Numerotiedustelussa voi olla 37 Tarja Halosta, mutta ei yhtään kansalaisyhteiskuntaa.
Mikä on tietysti iso ongelma kaikille niille, jotka haluaisivat kuulla kansalaisyhteiskunnan mielipiteen. Ja sellaisia ressukoita tuntuu olevan paljon nykyisin.
Kun kansalaisyhteiskuntaa ei löydy, saavat kansalaisjärjestöt tyydyttää tarpeen. Mikäs siinä, juuri sitähän me olemme kaikki nämä vuodet vonkuneet. Nyt vain alkaa tuntua, että kansalaisjärjestöistä on tulossa jonkinlainen yhteiskunnallisen oikeamielisyyden ylin tarkastusvirasto, jonka leima tarvitaan jokaiseen hallintokäskyyn.
Kepan viiden hengen vaikuttamistiimiä ovat viimeisen kuukauden aikana kosiskelleet ainakin Maailmanpankki, Suomen Pankki ja Aasian kehityspankki ADB, YK:n ruokaohjelma WFP ja kehitysohjelma UNDP, eduskunnan ulkoasianvaliokunta ja hallinto- ja tarkastusjaosto, RKP:n ulkoasianvaliokunta, UM:n 133-valiokunta sekä kestävän kehityksen toimikunta.
Mielipidettä on kysytty muun muassa EU:n perustuslakiluonnokseen, WTO:n ministerikokouksen tulokseen, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston vuosikokousagendaan, Maailmanpankin PRSP-ohjelmien toteutumiseen Mosambikissa, valtion tulo- ja menoarvioon, UM:n maaseutukehityksen linjausluonnokseen ja niin edelleen.
Osa pyynnöistä ja tapaamisista on varmasti aitoja keskustelunavauksia, mutta toinen osa on yhtä varmasti silkkaa silmänlumetta, yritys hakea omalle järjestölle tai projektille katu-uskottavuutta. Ettei tulisi kermakakkua naamaan…
Kiva olla suosittu, mutta jokin tässä mättää. Ongelmia on useitakin.
Yksi on ohipuhuminen. Kielet ja mielet eivät kohtaa. Kun kansalaisjärjestöt haluaisivat käydä poliittista keskustelua arvoista ja päämääristä, yrittävät virkamiehet saada yksityiskohtaisia toimenpide-ehdotuksia. Koska harva järjestö on tutkimuslaitos tai amerikkalaistyyppinen ”policy thinktank”, jolla on valmiuksia suoltaa valmiita lakiluonnoksia tai ohjelmatekstejä, on tuloksena molemminpuolinen turhautuminen.
Toinen on tapa, jolla näkemyksiä lypsetään. Mikäli kanta EU:n perustuslakiin halutaan siinä vaiheessa, kun luonnos on 200-sivuinen monistenivaska, metsään mennään yhtä varmasti kuin Pihtiputaan mummo marja-aikaan. Kansalaisjärjestöjen näkökulmasta tärkeämpää olisikin saada aikaan säännöllinen dialogi niiden kanssa, jotka Suomessa joutuvat luonnostelemaan EU:n perustuslain tai kauppapolitiikan kaltaisia monumentteja, jotta he hommaan ryhtyessään osaisivat ottaa mielipiteitä huomioon.
Vaikka monilla hallinnonaloilla ja -momenteilla ollaan menty oikeaan suuntaan, on kumileimasimen heiluttelu vielä valitettavan yleistä.
Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003