Auntie Paula on viimeinen rama, joka puhuu ainoastaan äidinkieltään.

MANAGUA — Kyläjohtaja Pedro McRaen kolkuttaa voimakkaasti Auntie Paulan ovenkarmiin. Vanhus herää päivätorkuiltaan ja hivuttautuu hitaasti riippukeinussaan istuma-asentoon vastaanottamaan vieraita vaatimattomassa, raakalaudoista kyhätyssä muutaman neliön majassaan.

”Hänen kuulonsa ja näkönsä ovat jo aika heikkoja”, Pedro hihkaisee olkansa yli ja kääntyy lähemmäs Auntie Paulaa ja miltei huutaa hänelle. Vanhus vastaa rauhallisesti ja Pedro kääntää taas olkansa yli kreoliksi. Auntie voi omasta mielestään hyvin ja ruokaakin on ollut tarpeeksi.

Viime vuosiin asti vielä omalla kanootillaan merellä melonut Auntie on rama-kansan vanhin jäsen, kyläläisten arvioiden mukaan jonkin verran yli satavuotias. Hän on syntynyt ja elänyt koko elämänsä paratiisimaisten rantojen ja maisemien keskellä Nicaraguan Karibialla sijaitsevassa Cane Creekin rama-yhteisössä.

Pedron tietämän mukaan Auntie on myös ainoa elossa oleva rama, joka puhuu ainoastaan äidinkieltään. Myös Pedro itse taitaa kielen, mutta hänen lisäkseen 1 500 raman joukossa ramantaitoisia on enää vain muutamia kymmeniä.

Kreolienglanti vie voiton

”Minä olen nyt yksin, toivottavasti muistatte minua joskus”, sanoi Walter Ortiz apeana haastatellessani häntä nicaragualaisen kollegan kanssa runsas vuosi sitten Karibian kaksikielisyyskoulutusta käsitelleeseen videoon.

Walter on viimeinen hyvin äidinkieltään puhuva asukas ramojen ”pääkaupungissa”, Rama Cayssa. Lähellä mannerta ja Bluefieldsin kaupunkia sijaitsevalla pienellä saarella asuu kaksi kolmasosaa ramoista, ja Walterille on jäänyt vastuu ramankielen aktiivisesta ylläpidosta ja sen opettamisesta lapsille. Kreolienglanti on saavuttamassa lopullisen selkävoiton.

Miten ramoille oikein näin kävi?

Palatkaamme hetkeksi historiaan. Vaikka jo Kolumbus teki ensimmäisenä eurooppalaisena tuttavuutta ramojen kanssa, niin Nicaraguan Karibian puoli liitettiin espanjankieliseen emämaahan virallisesti vasta 1894. Sitä ennen alue oli yli parisataa vuotta espanjan kauppamonopolia tehokkaasti häirinneiden piraattien, kuten Henry Morganin ja Sir Francis Draken, tukikohta ja myöhemmin Brittien siirtomaaimperiumin yksi protektoraatti.

Britit liittoutuivat 1600-luvun lopulla alueen suurilukuisimman intiaanikansan, miskitojen, kanssa. Syntyi Moskitian kuningaskunta, joka myöhemmin muuttui Miskitoreservaatiksi. Noihin aikoihin ramojen ja muidenkin pienempien intiaaniväestöjen, esimerkiksi sumu-mayangnojen, sorto ja sulauttamispyrkimykset varsinaisesti alkoivat.

Ramojen kielen nopea tuhoutuminen kiihtyi kuitenkin vasta, kun Saksasta 1800-luvun puolivälissä alueelle tulleet herrnhutilaisen veljeskunnan lähettiläät perustivat seurakuntansa ramojen maille ja aloittivat kristillisen käännytystyön. Ramat opetettiin nöyrtymään Jumalan edessä kreolienglanniksi.

Kielessä sivilisaation muisti

Muutama vuosi sitten kuollut ramakielen vaalija ja itseoppinut opettaja Nora Rigby kertoi puhuvansa ramaa siksi, että lapset ja naiset vietiin aina viidakkoon piiloon, kun yhteisöön saapui ”tuntemattomia”. Niin osa ramoista kykeni käymään puolustustaistelua kulttuurinsa, kielensä ja identiteettinsä puolesta menestyksellisesti satoja vuosia.

Vaikka Herran suojeluksessa toimivat hernnhutilaiskristityt itse pakenivat katolilaisuuden pakkovaltaa Böömistä ja Määristä, niin he eivät suoneet ramoille samanlaista mahdollisuutta. Armo ei käynyt oikeudesta, vaan veljeskunnan lähetit iskivät suoraan ramojen ytimeen, Rama Cayn pääsaaren viereiselle saarelle, joka nimettiin sanoman mukaisesti Mission Cayksi.

On vaikea kuvitella, miten syvä psykologinen ja kulttuurinen muutos alkoi noina vuosina ramojen elämässä. Ramojen historiaa tutkineet puhuvat traumaattisen kielteisen kulttuurisen identiteetin synnystä. Herrnhutilaiset luokittelivat käännytystyönsä ohessa ramojen kulttuurin omine järjestäytymisasteineen ja tapoineen alkukantaiseksi, likaiseksi ja arvottomaksi.

Nicaraguassa vuosia työskennellyt, vuosi sitten menehtynyt kielitieteilijä Ken Hale on sanonut, että yhden kielen katoaminen on yhtä suuri menetys kuin Louvren taidemuseon katoaminen kartalta, koska ”kieliin rekisteröityy kansojen sivilisaatio”. Hänen mukaansa me olemme enemmän huolissamme eläimistä kielten sijaan siksi, että niiden uhanalaisuus on selvemmin havaittava merkki luonnon tuhoutumisesta.

Nicaragualainen intiaanikielten tuntija Luis Enrique López jatkaa Halen ajatusta sanomalla, että kielen katoaminen tarkoittaa johonkin ympäristöön sopeutuneen ja siinä sopusoinnussa luonnon kanssa elämään oppineen väestön tuhansien vuosien aikana kasaantuneen ja kehittyneen kokemuksen katoamista ikiajoiksi.

Rama on pelastettavissa

On kuuma keskipäivä Rama Cayssa. Horacio McRea viettää siestaa riippukeinussa, ja nuorin poika lepää hänen vatsansa päällä. Horacion veli ja yhteisöjohtaja Abelardo McRea esittelee vieressä prekolombiaanista aarrettaan, hienoa tiikerinpäistä jauhinkiveä, ramojen käsityötaidetta vuosisatojen, ellei vuosituhansien takaa.

Sitten hän levittää maahan äskettäin valmistuneet kartat ramojen valtakunnasta.

”Aika valtava alue pienelle väestölle”, sanon Abelardolle. Horacio hymähtää riippukeinussa ja luo ymmärtäväisen katseen.

”Niin on”, Abelardo myöntää ja jatkaa kartan tutkimista. ”Mutta historiallisesti alue on ramojen. Ei se tarkoita sitä, etteikö meidän mielestämme kaikilla olisi oikeus nauttia rannoistamme.