Alati kasvava kansalaisliikkeiden joukko on vaatinut taloudellisten ja ylikansallisten organisaatioiden demokratisoimista. Nämä valtioiden rajojen yli toimivat poikkikansalliset kansalaisliikkeet ovat nostaneet globalisaation hallitsemattomuuden ja globaalin demokratian puutteen vakavasti otettaviksi poliittisiksi puheenaiheiksi.

Poikkikansallisissa liikkeissä ja niiden kansainvälisessä vaikutusvallassa ei sinänsä ole mitään uutta. Kansainvälinen — ”internationalistinen” — työväenliike ja naisasialiike mullistivat maailmaa jo vuosisata sitten. Monet 1960-luvun liikkeet olivat maailmanjärjestelmän vastaisia ja toimivat kansainvälisesti. Silti vasta 1990-luvulla alettiin puhua ”globaalista kansalaisyhteiskunnasta”.

Viimeisten vuosikymmenien aikana kansalaisliikkeet ovat alkaneet liittyä yhteen yli valtionrajojen. Poikkikansallisten kansalaisjärjestöjen määrä on kasvanut viime vuosina hurjaa vauhtia. Nykyisin kyseisiä järjestöjä on jo kymmeniä tuhansia.

Nämä liikkeet eivät näytä olevan enää perinteisten ”internationalististen” liikkeiden tapaan luokkasidonnaisia, vaan ne ovat usein kansainvälisiä yhden asian liikkeitä. Äänekkäimmät toimivat muun muassa ihmisoikeuksien, ympäristön tai sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, kuten Amnesty International, Maan Ystävät, Jubilee 2000 -velkahelpotuskampanja tai Maailman kauppajärjestön WTO:n vastainen liike.

Näistä liikkeistä on kehittynyt todellisia kansainvälisen politiikan toimijoita. Viime vuosina ne ovat toistuvasti onnistuneet muokkaamaan kansainvälistä lakia, vaikuttaneet monenkeskisten sopimusten toimenpanoon tai torjuneet kansainvälisiä sopimusjärjestelyjä.

Liikkeillä on ollut vaikutusta muun muassa maamiinojen kieltoon, monenkeskisen investointisopimuksen hylkäämiseen, kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamiseen ja kehitysmaiden velkojen mitätöintiin.
 

Virtuaalinen verkko

Seattlessa vuonna 1999 järjestetyn WTO-kokouksen jälkeen eri asioita ajavat liikkeet ovat muodostaneet rintaman erityisesti ylikansallisia talouslaitoksia ja yhtiöitä vastaan. Uudet liikkeet ovat marssineet yhteisrintamassa vanhojen liikkeiden — ammattiyhdistysaktiivien, kirkollisten liikkeiden, naisasialiikkeen ja kehitysmaaliikkeen — kanssa suurten talouskokousten liepeillä.

Tämä ”globaali kansalaisliike” on hyvin hajanainen maailmanlaajuinen verkosto, jolla ei ole keskusta tai johtoa. Se on vahvimmillaan eräänlainen virtuaalinen Internet-verkko, jolla ei ole hierarkiaa. Sen ajama asiasisältökin saattaa vaihdella suuresti, aina tilaisuudesta riippuen.

”Uusi” poikkikansallinen kansalaisliike on globaalien markkinavoimien vastavoima, joka haluaa kyseenalaistaa muun muassa opin, jonka mukaan talouskysymykset tulee irrottaa politiikasta. Kun demokraattiset järjestelmät eivät ulotu ylikansalliselle tasolle, demokratialiikkeen ainoaksi keinoksi näyttää jäävän poikkikansallinen kansalaistoiminnan vahvistaminen ja globaalin kansalaisyhteiskunnan kehittäminen.

Liikkeen kärki on kohdistunut erityisesti kansainvälisiin rahoituslaitoksiin tai Maailman kauppajärjestöön WTO:hon. Kansalaisyhteiskunnan ääni ei kuulu niiden päätöksenteossa, sillä niissä ratkaisee niin periaatteessa kuin käytännössäkin ”dollari per ääni” -periaate, ja parhaimmillaankin toimitaan ”valtio per ääni” -periaatteen mukaisesti.

