MANAGUA — Kolumbialaisen Parmenio Medina Pérezin salamurha Costa Ricassa kolme vuotta sitten oli valitettava osoitus siitä ahdingosta, mihin korruptiota ja valtaapitävien väärinkäytöksiä tutkiva journalismi on joutunut Latinalaisessa Amerikassa.

Medina veti Monumental-radiossa suosittua satiirista La Patada -ohjelmaa, jossa hän vuosien varrella paljasti useita hallituksen jäsenten, poliitikkojen ja liikemiesten kytkyjä hämäriin bisneksiin.

Suositun radiotoimittajan kylmäverinen teloitus parinkymmenen metrin päähän kotiovelta sai costaricalaiset kysymään toisiltaan, mitä ihmettä pitkien demokraattisten perinteiden ”Keski-Amerikan Sveitsissä” oikein on meneillään.

Tapaus herätti mantereella ja maailmanlaajuisestikin enemmän huomiota kuin muut toimittajamurhat, sillä Medina oli ensimmäinen salamurhan uhriksi joutunut toimittaja Costa Ricassa. Siihen kun viime vuosina on valitettavasti totuttu, että esimerkiksi Kolumbiassa toimittajia murhataan viidestä kymmeneen vuosittain. Aika varmasti voittaa vedonlyönnissä myös, jos veikkaa Brasilian saldoksi yhtä tai kahta toimittajamurhaa tällekin vuodelle.
 

Uhkailua ja rajoituksia

Sisällissodat ja diktatuurit välttänyt Costa Rica on nyt yllättäen ajautunut ”murhalistan” kärkipäähän, kun Medinan lisäksi yrityskorruptiota tutkinut IPS-uutistoimiston kirjeenvaihtaja Ivannia Mora Rodríguez ammuttiin viime jouluaaton aattona autoonsa keskellä San Joséta.

Naapurimaa Honduras seuraa perässä: marraskuussa murhattiin niskalaukauksella korruptiota tutkinut televisiokanava Canal 7:n päätoimittaja German Antonio Rivas.

Sociedad Interamericana de Prensa (SIP) on useaan otteeseen kiinnittänyt huomiota journalistisen työn rajoituksiin ja ongelmiin Latinalaisessa Amerikassa, myös Costa Ricassa. SIP:n mukaan toimittajien on vaikea päästä käsiksi tietoon, ja varsinkin pääsyä julkisen hallinnon tietolähteisiin on rajoitettu. Lisäksi monet lait rajoittavat mielipiteenvapautta.

SIP on erityisesti kiinnittänyt huomiota maan rikoslain ”kansainvälisten ihmisoikeusopimusten vastaiseen” pykälään kunnianloukkauksesta, jolla toimittajien työtä rajoitetaan. Muun muassa päivälehti La Naciónin toimittaja Mauricio Herrera sai kunnianloukkaussyytteen, kun hän belgialaislehtien tietoja siteeraten kirjoitti erääseen costaricalaiseen ex-diplomaattiin kohdistuneista korruptioepäilyistä.

Yksittäistapauksen taustalla on kuitenkin laaja ongelmien vyyhti. Päivälehti La Nación julkisti 200 toimittajan haastatteluun perustuneen tutkimuksen, jossa yli puolet ilmoitti joutuneensa työssään pelottelun tai uhkailun kohteeksi. Toimittajat kertoivat pelkäävänsä eniten syytteeseen joutumista, ja yli puolet myönsikin siksi harjoittaneensa itsesensuuria.

Nicaraguassakin Reportterit ilman rajoja -järjestö rekisteröi vuonna 2002 viisi hallituksen korruptiota tutkinutta toimittajaa, jotka joutuivat silloisen presidentin Arnoldo Alemánin vasallien uhkailemaksi. Uhkailu ei tuottanut tulosta, ja päivälehti La Prensan taloustoimittajan Jorge Loaisiga Mayorgan reportaasit palkittiin viime keväänä Latinalaisen Amerikan parhaana tutkivana journalismina.

Toimittajia tuomiolle

Toimittajia murhattiin Latinalaisessa Amerikassa viime vuonna yhdeksästä yhdeksääntoista lähteestä riippuen. SIP:n mukaan murhien lisäksi suurimmat ongelmat ovat tutkiviin toimittajiin kohdistuvat oikeustoimet ja työtä rajoittavat säädökset. Ainakin Costa Ricassa, Chilessä, Brasiliassa, Argentiinassa, Jamaikalla ja Uruguayssa on viime vuosina käyty oikeutta toimittajia vastaan. Suurin osa syytetyistä on tutkinut poliittisen ja taloudellisen eliitin sekä virkamiehistön korruptiota ja väärinkäytöksiä.

Kuuban lait ovat oma lukunsa. Hallituksen linjasta poikkeava journalismi johtaa helposti vankilatuomioon. Vajaa vuosi sitten Kuubassa tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin 28 toimittajaa, joita syytettiin ”kirjoittamisesta hallitusta vastaan” ja ”yhteistyöstä Yhdysvaltojen manipuloiman ranskalaisen terroristijärjestön (Reportterit ilman rajoja) kanssa”.

SIP:n mukaan Venezuelan presidentti Hugo Chávez on siirtymässä Fidel Castron linjoille ja hyökkää voimakkaasti tiedotusvälineitä vastaan vaatien niiltä uskollisuutta hallinnolleen. Kuitenkin esimerkiksi ranskalaisen Le Monde Diplomatiquen päätoimittaja Ignacio Ramonet on suonut ymmärrystä Chávezille, koska latinalaisamerikkalaisittain merkittävä mediayhtiö Cisneros johtaa vapailla vaaleilla laillisesti valitun Chávezin vastaista aggressiivista kansanliikettä.

