Säilykepurkkikameralla kuvaaminen vaatii pitkän valotusajan joten kohteen on oltava liikkumaton.
Maailman yksinkertaisimmassa kamerassa ei ole laukaisijaa eikä objektiivia. Sen voi rakentaa vanhaan kenkälaatikkoon tai tyhjään säilykepurkkiin. Kuvien ottaminen vaatii vain tavallista enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Pitkä valotusaika on laskettava tarkkaan, kohde rajattava hyvin, ja kameraa ja kohdetta pidettävä paikoillaan minuuttikaupalla, joskus jopa varttitunti.
Neulanreikäkamera on malilaisten katulastenkin ulottuvilla. ”Yhteiskunnasta syrjäytyneille, kerjäämällä eläville nuorille kuvan ottaminen tarjoaa mahdollisuuden toisenlaiseen kontaktiin ihmisten kanssa. Kuvattaville on selitettävä, mistä oli kysymys. Aina kun se on mahdollista, kuvattava kutsutaan seuraamaan kuvan kehittämistä laboratoriossa”, kertoo ranskalainen Elisabeth Towns, joka vietti vuodet 1997-1998 Malissa, Moptin, Kayesn ja Bamakon kaupunkien katulasten parissa.
Towns on yksi Oscura-järjestön kouluttajista. Ympäri maailmaa järjestetyissä ateljeissa Oscuran kouluttajat opastavat lähiöiden asukkaita ja suurkaupunkien syrjäytyneitä neulanreikäkameran saloihin. ”Tavoitteemme on, että neulanreikäkameran kautta sellaisetkin ihmiset, joilla ei välttämättä ole tapana harrastaa taidetta, tutustuisivat valokuvaustaiteeseen”, kertoo Towns.
Tekniikka on yksinkertainen. Laatikon tai purkin yhdelle sivulle tehdään pieni reikä, joka suljetaan mustalla teipillä. Laatikon sisälle asetetaan vedostuspaperiliuska. Kun kohde on valittu, kamera asetettu paikoilleen ja valotusaika laskettu, teippi poistetaan kuvauksen ajaksi. Lopuksi paperi kehitetään laboratoriossa. Laatikon tai purkin koko ja muoto saavat aikaan yllättäviä vääristymiä.
Kuvat syntyvät kohtaamisesta
Malissa Oscura toimi yhteistyössä paikallisten järjestöjen kanssa. Vuosina 1996-2000 järjestettyihin ateljeisiin osallistui satakunta nuorta. Osa viipyi vain päivän, toiset tulivat säännöllisesti ja päätyivät opastamaan uusia tulijoita. Kuvat tehdään aina yhteistyönä: joku valmistelee kameran, joku toinen valitsee kohteen, kolmas laskee valotusajan.
Signeerauksen puuttuminen hämmentää länsimaisia asiantuntijoita. ”Kun kuvalla ei ole nimettyä tekijää, sillä ei myöskään ole arvoa eikä hintaa. Meille tärkeintä on kuitenkin kuvaamisen yhteydessä tapahtunut kohtaaminen”, kertoo Towns mutta myöntää kysymyksen herättäneen keskustelua järjestönkin sisällä. ”Jos joku osallistujista on todella lahjakas, miksei hän voisi tulla tunnetuksi kuten kuka tahansa valokuvaaja?”
Nuorten kuvat olivat esillä vuonna 2001 Bamakossa järjestetyillä afrikkalaisen valokuvan festivaaleilla. Viime joulukuussa kuvista järjestetty näyttely oli ensi kertaa esillä Pariisissa. Pari osallistujaa pääsi avajaisiin esittelemään työtään.
Osa nuorista jatkaa edelleen kuvaamista, mutta pysyvän tilan puuttuessa laboratorio on pystytettävä milloin minnekin. Niinpä Oscura ja malilaiset yhteistyökumppanit haaveilevat valokuvauskeskuksesta, jossa olisi laboratorio, näyttelytila ja pieni kirjasto, ja jonka serigrafiapaja voisi tuottaa myyntiin postikortteja ja T-paitoja.
Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 1/2003