Maryse Condé: Rihata
Alkuteos Une Saison à Rihata 1981. Suomentanut Annikki Suni. Art House 1989.

Sukupolvien alistamisen jälkeen ihmisen on vaikea ottaa vastuuta teoistaan, kertoo guadeloupelainen Maryse Condé romaanissaan Rihata. Rihata on pieni kaupunki nimeltä mainitsemattomassa länsiafrikkalaisessa valtiossa. Päähenkilöitä ovat veljekset Zek ja Madu sekä Zekin vaimo Marie-Hélène. Zek on vähäpätöinen virkamies, kun taas hänen pikkuveljensä Madu on noussut diktaattori Tumanin hallinnossa ministeriksi. Tarina keskittyy kohtalokkaaseen vierailuun, jonka Madu tekee Rihataan.
 

Rappeutunut diktatuuri

Condé piirtää uskottavan kuvan vastaitsenäistyneen afrikkalaisvaltion surkeasta poliittisesta tilanteesta. Maa on ajautunut yksipuoluediktatuuriksi, nikottelevasti toimivaksi pienoiskuvaksi eurooppalaisista totalitarismeista. Talous menee jatkuvasti alamäkeä: Rihatakin on periaatteessa rehevää riisinviljelyseutua, mutta jostain syystä maanviljelystulot vain pienenevät. Minkäänlaista demokratiaa ei ole, vaan maata johdetaan kuin afrikkalaista sukua. Diktaattori nostaa ja laskee alamaisiaan. Pätevyyden sijasta merkitsevät hyvät suhteet ja kyky miellyttää ylempiään.

Päähenkilöt ovat nuorina opiskelleet Pariisissa ja innostuneet uudesta demokraattisesta ja vapaasta Afrikasta. Periaatteessa he edelleenkin ovat vallankumouksellisia. Käytännössä he ovat alistuneet diktatuuriin – tai turmeltuneet. Madu kuvittelee voivansa muuttaa systeemiä sisältä päin, Zek ei halua olla vallan kanssa tekemisissä ja Marie-Hélène säälii itseään.

Vanhat synnit jäytävät

Päähenkilöitä painavat myös omat synnit. Marie-Hélène on pettänyt Zekiä kahdesti. Hän vietteli sisarensa poikaystävän ja aiheutti sillä sisarensa itsemurhan. Lisäksi Madu ja Marie-Hélène ovat olleet rakastavaisia. Zek on täysin tietoinen vaimonsa petollisuudesta. Se katkeroittaa häntä, mutta hän ei hylkää puolisoaan. Zek on periaatteessa hyvä ja kunnioitettu ihminen, mutta luonteeltaan heikko. Hän valitsee yksinkertaiset aistinautinnot, pettää vaimoaan ja ryyppää sen sijaan että pyrkisi muutokseen. Madu taas on pettänyt omat ihanteensa – sekä demokratian että rakkauden – vaikka pystyy piilottamaan tämän tosiasian itseltäänkin.

Toiveet heräävät

Muutos on kuitenkin tulossa. Madun matkalla Rihataan on kaksi päämäärää. Toisaalta hän aikoo pelastaa Marie-Hélènen. Zekille on saatava parempi asema, esimerkiksi diplomaattina. Toisaalta Madu on menossa salaisiin neuvotteluihin naapurimaan edustajien kanssa. Tarkoitus on saada aikaan sopimus, joka takaisi Madun kotimaan hitaan demokratisoitumisen. Tai ainakin näin Madu toivoo.

Tapahtumat saavat yllättäen uuden käänteen. Maan sissiliike haluaa estää neuvottelut. Tehtävään valitaan nuori Victor. Hän kuitenkin tyrii koko homman ja joutuu pakenemaan. Hänen epäonnistumisensa vuoksi Muti, vanha viisas nainen vastarintaliikkeestä pidätetään. Mutin pelastamisesta tulee Victorille pakkomielle. Hän päättää tappaa ministeri Madun, ja onnistuu. Seuraukset ovat kamalat. Zekille ja Marie-Hélènelle Madun kuolema merkitsee uusien unelmien murskaantumista. Mutta myös poliittisella tasolla unelmat sortuvat.

Paikallinen turvallisuuspoliisi yrittää osoittaa arvonsa johtajilleen järjestämällä summittaisen pidätysaallon. Madu olisi ehkä nimitetty pääministeriksi – virkaan, jota maalla ei aiemmin ole ollut – ja ehkä hän olisi voinut aloittaa demokratisoinnin. Romaani kuitenkin loppuu diktaattori Tumanin hurjaan pilaan: hän päättää nimittää Madun postuumisti pääministeriksi, jolloin diktaattorille ei tule kilpailijaa.

Pinnalliset muutosyritykset

Maryse Condé osoittaa epäsuorasti, missä vika on. Romaanin henkilöt eivät ota vastuuta teoistaan sen enempää politiikassa kuin omassa elämässäänkään. He ajattelevat vain ulkoista, hetkellistä etuaan. Silloinkin kun he pyrkivät ratkaisuun, asioita käsitellään vain pintapuolisesti. Kehitystä ei ole se, että pääsee ajamaan Mersulla. Diktatuurimaan todellisuus on kuin verkko, jossa henkilöt sätkivät voimatta päästä vapaaksi. Condén teos on hurja ja synkkä satiiri. Pieni toivon säde tarinassa kuitenkin on. Lopussa Marie-Hélène synnyttää ”viimeisen lapsensa”, pojan kuuden tyttären jälkeen. Poika saa nimekseen Elikia, toivo.