Kun kotimaan kannatusluvut putoavat, huonosti sujuvaa sotaa käyvän maan johtaja lähes säännönmukaisesti kutsuu tiedotusvälineet koolle kuulemaan puhetta suurista voitoista ja niihin tarvittavista lisäuhrauksista. Presidentti George W. Bushin puhe kansakunnalle syyskuun seitsemäntenä kertoi vakavasta hermostumisesta Valkoisessa talossa. Nopea silmäys vain muutamaan lauseeseen puheessa kertoo, että Irakin sota jatkuu ja niin jatkuu propagandasotakin. Yhdysvaltain hallinto ei tiedä, miten pääsisi kunnialla irti kummastakaan.

”Ryhdyimme toimeen Irakissa, missä entinen hallinto tuki terrorismia, omisti ja käytti joukkotuhoaseita sekä 12 vuoden ajan uhmasi YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä.”

Irakilla ja kansainvälisen terrorismin todellisella uhalla ei alun perin ollut paljoakaan tekemistä toistensa kanssa, mutta Irakin sota on rohkaissut terrorismia ja vie voimavaroja todellisilta toimilta sen voittamiseksi.

Irak omisti ja käytti joukkotuhoaseita 1980-luvulla Iranin vastaisessa sodassa, kun Yhdysvallat liittolaisineen tuki ja aseisti sitä, antoi tiedustelutietoja ja katsoi muualle kaasuasetta käytettäessä. Ainoatakaan todistetta tuoreiden joukkotuhoaseiden olemassaolosta ei ole kyetty esittämään. Tämän päivän tiedon valossa näyttää pikemminkin siltä, että Saddam todella hävitti joukkotuhoaseensa ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen.

Päästäessään viime syksynä YK:n asetarkastajat vapain käsin maahan Irak näytti täyttävän ainakin tärkeimmät niistä ehdoista, jotka YK sille asetti ja joiden rikkominen oli yksi sodan pääperusteluita.

”Koalitiomme pani toimeen nämä kansainväliset vaatimukset yhdellä historian nopeimmista ja ihmisystävällisimmistä sotilaallisista kampanjoista.”

Sota aloitettiin käytännöllisesti katsoen pelkin amerikkalaisjoukoin, brittien hoitaessa pikkutehtäviä etelässä. Vain murto-osa miehitysjoukkojen sotilaista on muita kuin yhdysvaltalaisia, joten ”koalitiosta” puhuminen on harhaanjohtavaa.

Irakin sota ei ollut kansainvälisten vaatimusten mukainen, vaan Yhdysvallat hyökkäsi nimenomaan ilman YK:n valtuutusta ja piittaamatta kansainvälisen yhteisön vaatimuksista. Sota oli nopea, mutta sen kutsuminen ihmisystävälliseksi on liioittelua. Irakilaisia siviilejä on tähän mennessä kuollut 6 000-8 000 ja haavoittunut yli 20 000.

”Irakissa me autamme tuon maan pitkään kärsinyttä kansaa rakentamaan demokraattisen yhteiskunnan keskelle Lähi-itää.”

Irak elää miehityksen alla. Yhdysvallat päättää sen asioista ja pitää maan öljyvaroja ominaan. Miehityksestä hyötyvät pääasiassa Bushin hallitusta lähellä olevat suuryritykset. Suurimmat jälleenrakennusurakat ovat saaneet Halliburton ja Bechtel, suurimmat öljysopimukset Shell, BP ja Chevron.

Miehityksen arkipäiväiset nöyryytykset ovat saaneet irakilaiset vastustamaan Yhdysvaltoja jopa tehokkaammin kuin Saddamin propaganda. ”Saddamin aikana asiat olivat paremmin” on yleinen sanonta. Aikatauluja vaaleille, itsehallinnolle tai miehityksen lopettamiselle ei ole annettu.

”Kokoelma tappajia yrittää epätoivoisesti horjuttaa Irakin edistystä ja saattaa maan kaaokseen. — Jotkut hyökkääjistä ovat Saddamin hallinnon jäseniä — jotkut –ulkomaisia terroristeja. — Me emme tiedä, missä määrin nämä ryhmät työskentelevät yhdessä.”

Yhdysvaltalaisia sotilaita on kuollut jo enemmän kuin ensimmäisessä Persianlahden sodassa. Suurin osa heistä on kuollut Bagdadin valtauksen 9.4. jälkeen. Yli 1 500 amerikkalaista on haavoittunut ja yli 6 000 ”evakuoitu lääketieteellisistä syistä”. Pommi YK:n Bagdadin päämajassa tappoi 20 järjestön työntekijää. Uutiset miehitysjoukkoja vastaan tehdyistä iskuista ovat jokapäiväisiä.