”Media valitsi kansan vastaisen puolen, se on ottanut itselleen ideologisen ja poliittisen tehtävän suhteessa valtaan eikä toimi enää kansan ja vallan välissä”, Global Media Watchin perustanut Ramonet perusteli kantaansa viime vuonna Maailman sosiaalifoorumissa Brasiliassa.

Toimittajat kortille

Venezuelassa ja Hondurasissa journalistista työtä rajoitetaan myös pakkojäsenyydellä ”toimittajalisenssit” myöntävissä kansallisissa toimittajayhdistyksissä. Nicaraguassa hyväksyttiin samantapainen laki toissa vuonna, ja Ecuadorissa sekä Mendozan maakunnassa Argentiinassa sellainen on ollut valmisteilla.

Suurin osa Nicaraguan toimittajista on SIP:n lailla tuominnut lain Nicaraguan omien lakien ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisena. Lain mukaan ilman lisenssiä toimiva journalisti voidaan tuomita jopa vankeuteen. SIP on jo vienyt lain mantereen ihmisoikeuskomitean käsiteltäväksi.

Toimittajia on saatu yhdistyksen jäseniksi lähinnä sen vuoksi, että pakettiin kuuluu myös oma sosiaali- ja eläkerahasto. Monien haaveissa siintää myös palkkajärjestelmän kehittäminen. Toiset kuitenkin ihmettelevät, miten osa kollegoista voi tukea lakia, joka rikkoo perustavanlaatuisia ihmis- ja kansalaisoikeuksia.

Ongelman ydin lienee kuitenkin siinä, että Nicaraguasta puuttuu selkeä journalistisen toiminnan eettinen ohjeisto. On myös nurinkurista, että ammatillisen kehityksen oletetaan tapahtuvan sellaisen lainsäädännön kautta, joka samalla kahlitsee tiedonvälitystä.

Mantereen toimittajia kouluttavan, Panamassa toimivan CELAP:in (Centro Latinoamericano de Periodismo) johtajan Maribel Cuervo Paredesin mukaan tilanne on paradoksaalinen. ”Diktatuurien aikana ei ollut edellytyksiä tutkivalle journalismille. Nyt kun olojen muuttumisen seurauksena ilmaisunvapaus on lisääntynyt, työlle asetetaan uusia rajoitteita ja toimittajia asetetaan syytteisiin.”
 

Kehitysyhteistyötukea journalismille

Nicaragualaisen dokumentaristin ja toimittajan Daniel Flakoll Alegrían mielestä kehitysyhteistyövaroille olisi maan itsenäisillä tiedotusvälineillä käyttöä. ”Kansainvälisellä yhteistyöllä on vuosien varrella ollut merkittävä rooli maamme journalismin ja ennen kaikkea itsenäisen median vahvistamisessa”, Alegría sanoo.

”Omissa projekteissani ulkomainen tuki on ollut ensiarvoisen tärkeää. Kansalliset mediat ovat kiinni maan sisäpolitiikassa, monet aiheet jäävät niiltä huomaamatta, ja jotkut teemat eivät niitä edes kiinnosta.”

Alegrían dokumentti Nicaraguan miskito-intiaanisukeltajien ahdingosta palkittiin tammikuussa maan parhaana journalistisena työnä. Palkinnon jakaa ex-presidentti Violeta Barrios de Chamorron nimeä kantava säätiö, joka tukee erityisesti nicaragualaisen journalismin kehittämiseen liittyviä hankkeita. Alegrían dokumentti tuotettiin Nicaraguan Canal 2:n Esta Semana -ohjelman ja Kepan Managuan-toimiston yhteistyönä.

Suomen Nicaraguan-lähetystö rahoitti 2002-03 samaisen säätiön hanketta ”Journalismi, demokratia ja hallinto”, jolla pyrittiin kohentamaan julkisen hallinnon virkamiesten, toimittajien ja tavallisten kansalaisten kykyä tarkastella kriittisesti tiedotusvälineiden yhteiskunnallista roolia.

”Nicaraguassa journalismilla on ollut hyvin tärkeä rooli maan demokratisoitumiskehityksessä. Se on tuonut julkisuuteen maassa rehottavan korruption ja nepotismin”, Alegría sanoo.

Alegrían mukaan hänen kaltaisensa riippumattoman median edustajat tekevät töitä ”rakkaudesta taiteenalaan”, sillä rahoiksi sillä ei lyödä. Positiivista on kuitenkin se, että jotkut tv-kanavat ottavat itsenäisten toimittajien ehdotuksia vastaan. Siten esimerkiksi monille kehitysyhteistyöjärjestöille keskeisiä teemoja saadaan eetteriin.

Sukeltajadokumentti on Alegrían mukaan hyvä esimerkki siitä, millaisia tuloksia onnistuneella yhteistyöllä voidaan saada. Dokumentti synnytti maassa laajaa keskustelua, ja maan työministeriö joutui paineiden alla toimimaan miskito-sukeltajien työolojen parantamiseksi. ”Yhteistyö toimii kuitenkin vain siinä tapauksessa, että hyväksytään toimittajan journalistinen itsenäisyys”, Alegría muistuttaa.
 

Ilmestynyt Kumppanissa 1/2004