Tuhat ja yksi yötä
Suomentanut Heidi Järvenpää.
Otava 1975

Tuhat ja yksi yötä on epäilemättä länsimaissa tunnetuin itämainen kaunokirjallinen teos. Siihen perustuvat monet niistä haavekuvista, joita lännen ihmisillä on salaperäisestä orientista: palmut, minareetit, sametinpehmeät yöt ja taivaalla roikkuva kuunsirppi. Satukokoelma edustaakin itää hyvin laajassa mittakaavassa. Se aloitti vaelluksensa kohti länttä Intiasta, jossa sen varhaisimpia tarinoita on kerrottu kenties jo tuhansia vuosia. Tuhannen ja yhden yön kehystarina, jossa neuvokas vaimo estää sulttaania teloittamasta itseään kertomalla vielä yhden tarinan, tunnetaan jo Intiasta lähes parin tuhannen vuoden takaa.

Kehystarina muistetaan yleensä vain osittain. Sulttaani on julma, koska hän on pettynyt naissukupuolen uskollisuuteen – tähän pettymykseen johtaneet syyt kerrotaan täydellisemmissä versioissa.

Satukokoelma suodattui persialaisen kulttuurin läpi, joka lisäsi siihen omia mausteitaan. 900-luvulla tunnettiin persialainen satukokoelma nimeltä Tuhat kertomusta.
 

Monikerroksinen kokoelma

Tarinakokoelman islamilainen väritys tulee sen myöhäisemmistä kerroksista, jotka syntyivät Bagdadissa ja Kairossa. Runsaat tuhat vuotta sitten islamilainen kulttuuri oli voimissaan. Bagdadissa hallitsi kuuluisa kalifi Harun ar-Rasid, jonka ympärille monet satukokoelman tarinoista kiertyvät. Kalifi vaeltelee öisessä Bagdadissa suurvisiirinsä kanssa naamioituneena, ja joutuu todistamaan monenlaisia sattumuksia. Nämä tarinat ovat pikemminkin novellistiikkaa kuin ihmesatuja. Yliluonnollista ainesta ei ole, toisin kuin varhaisemmissa – ja myöhemmissä – kerrostumissa.

Historian henkilöt joutuvat helposti mukaan satuihin. Todellinen Harun ar-Rasid ei kenties ollut kovin kummoinen hallitsija, mutta sadut ovat tehneet hänestä sankarin. Samankaltainen kohtalo on Euroopassa ollut historiallisesti tuntemattomaksi jääneellä kuningas Arturilla ja myös Kaarle Suurella, jonka muuten tunnettuun elämäntarinaan liitettiin keskiajalla mitä ihmeellisempiä seikkailuja.

Hiottuja taidesatuja

Viimeisen silauksensa ja nykyisen nimensä – Tuhat ja yksi yötä, arabiaksi Alf laila wa laila – satukokoelma sai Egyptissä 1300- ja 1400-luvuilla. Tuolloin kokoelmaan liitettiin vanhoja egyptiläisiä tarinoita, joista jotkut olivat epäilemättä säilyneet koptilaisessa perinteessä faaraoiden ajalta. Egyptissä mukaan tarttui myös juutalaista tarinaperinnettä. Tunnettu tarina Aladdinista ja taikalampusta on peräisin tältä ajalta. Vielä myöhäisemmissäkin versioissa sadut saatetaan sijoittaa laajalle alueelle Kiinasta ja Intiasta Arabian kautta Pohjois-Afrikkaan. Niissä näkyy islamilaisen maailman kansojen ja uskontojen rikkaus.

Suoraan kansan suusta tarinat eivät ole peräisin, vaan ne on muokattu taidesaduiksi. Niihin on esimerkiksi lisätty mukaan arabialaisen kulttuurin suuresti arvostamaan runoutta. Tuhannesta ja yhdestä yöstä ei ole olemassa lopullista kanonisoitua versiota. Osa tarinoista on mukana lähes kaikissa versioissa, mutta pikemminkin on kyse valtavasta tarinoiden valtamerestä, josta on eri aikoina ja eri tarkoituksiin ammennettu erikokoisia ja -laatuisia kauhallisia.

Vaikutus Euroopassa

Eurooppaan Tuhat ja yksi yötä rantautui 1700-luvulla. Sen vaikutus aikansa kirjallisuuteen ja ajatteluun oli yllättävän suuri. 1800-luvulla sen itämainen mystiikka innoitti fantasiakirjailijoita.

Ensimmäiset suomennokset ovat 1870- ja 80-luvuilta. Käännöksiä ja eri tavoin muokattuja laitoksia on useita. Ehkä erikoisimpia versioita on oheinen 1970-luvun Tuhat ja yksi yötä, jonka Veijo Meri on valikoinut Richard Burtonin englanninkielisestä kokoelmasta. Versiossa ei ole lainkaan kehyskertomusta ja sen sisältö koostuu lähinnä eroottisista tai veijaritarinoista. Yliluonnollisuutta ei ole mukana lainkaan: se ei ilmeisesti sopinut rationaaliselle 70-luvulle.

Aikuisten kertomuksia

Tuhatta ja yhtä yötä ei todellakaan ole tarkoitettu lasten käsiin. Käsitys, että sadut olisivat lastenkirjallisuutta on syntynyt Euroopassa ja melko myöhään 1800-luvulla. Lapsille toimitetuissa Tuhannenyhden yön versioissa alkuperäisten tarinoiden avointa seksuaalisuutta ja hurjia päänkatkomisia on karsittu.

Tosiasiassa Tuhat ja yksi yötä on laajalta alueelta pitkän ajan kuluessa koottu pienten novellien, opetustarinoiden, kaskujen, erotiikan, jännityksen ja fantasiakirjallisuuden varasto. Mutta sen voimaa todistaa se, että sama kokoelma typistyy niin Disney-seikkailuksi kuin aikuisten eroottiseksi lukemistoksikin.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2002