Kymmenen vuotta sitten Nepal hehkui uuden demokratian onnea. Nyt maassa on kuninkaan nimittämä hallitus ja vaalit on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Viimeisen vuoden aikana maolaiskapinallisten ja hallituksen välisissä taisteluissa on kuollut ainakin kuusi tuhatta ihmistä. Miten kaikki saattoi mennä näin pahasti pieleen?

Lokakuisessa Katmandussa vallitsee epätietoinen tunnelma. Maa on ollut jo puoli vuotta ilman parlamenttia ja demokratia tuntuu luisuvan päivä päivältä kauemmas. Lokakuun alussa kuningas Gyanendra hajotti maan hallituksen ja ilmoitti, että marraskuuksi määrättyjä parlamenttivaaleja siirretään myöhemmin tarkennettavaan ajankohtaan.

Kansa ei tiedä mitä odottaa. Yhtäältä ihmiset pelkäävät vaaleja, joita maolaiset ilmoittavat vastustavansa. Toisaalta kuninkaan toimet muistuttavat yksinvaltiudesta, johon ei haluta enää palata. Yhdestä asiasta kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä: sota maolaisten ja armeijan välillä on saatava loppumaan.

Kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuivat Katmandussa rauhan puolesta toukokuussa 2002

’Kansansota’ huonoa hallintoa vastaan

Taistelu sai alkunsa kuusi vuotta sitten, kun Nepalin kommunistisesta puolueesta irtautunut maolaissiipi julisti ’Kansansodan’ (People’s War) ”feodalismia, imperialismia ja reformisteja” vastaan. Viikkoa aikaisemmin maolaiset olivat luovuttaneet hallitukselle 40 kohdan vaatimuslistan demokratiaan ja toimeentuloon liittyvistä kysymyksistä. Keskeisiä vaatimuksia olivat uusi perustuslaki ja kuninkaanvallasta luopuminen.

”Alussa liikkeen johtajilla oli varmasti todellinen halu muuttaa maata parempaan suuntaan”, arvioi maolaisliikettä pitkään seurannut tohtori Pitamber Sharma. Päämäärä tuntuu kuitenkin kadonneen, koska viimeisen vuoden aikana tuhon kohteiksi ovat joutuneet muun muassa sillat, vesijärjestelmät ja monet muut vuosien kuluesa vaivalla rakennetut hankkeet. ”On hyvin vaikea ymmärtää näitä iskuja, koska ne kostautuvat juuri niille köyhille ihmisille, joiden etuja maolaiset sanovat ajavansa.”, Sharma pohtii.

Hallinnon virheet

Maolaisten kapina alkoi keskilännen köyhiltä vuoristoalueilta. Kylissä, joissa kehityshankkeista ei oltu juuri kuultukaan, eli syvä tyytymättömyys hallintoa kohtaan. ”Nämä alueet ovat kärsineet vuosikymmeniä jatkuneesta syrjinnästä ja huonosta hallinnosta. Maan sisäinen epätasa-arvo loi pohjan myös maolaisliikkeelle”, Sharma toteaa.

Monien mielestä Nepalin hallinto saakin syyttää itseään maolaiskapinallisten noususta. Muun muassa kastijärjestelmään, etnisyyteen, sukupuoleen ja maan eri alueisiin liittyvä syrjintä on juurtunut syvälle nepalilaiseen järjestelmään.
Demokratia ei tuonut parannusta tullessaan. Samat johtajat jatkoivat eri asussa eikä ketään rangaistu yksipuoluejärjestelmän aikaisista vääryyksistä. ”Puolueet ovat keskittyneet puolueiden välisiin ja sisäisiin kiistoihinsa eivätkä maan hallitsemiseen. Siksi ihmiset ovat menettämässä uskonsa politiikkaan”, Sharma kertoo.

Maaseudulla kansan kapinamieltä ovat lisänneet poliisin kovat otteet. Jo ennen ’Kansansodan’ alkua poliisi pidätti ihmisiä laittomasti, kidutti ja jopa tappoi heitä kuulusteluissa.

Taistelun alettua järjestyksenvalvojien julmuus on lisääntynyt entisestään. ”Vaikka Nepal on allekirjoittanut monet kansainväliset sopimukset, kidutus ei maan rikoslain mukaan ole edelleenkään rikos. Se heijastuu myös poliisin käytöksessä”, sanoo Anil Pant, ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Nepalin osaston toiminnanjohtaja.
Järjestö julkaisi keväällä maata käsittelevän raportin, jossa molempien osapuolten todetaan syyllistyneen vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.

Kolme kierrosta neuvotteluja

Kuilu hallinnon ja kapinallisten välillä kasvoi entisestään reilu vuosi sitten. Kuningasperheen surma kesäkuussa 2001 lamaannutti koko kansan eivätkä tilannetta parantaneet hovin hitaat selitykset tapahtuneesta. Maolaiset syyttivät ”kansallisia ja kansainvälisiä voimia salaliitosta, jonka tarkoituksena oli tuhota myös maolaisliike”.

