Mikrolaina on perinteisesti määritelty muutaman kymmenen euron suuruiseksi lyhytaikaiseksi lainaksi, joissa vakuuden korvaa ryhmän yhteisvastuu takaisinmaksusta.
Mikrolainoja käyttävät yleensä vähävaraiset kansalaiset, joille normaalit rahoituskanavat eivät ole avoinna: esimerkiksi sekä maanviljelijät että kaupunkien katukauppiaat, käsityöläiset ja erilaiset pienpalvelujen tarjoajat.
Nykyään mikrolainojen sijaan puhutaan yleisemmin mikrorahoituksesta. Se pitää lainojen lisäksi sisällään myös esimerkiksi talletukset ja vakuutukset.
Yksi syy mikrorahoituksen menestykseen on sen epäpoliittinen alkuperä, sillä alun perin mikrorahoitus syntyi kansalaisjärjestöjen työkaluksi. Järjestöjen toiminta lähellä avun saajia on valttia lainoituksessa, koska henkilökohtaiset suhteet vähentävät maksuhäiriöitä.
Viimeaikoina mikrorahoitukseen on tullut mukaan myös kaupallisia toimijoita. Siinä missä kansalaisjärjestöt joutuvat toimimaan valtioiden ja yksityisten rahastojen kehitysavun varassa, pankit voivat hankkia pääomaa myös esimerkiksi osakemarkkinoilta. Kaupallisten pankkien toinen vahvuus on kokemus riskienhallinnasta.
Nykyisellään mikrolainoitus edellyttää kohtuullisen säännöllisiä ja varmoja tuloja. Kaikkein köyhimmät, kuten kodittomat tai sosiaalisen verkoston ulkopuolelle jääneet, jäävät mikrolainoituksenkin ulkopuolelle. Joitakin mikrolainoja jakavia organisaatioita on myös arvosteltu siitä, että lainojen matala katto, korkeat korot ja lyhyet takaisinmaksuajat asettavat rajoituksia sille, minkä tyyppistä pienyritystoimintaa niiden avulla voidaan käynnistää.
Mikrolaina on monille ensimmäinen velkasuhde. Pelkän lainan lisäksi tarvitaan myös opastusta rahan käytöstä ja takaisinmaksun järjestelystä. Oikein käytettynä mikrolaina on kuitenkin tehokas apuväline kaikkein köyhimpien maiden asukkaiden auttamisessa.
Ilmestynyt Kumppanissa 2/2004