Saddamin joukot ovat yksi pääepäillyistä. Looginen taktiikka alivoimaiselle puolustukselle oli vetäytyä valmistelemaan sissisotaa. Miehityksen alkamisen jälkeen on saatu myös tietoja siitä, että naapurimaista saapuneet ryhmät olisivat eräiden iskujen takana.

Irakilaisten miehitystä kohtaan tuntema laaja vastenmielisyys antaa kuitenkin aiheen olettaa, että maahan olisi syntynyt tai syntymässä näistä kahdesta riippumatonta, aitoa miehityksen vastaista vastarintaa. Se on minkä hyvänsä miehityshallinnon kohtalonkysymys. Vietnamin sodasta raportoineen tunnetun journalistin Bernard Fallin sanoin: ”Raa’alla voimalla voi tehdä melkein mitä vain, paitsi pelastaa epäsuositun hallituksen”.

”Yhdistyneiden kansakuntien jäsenillä on nyt mahdollisuus – ja velvollisuus – ottaa suurempi rooli sen varmistamisessa, että Irakista tulee vapaa ja demokraattinen kansakunta.”

YK:n aseman korostaminen olisi tervetullut muutos Bushin strategiaan, jos se olisi aito. Nyt sen takana on pyrkimys saada muut jälkikäteen tuomaan kansainvälinen oikeutus miehitykselle ja maksamaan yhä suurempi osa sen jättimäisistä kustannuksista. YK:n valtuutusta tarvitaan myös miehitysjoukkojen amerikkalaissotilaiden korvaamiseen muilla, pakistanilaisilla, turkkilaisilla tai intialaisilla joukoilla.

Raha ei riitä

Presidentti Bushin pyytämät huikeat 87 miljardia dollaria eivät tule riittämään, laskee Economist-lehti.

Irakin sotaan ja miehitykseen on lehden laskujen mukaan käytetty jo 80 miljardia dollaria ja tullaan noiden 87 miljardin lisäksi tarvitsemaan ainakin 20 miljardia jälleenrakennus- ja kehityskuluja.

Kongressin budjettitoimiston laskelmien mukaan nyt pyydetty raha ei riitä miehitysjoukon ylläpitoon maaliskuuta 2004 pidemmälle. Arviolta 85 000-129 000 sotilaan suuruinen miehitysjoukko tulisi maksamaan 23-29 miljardia dollaria vuodessa.

Ennen presidentin lisärahapyyntöä liittovaltion budjettitappion ennakoitiin olevan 400 miljardia dollaria tänä vuonna ja 480 miljardia ensi vuonna.

”Irak on musta aukko, johon syydetään ihmishenkiä ja rahaa, eikä niitä tulla koskaan saamaan takaisin”, sanoo tutkija Dan Smith, entinen Yhdysvaltojen armeijan eversti.

Bushin suosio alamäessä

Presidentti Bushilla on ongelma. Jos hän pysyy lujana, hän ei saavuta mitään Irakissa ja hänen uudelleenvalintansa mahdollisuudet hupenevat nopeasti. Jos hän ei pysy lujana, hänet nauretaan ulos presidenttinä joka puhui suuria, mutta jolta meni pupu pöksyyn.

Presidenttiä on syyskuun puheensa jälkeen lyöty julkisuudessa Irakin epäonnistumisista enemmän kuin koskaan kotimaassa WTC-iskujen jälkeen. Howard Deanin nousu sodanvastaisella ohjelmalla demokraattien presidenttipelissä on yksi mittari, jota kannattaa seurata.

Bushin suosio on rajussa alamäessä. Mikä merkittävämpää, viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että 64% amerikkalaisista uskoo jo, että Irakin sota on lisännyt terrorismin mahdollisuutta, 77 prosenttia uskoo että islamilaisen maailman amerikkalaisvastaisuus lisää terrorismin uhkaa ja 81% amerikkalaista on sitä mieltä, että Yhdysvaltojen tulisi olla kansainvälisessä politiikassaan multilateraalisempi.

Bushin suurin ongelma ei ole poliittisen keskustan tuen menettäminen, vaan omien oikeistolaisten tukijoidensa hukkaaminen. Moni heistä on jo pahasti kyllästynyt hallituksen tuhlailuun, budjettivaje kun alkaa hipoa 500 miljardin dollarin huikeaa rajapyykkiä.

Moni alkaa jo jättää hyvästejä. Tunnettu sosiologi, professori Immanuel Wallerstein ennustaa, että kymmenen vuoden kuluttua toteamme ettei yksikään presidentti Yhdysvaltojen historiassa ole tehnyt enempää heikentääkseen USA:n maailmanvaltaa ja kansainvälistä arvostusta. ”George W. Bushilla tulee olemaan ennätys hallussaan.”

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2003