteilijaksi.
Miten erottua joukosta?
Ennen kuin Samba wa Mbimbasta tuli Chéri Samba, valtavista tauluistaan, kirkkaista väreistään ja paljeteistaan tunnettu kansainvälisesti menestyvä taiteilija, tarvittiin aimo annos sisua ja omaperäisyyttä. Chéri Samba myöntää sen itsekin: ”Mietin, miten voisin erottua joukosta. Keksin, että voisin lisätä tauluihini tekstiä. Ihmiset pysähtyvät lukemaan ja viipyvät taulujeni edessä pidempään.”
Teksteistä on tullut Chéri Samban tavaramerkki, vaikka taidekriitikot pitivätkin ratkaisua ensin sopimattomana. Teksteissään Chéri Samba selittää taulun aihetta ja ottaa kantaa.
Tekstit ovat oiva tapa kommentoida yhteiskunnallisia aiheita, jotka ovat olleet Chéri Samban sydäntä lähellä alusta asti: ”Haluan maalata sellaisia aiheita, jotka vetoavat ihmisiin.”
Yksi Chéri Samban tunnetuimmista tauluista lienee vuonna 1997 maalattu aidsin vastaista kampanjaa kuvaava ”Aidsia ei voida parantaa ennen kuin 10 tai 20 vuoden kuluttua”, jossa kampanjajulistetta koristaa rivi kankaalle liimattuja kondomeja.
Samaa kollaasitekniikkaa Chéri Samba käyttää teoksessa ”Taistelu siivottomuutta vastaan”. Valtavat kirjaimet on koristeltu kankaalle sommitelluilla tupakantumpeilla, pullonkorkeilla, banaanin kuorilla, kondomeilla, karkkipapereilla…
Hänen ylhäisyytensä Chéri Samba
Chéri Samban toinen tavaramerkki ovat omakuvat. Chéri Sambasta on tullut Chéri Samba, koska hän maalaa Chéri Sambaa. Taiteilija on läsnä lähes kaikissa tauluissaan. Ensimmäinen omakuva on nimetty vaatimattomasti ”Hänen ylhäisyytensä piirtäjä Samba”, 1975.
”Eräs kinshasalainen mies oli tunnistavinaan itsensä eräästä taulustani ja nosti kanteen. Sen jälkeen olen maalannut lähinnä omakuvia”, selittää Chéri Samba.
Jos taustalla onkin hävitty oikeusjuttu, omakuvista on tullut tärkeä osa tuotantoa. Niissä Samba peilaa elämäänsä ja pohtii menestystään, pilke silmäkulmassa.
”Quelle solution pour les hommes?” (2001) mikä ratkaisu miehille maailmassa, jossa naisia on enemmän kuin miehiä, kyselee naistenmies Samba, joka on maalannut itselleen kaksi sydäntä, jotta tilaa olisi kaikille rakastetuille.
Tuoreimpaan tuotantoon kuuluva teos ”Olen sama mutten enää ole sama” (2003) esittää surullista ja onnellista Sambaa, taiteilijaa, joka nauttii menestyksestään, mutta muistuttaa samalla monista muista, jotka eivät saaneet ansaitsemaansa tunnustusta eläessään: Van Gogh, Modigliani, mutta myös liuta kongolaisia taiteilijoita ja muusikoita.
Vaikutteita euroopasta ja afrikasta
Sukkulointi Euroopan ja Afrikan välillä on Chéri Samban tuotannossa jatkuvaa. ”Chéri Samba on usein ulkomailla, mutta hänen sydämensä on aina kotona Afrikassa”, kirjoittaa taiteilija eräässä teoksessaan. Hän hakee inspiraatiota milloin kinshasalaisesta kaupunkikulttuurista, milloin kansainvälisestä päivänpolitiikasta, kuten teoksessa ”Après le 11 SEP 2001” (2001, 11. syyskuuta jälkeen).
”Yhdysvallat viis veisaa eri puolilla maailmaa kuolevista ihmisistä, mutta vaatii minuutin hiljaisuutta koko maailmalta omien kuolleidensa muistoksi. Olen menettänyt useita perheenjäseniäni sodissa, mutta kukaan ei koskaan ole hiljentynyt minuutiksi heidän takiaan”, toteaa Chéri Samba.
Eurooppa ja Afrikka elävät rinnakkain myös taiteellisissa vaikutteissa. Chéri Samba esittää kiitollisuudenvelkansa tuntemattomille afrikkalaistaiteilijoille ihaillen samassa hengenvedossa hollantilaisen Maurits C. Escherin taidetta, joka on jättänyt jälkensä hänen tuoreimpiin teoksiinsa.
Taide on universaalia… vai onko?
Taidemaailmassa afrikkalainen ja länsimainen nykytaide eivät elä aina yhtä sovussa. Chéri Samba pohtii näiden kahden monimutkaista suhdetta kolmen taulun sarjassa ”Mikä tulevaisuus taiteellemme?” (1997).
”Millainen tulevaisuus taiteellamme on maailmassa, jossa suurin osa taiteilijoista on sorrettuja? On vain yksi ratkaisu: tulla hyväksytyksi Ranskassa. Ranskassa hyväksytty taiteilija on kuulemma hyväksyttävissä kaikkialla maailmassa. Ja Ranska tarkoittaa modernin taiteen museota. Niin, mutta… eikö modernin taiteen museo ole rasistinen?”, kirjoittaa taiteilija sarjan ensimmäisessä taulussa.
Keskimmäisessä taulussa Pablo Picasso ja Chéri Samba käyvät vierekkäin taidemuseoon samanlaiset, afrikkalaista naamiota esittävät taulut kainalossa. Miksi afrikkalainen taide pysyy museoiden ulkopuolella, vaikka yksityisten keräilijöiden gallerioissa se löytää paikkansa länsimaisen taiteen suurten nimien rinnalla, kyselee Chéri Samba.
”Taide on universaalia. Toivoisin, ettei taiteilijoita luokiteltaisi heidän ihonvärinsä perusteella”, toteaa Chéri Samba taulujensa edessä ja jatkaa: ”Taidemaailma ei pitkään aikaan halunnut tunnustaa, että Afrikassa ylipäänsä saattoi olla taidetta. Ei, vaikka Picasson kaltaiset suuret nimet hakivat inspiraatiota afrikkalaisista naamioista ja veistostaiteesta.”
Samaan kysymykseen Chéri Samba viittaa taulussaan ”Vihdoinkin!… Niin monen vuoden jälkeen” (2002), jossa kinshasalaisen taiteilijan Moken teos on päässyt samalle seinälle Picasson ja René Magritten taulujen kanssa.
Moista kunniaa ei afrikkalaiselle nykytaiteelle ole toistaiseksi suotu. Kuinka monta vuotta kulunee, ennen kuin Chéri Samba saattaa huokaista omien taulujensa edessä: ”Vihdoinkin! Niin monen vuoden jälkeen…”
Entä kuinka monta muuta lahjakasta afrikkalaistaiteilijaa jää yhden Chéri Samban varjoon?
Jaime Chéri Samba, 24.1.-2.5.2004.
Fondation Cartier,
261 bd Raspail, 75014 Pariisi.
www.fondation.cartier.fr
Ilmestynyt Kumppanissa 2/2004