Pyöräilyn onni

Aikamme sankari: Habbiba Bushiri Gezaulole Tansania

 

 
Kuva: Habbiba Bushiri. (Kuvaaja: Jenni Rinkinen)

Tansanian itärannikolla sijaitsevassa Gezaulolen kylässä istuu tyytyväinen tyttöryhmä. He ovat kylän ensimmäiset tytöt, jotka ovat osallistuneet polkupyöräkurssille.

Puun alla on sopivan viileä kuunnella pöydän ääressä seisovaa naisopettajaa ja kylän vanhinta miestä. He kutsuvat tytöt yksitellen luokseen ja ojentavat kirjavaan paperiin käärityn lahjan – kynät ja harjoituskirjan. Käynnissä on seremonia, jossa tytöt palkitaan ja muita kannustetaan osallistumaan seuraavalle kurssille. Myös sille pääsee vain tyttöjä.

Yksi kymmenestä tytöstä on 14-vuotias Habbiba Bushiri. Tytön on vaikea olla myhäilemättä, kun oma vuoro tulee kohdalle: hän on oppinut ajamaan polkupyörällä! Kuukauden kestävän kurssin aikana on harjoiteltu yhdessä viikko, muu aika on ollut itseopiskelua. ”Pyörällä ajaminen on oikeastaan aika helppoa. Vain suoraan on vaikea ajaa”, Habbiba kertoo ujosti. Hyvin pyöräily kuitenkin näyttää sujuvan, kun tyttö keskittyneesti esittelee taitoaan pihamaalla.

Habbiba toivoo, että uuden taitonsa ansiosta hänen ei tarvitsisi enää kävellä niin paljon. ”Kun vanhemmat pyytävät hakemaan jotain, voin ajaa paikkaan pyörällä. Näin säästän aikaa ja jalkojani. Tavarat voin kuljettaa tarakalla”, hän kuvailee hieman hämillään.

Habbiballa ei kuitenkaan ole vielä omaa polkupyörää. Uusi menopeli maksaisi euroissa yli viisikymppiä ja käytetystäkin pitäisi maksaa vähintään 25 euroa. Tytön vanhemmat pystyivät tukemaan lastaan vain reilun sentin hintaisen kurssimaksun verran. Tyttö on kuitenkin ollut onnekas päästessään kurssille. Hänen perheensä on pyöräasiassa edelläkävijä, sillä perheen äiti Kaiffa oli kylän ensimmäinen nainen, joka nousi pyörän selkään. Tämä tapahtui viime kesänä.

Habbiban vanhemmilla ei ole omaa menopeliä, mutta he vuokraavat kolmea Kali Mata Ki Jai! -naisjärjestön omistamaa pyörää. Järjestön pienellä vihreällä Habbibakin harjoitteli. ”Ja uskon, että joskus saan lainata jonkun kyläläisen pyörää”, neito tietää. Kyläläisistä omia pyöriä on ainoastaan miehillä.

Habbiban haaveena on paitsi oma polkupyörä myös mahdollisuus opiskeluun. Hän haluaisi päästä joskus yliopistoon. ”Ihan sama missä yliopisto on, maalla tai kaupungissa, haluaisin vain oppia mahdollisimman paljon uusia asioita”, nuori nainen toivoo vienosti.
 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 3/2003

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu