48-vuotiasta Nongnutch Siamchania voidaan hyvällä syyllä kutsua täystyöllistetyksi, sillä hän on ollut kokopäiväisessä palkkatyössä yhteensä 45 vuotta. Miten tämä on mahdollista?

Nongnutch, tai isosisko-Nut, kuten häntä thaimaalaiseen tapaan puhutellaan, lähti kotikylästään Koillis-Thaimaan Surinin maakunnasta Bangkokiin enon perheen lapsenvahdiksi 16-vuotiaana. Hyvin tavallinen maaseudun tytön muuttotarina.

Vuoden jälkeen hän työskenteli kolme vuotta työläiskiistoistaan tunnetuksi tulleessa tekstiilitehtaassa. Silloinen päiväpalkka oli 20 eurosenttiä, tehdaslounaan sai parilla sentillä. Nähtyään katuilmoituksen Nut päätti ryhtyä kiertäväksi kirjakauppiaaksi. Kaksi vuotta kantotyötä riitti, vaikka ansiot kasvoivat. Nut meni naimisiin ja muutti pieneen taloon kaupungin ulkopuolelle – kotoisasti riisipeltojen keskelle.

Koska omia lapsia ei alkanut siunaantua, Nut meni uudelleen töihin, nyt sairaalatarvikkeita valmistavaan tehtaaseen. 17 vuoden aikana palkka ehti nimellisesti kuusinkertaistua. Kohtalo puuttui kuitenkin elämään. Pikkukylän lainarinki, johon Nut osallistui, hajosi, kun investoijat ostivat maita kaupungin laajenemista varten. Osa velallisista karkasi ja Nut jäi velkaa lopuille rinkiläisille 100 000 bahtia. Tuolloinen päiväpalkka oli noin 100 bahtia.

Nut ei kuitenkaan itse karannut vaan etsi lisätöitä. Pian hän pääsi yötöihin alueelle kohonneen hotellin keittiöön. 14 vuoden jälkeen hän on keittiön emäntä ja tekee edelleen yötyötä viitenä päivänä viikossa. Tehdastyön jätettyään hän tiskasi päivisin astioita toisessa ravintolassa. Ohessa hän kasvatti perheen ottotytärtä. Nutin arvostus alueen vanhan yhteisön silmissä kohosi.

Seuraava iso muutos elämässä tapahtui kahdeksan vuotta sitten, kun Nut tuli tuuraamaan kuutta kansalaisjärjestöä majoittavan talon emännän äitiyslomaa. Kuten monet muutkin naapurustossa, hän epäili aluksi Thai Volunteer Service –säätiön tarkoitusperiä, mutta pian uusi työyhteisö paljastui mukavaksi. ”Täällä kaikki ovat yhtä suurta perhettä, muualla vallitsevaa hierarkiaa ei ole”, Nut hymyilee.

Nutin aviomies kuoli pari kuukautta sitten. Ottotytär on jo naimisissa. Nutilla ei ole enää velkaakaan. 67-vuotias äiti on pyytänyt tytärtä palaamaan kotikyläänsä, mutta lähtö mietityttää. ”Voisin lopettaa työt hotellissa vaikka heti, mutta tätä taloa ja näitä ihmisiä en haluaisi jättää”, Nut huokaa. Jos isosisko-Nut lähtisi, myös järjestöihmiset jäisivät kaipaamaan talon suurta sydäntä – kuten varmaan lukuisat kissat ja kasvitkin.
 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2002