Osa liikkeestä on vaatinut pysyvää kansalaisyhteiskunnan osallistumista kansainvälisten talouslaitosten toimintaan. Osa taas pitää laitosten muuttamista täysin mahdottomana ja vaatii instituutioiden lakkauttamista.

YK:n suuret kokoukset ovat olleet tärkeitä keskustelutiloja poikkikansalliselle liikkeelle. YK itsessään herättää kuitenkin suurta epäluuloa kansalaisliikkeissä. Monterreyssä Meksikossa viime maaliskuussa järjestetty kehitysrahoituskokous osoitti jälleen kerran, kuinka vahvasti YK on Yhdysvaltojen ja muiden turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten vaikutusvallan alla.

Monen mielestä YK:ta pitäisikin demokratisoida. Muutos olisi aloitettava turvallisuusneuvoston suhteettoman suuren vallan purkamisesta ja riippumattoman rahoituksen takaamisesta. Jo nämä reformit edistäisivät kansalaisyhteiskunnan osallistumista YK-järjestelmän toimintaan ja päätöksentekoon.

Globaalin kansalaisyhteiskunnan lupaus

Brasilian Porto Alegressa kaksi kertaa järjestetty Maailman sosiaalifoorumi on auttanut talouden globalisaatiota arvostelevaa poikkikansallista kansanliikettä siirtymään toiminnassaan aivan uudelle tasolle. Sen sijaan, että järjestöt jatkaisivat mielenosoitusten järjestämistä kansainvälisten talouskokouksien liepeillä, ne haluavat nyt etsiä vakavasti otettavia vaihtoehtoja ja konkreettisia toimenpiteitä globaalien uhkien ehkäisemiseksi ja demokratian vahvistamiseksi.

Maailman sosiaalifoorumi on lupaus globaalista kansalaisyhteiskunnasta. Foorumista on kehittynyt kahdessa vuodessa maailmanlaajuisen hajanaisen kansalaisliikkeen ja perinteisen vaihtoehtoliikkeen — uusien ja vanhojen aktivistien — kohtauspaikka ja globaali keskustelutila. Keskusteluja on käyty ennen kaikkea kehitysmaiden ihmisten ja kansalaisliikkeiden huolista ja vaatimuksista.

Porto Alegren kaupungissa, Rio Grande de Sulin osavaltiossa pitää valtaa tuore poliittinen yhteisrintama, jossa ovat mukana vasemmistolainen sateenvarjopuolue, laajapohjainen ammattiyhdistysliike, suuri kansanliike ja erilaiset kansalaisjärjestöt. Tämä raikas poliittinen koalitio on ottanut tuhannet kansainväliset kansalaisliikkeet avosylin vastaan ja tarjoaa niille mahdollisuuden kohdata.

Sen sijaan länsimaiden poliittinen järjestelmä vastaa uusien kansalaisliikkeiden haasteeseen torjuvasti. Euroopassa vahvistetaan poliisin valtuutuksia, kiristetään kansalaisten ja kansanliikkeiden valvontaa ja vakoilua, kavennetaan mielenosoitusvapautta ja rajoitetaan vapaata liikkumista. Tuomiot ovat suhteettomia, ja kurin kiristäminen tarkoitushakuista.

Etelän ennakkoluuloton yhteistyö näyttääkin mallia pohjoiselle kansalaisyhteiskunnalle ja poliittiselle järjestelmälle. Porto Alegre vahvistaa myös uskoa nykyistä tasa-arvoisempiin hallintomalleihin. Poikkikansallinen kansalaisyhteiskunta luo nimittäin todellista pohjaa globaalille demokratialle.

Horisontissa näkyy ”toisenlainen mahdollinen maailma”, jossa maailmankansalaisilla on globaalit kansalaisoikeudet. Euroopan toukokuussa 2002 mikään muu ei tunnu sen tarpeellisemmalta.