Pääministeri onnistui kuitenkin aloittamaan neuvottelut maolaisten kanssa ja tulitauko julistettiin heinäkuussa. Seuraavien kuukausien aikana hallituksen ja maolaisten edustajat kävivät kolme avointa neuvottelukierrosta. ”Maolaiset vaativat perustuslakia säätävän kokouksen muodostamista ja siihen hallitus ei suostunut”, Sharma kertoo.

Marraskuun lopussa maolaisjohtaja Prachanda ilmoittikin, ettei tulitauolle ollut enää perusteita. Pari päivää myöhemmin, täsmälleen neljä kuukautta tulitauon julistamisen jälkeen, maolaiset iskivät yli puolessa maan lääneistä. Hallitus julisti maahan poikkeustilan ja ilmoitti armeijan liittyvän maolaisten vastaiseen taisteluun.

Lapsisotilaita ja ihmiskilpiä

Lähes vuosi neuvottelujen kariutumisen jälkeen maa on surullisessa tilassa. ”Tuntuu, ettei tunnelin päässä näy valoa. Ihmiset ovat väsyneitä ja väkivallan kierre vain syvenee”, Pant Amnestystä huokaa.

Maolaiset ovat kiristäneet veronkantoaan hallinnassaan olevilla alueilla ja käyttäneet yletöntä väkivaltaa. Joukkoihin on värvätty alle 15-vuotiaita lapsia ja viattomia kyläläisiä on käytetty ihmiskilpinä taisteluissa armeijaa vastaan.
Sissien rivien uskotaan rakoilevan ja heidän todellista määräänsä on vaikea arvioida. Useimpien arvioiden mukaan heitä on alle kymmenen tuhatta. ”Nykyisin suurin osa iskuihin osallistuvista on mukaan pakotettuja kyläläisiä. Tunnistusta vaikeuttaa se, että maolaisten tapana on katkaista ruumiilta päät tai polttaa kasvot tunnistamattomiksi”, Sharma kertoo. ”Näyttää siltä, että maolaiset ovat menettäneet suunnan taistelultaan. Kuinka tälläiseen raakuuteen sortuvat voisivat olla yhtään nykyisiä parempia hallitsijoita?”

Pakkorekrytointia pelkäävät nuoret pakenevat Katmandun laaksoon ja läänien pääkaupunkeihin. Kylissä uhkana ovat yhtä lailla maolaiset kuin armeija ja poliisikin. Molempien on todistettu pidättävän ja tappavan ihmisiä, joiden epäillään auttavan vastapuolta.

Vuoristovaltakunnan tulevaisuus?

Tällä hetkellä demokratia-sanalla on Nepalissa huono kaiku. Ihmiset kyllä ymmärtävät, että demokratian tulisi vähentää köyhyyttä ja parantaa maan asukkaiden oloja. Käytännössä viimeisten kahdentoista vuoden uskotaan kuitenkin auttaneen lähinnä poliittisia päättäjiä, joilla on toinen toistaan komeampia taloja ja joiden lapset opiskelevat ulkomailla.

Hallituksen erottamispuheessaan kuningas lupasi, että demokratia maassa tulee säilymään ja vaalit pidetään. Vaalien suhteen katuparlamentin mielipide näyttää jakautuvan kahtia. Eri puolilla maata järjestetään mielenilmaisuja sekä kuninkaan ratkaisun puolesta että sitä vastaan. Ne, jotka eivät mene mielenosoituksiin, tuntuvat hiljaisesti hyväksyvän kuninkaan ratkaisun ja ovat toiveikkaita. Pääasia, että on päästy eroon korruptoituneista politiikoista.

Neuvoteltuaan viikon puolueiden kanssa kuningas nimitti väliaikaishallituksen. Uudeksi pääministeriksi hän nimesi maan kolmanneksi suurinta puoluetta edustavan, myös ennen demokratiakautta pääministerin tehtäviä hoitaneen Lokedara Bahadur Chadin. Chadin puolue edustaa maan puoluekentässä eniten menneen kuningasvallan kauden arvoja. Kathmandulaiset luonnehtivat Chadia vähän korruptoituneeksi, sydämellä ajattelevaksi poliitikoksi, joka on myös Nepalissa arvostettu kirjailija. Hänen lisäkseen ministerilistalla on poliitikkoja, teknokraatteja ja muun muassa kansainvälisesti arvostettu sosiaalialan tutkija.

Uuden hallituksen tärkein tehtävä on aloittaa toimet, joilla taataan maahan rauha, laki ja järjestys. Vain rauhallisemmassa tilanteessa maassa voidaan järjestää vaalit, joissa kansalaiset uskaltavat käyttää äänioikeuttaan.

Hallituksen ensimmäinen haaste onkin neuvotteluyhteyteen pääseminen nyt jo kansainvälisesti etsintäkuulutettujen maolaisten kanssa. Tehtävä ei ole helppo, mutta muutakaan tietä ei ole. Kuten Sharma toteaa: ”Tämä on poliittinen ongelma ja siksi siihen on olemassa vain poliittinen ratkaisu. Vain neuvottelemalla voidaan päästä tuloksiin. Mitä kauemmin taistelut jatkuvat, sitä enemmän kansa kärsii.”