Maaliskuussa Savoyssa kävi egyptiläinen Les Tambours de Nubie -orkesteri (Nuubian tamburiinit). Sen piti esittää nuubialaista lyömäsoitinmusiikkia. Konsertti kuulosti kumminkin arabialaiselta perusmusiikilta. Lavalla orkesterinjohtajana heilui Intesar Abdel Fattah. Hänen paistinpannujen kalistelunsa ja sandaalien läpsyttelynsä vaikutti hupaisalta ja kekseliäältäkin. Mutta vähintäänkin tahdin ohjaaminen käsiä huiskimalla näytti irralliselta touhulta. Fattah on kuulemma orkesterin itsevaltainen johtaja. Haastattelussa maestro vaikutti ylen korskealta herralta, jopa haluttomalta puhumaan varsinkaan nuubialaisesta perinteestä ja sen suhteesta kuultuun konserttiin.
”Esitämme Egyptin eri tyyleistä syntynyttä fuusiota. Itse asiassa egyptiläisiä perinteisiä tyylejä on nykyään vaikea erottaa toisistaan, koska ne ovat sekoittuneet voimakkaasti keskenään. Lisäksi perinteistä musiikkia on vaikea esittää, koska pop on syrjäyttänyt niiden suosion”, Fattah selitti. Tulkki käänsi jokaisesta yrmeästä vastauksesta suppeita pätkiä, joista tuokin lainaus on koottu.
Koko hommassa tuntui kumman vaivautunut tunnelma. Tulkkina toimi huilisti Aladin Abbas, joka asuu Suomessa. Abbas on pitänyt musiikkityöpajoja Pop- ja jazzkonservatoriossa ja Jyväskylän yliopistossa ja esiintynyt muun muassa Pori Jazzissa ja Haapaveden kansanmusiikkifestivaalilla. Hän soitti myös orkesterin kanssa Savoyssa.
Myöhemmin Abbas selitti Savoyn outoa tilannetta. Osia Fattahin puheista hän ei kehdannut kääntää, koska ne eivät kertakaikkiaan pitäneet paikkaansa. Fattah ei esimerkiksi ole ainoa, joka yhdistelee Beethovenia ja arabialaista musiikkia.
”Osa muusikoista on minulle ennestään tuttuja. Olen soittanut heidän kanssaan Egyptissä. Tietääkseni yksikään Savoyssa olleista muusikoista ei ole nuubialainen. Yksi on kotoisin Sudanista. Eikä konsertissa kuultu ollenkaan nuubialaista musiikkia. Minullekin musiikki tuli treeneissä yllätyksenä, koska olin olettanut, että esittäisimme nuubialaista.”
”Musiikki oli hyvin egyptiläistä. Sen eri tyylit voi kyllä erottaa edelleen. Nuubialaisilla on oma kielensä ja heidän musiikkinsa eroaa egyptiläisestä selvästi. Siinä on pentatoninen asteikko, rummut ovat erilaisia ja sille on leimallista rytmin rakentaminen myös käsiä taputtamalla.”
”Eikä nuubialaiseen enempää kuin arabialaiseen perinteiseen tai klassiseen musiikkiin kuulu orkesterinjohtajia. Fattahista en ole ennen kuullutkaan. Ilmeisesti hänen orkesteriinsa kuuluu myös nuubialaisia muusikoista, mutta jostain syystä he eivät olleet mukana.”
Savoyssa esiintyneet muusikot olivat kyllä erittäin päteviä. Abbasin mukaan monet heistä ovat aloittaneet musiikin opiskelun viisivuotiaina. Soitto oli nautittavaa, vaikka sävellykset kuulostivatkin hieman tasapaksuilta.
”Oli ilo soittaa heidän kanssaan. Konsertin hyvällä tunnelmalla ei ollut mitään tekemistä johtajan touhujen kanssa. Fattah näyttää vain haluavan valokiilaan. Luulen, ettei hän ole varsinaisesti muusikko, vaikka olikin säveltänyt osan kappaleista. Konsertti olisi kuulostanut vielä paremmalta, jos muusikot olisivat saaneet soittaa vapaasti.”
Ansioluettelonsa perusteella Fattah vaikuttaakin pikemmin teatteriohjaajalta kuin muusikolta. Haastattelussa hän innostui edes hieman vain mainostaessaan avantgarde- ja nukketeatterihankkeitaan. Abbas puolestaan pyrkii tuomaan Suomeen aitoa egyptiläistä musiikkia ja toivoo voivansa virittää opetusvaihtoa suomalaisten muusikoiden kanssa.
Nuubia on musiikillisesti ollut mustan Afrikan ja arabimaailman risteys. Iso osa siitä jäi Nasser-järven alle, kun Assuanin pato rakennettiin 1960-luvulla. Yli 100 000 ihmistä joutui muuttamaan. Musiikki kuitenkin elää. Meillä sitä joutuu toistaiseksi kuuntelemaan levyiltä. Esimerkiksi Ali Hassan Kubanin on urbanisoinut nuubialaista musiikkia mainioksi keitokseksi 1950-luvulta lähtien.