Olen jankuttanut tällä palstalla kyllästymiseen asti Suomen hallituksen selkärangattomuudesta kehitysyhteistyökysymyksissä. Moralistin syyttävällä sormella olen osoitellut hallituksen dynamiitti-duo Lipponen-Niinistöä ja väittänyt, ettei duo nosta Suomen kehitysapua niin kauan kuin etelän köyhät eivät äänestä eduskuntavaaleissa.

Todellinen syy hallituksen saamattomuuteen on tietysti se, ettei poliittinen paine kehitysavun nostolle ole kuluneen neljän vuoden aikana ollut riittävän kova. Duo on voinut viitata kintaalla kansalaisjärjestöjen piipitykselle.

Maalisvaaleissa kaiken piti muuttuman.

Jo hyvissä ajoin viime syksynä kansalaisjärjestöistä lähti ehdokkaille tuhti paketti propagandaa maapalloistuvan maailman ongelmista. Paketissa ongelmien ratkaisuiksi esitettiin kymmentä hyvää ja kaunista, muun muassa oikeudenmukaisempaa kauppajärjestelmää ja kehitysyhteistyömäärärahojen nostoa.

Hetken näytti siltä, että elämöinti olisi kantamassa hedelmää: Suomen Gallupin kysellessä ehdokkaiden näkemyksiä kaksi kolmesta ilmoitti kannattavansa määrärahojen nostamista YK:n suosittamalle tasolle: 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.

Lisää toivoa valoi helmikuussa ennätysyleisölle järjestetty vaalikeskustelu, jossa seitsemän suurimman puolueen edustajat sitoutuivat kannattamaan YK:n suosituksen saavuttamista vuoteen 2010 mennessä.

Sitten tuli sosiaalidemokraattisen realismin hallayö, joka nipisti toiveet kuin nuput ruusutarhasta.

Sekä pääministeri Lipponen että kokoomuksen puheenjohtaja Itälä muistuttivat Hufvudstadsbladetin vaalihaastatteluissa, etteivät politiikan reunaehdot ole minnekään kadonneet. Molemmat pitivät nostohaaveita epärealistisina.

Näiden mielipiteiden painoarvo mitataan hallitusneuvotteluissa.

Vain rökälevoitto nostaa Keskustan hallitukseen. Pieni tai keskikokoinen kepuvoitto takaa sinipunalle kolmannen kauden ja suomalaiselle kehitysavulle neljä laihaa vuotta lisää.

Ja on muistutettava, ettei Keskustan nouseminen hallitukseen takaa mitään: Gallupin gallupissa kehitysyhteistyökielteisyydessä kepun ehdokkaiden taakse jäivät vain kokoomuksen ehdokkaat.

Uuden hallituksen muodostamisesta tulee kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Neljää pientä seinäkukkasta valtakaksikko käyttää kabinettinsa koristeluun.

Tässä numerossa on toimittaja Kari Rissan kirjoittama kolmen suurimman puolueen puheenjohtajien haastattelu. Rissa esittää näkemyksensä siitä, millainen hallitus Suomeen pitäisi saada, jotta kehitysyhteistyömäärärahat saataisiin nousuun. Rissan kentällisessä pelaavat muun muassa Anneli Jäätteenmäki, Osmo Soininvaara, Heidi Hautala ja Matti Vanhanen. Kuinka realistinen vaihtoehto on, on sitten toinen kysymys.

Tämän unelmatiimin rinnalla nykyisen hallituksen kokoonpanoa voisi luonnehtia lähinnä suomalaisen kehityspolitiikan Addams familyksi. Toivotan Addamsin kauhuperheelle kehnoa vaalimenestystä jo pelkästään Kumppanin lukijoiden sietokyvyn vuoksi.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 1/2003