Koko maailmaa päänsä päällä kantavat naiset
Aamulla, juuri kun pihapiirimme naiset ovat lopettaneet lakaisemasta hiekkaista pihaamme, saapuu ovellemme noin kymmenvuotias tyttö kantaen päällään minimarkettia. Naapuruston naiset tervehtivät tyttöä nauraen, vitsailevat ja auttavat valtavan emalisen pesuvadin alas hänen päälaeltaan. Seinänaapurini, Matiale, ostaa saippuaa ja minä hankin tytöltä tomaatteja kalojen seuraksi lounaalle. Rupattelemme niitä näitä: tuttavista, jotka kävivät naapurikaupungissa, toisista, jotka ovat sairaana. Jo kohta tytölle autetaan yhteistuumin maailma takaisin päälaelle. Kun vati on taas tytön yllä se tuntuu menettävän painonsa ja tyttö näyttää unohtavan sen. Hän astelee hitaasti portista ulos ja jatkaa myyntikierrostaan.
Naiset pistävät kaiken päälaelleen: narulta keräämänsä pyykin, valtavat vesisaavit, ostoksensa, aivan kaiken. Päänpäällä kantamisessa esineen suuruus tai painavuus ei tuntunut olevan pääasia. Myös aivan pieniä asioita laitettiin pään päälle. Esimerkiksi pyykkinarulta saattoi tarttua mukaan tyynyliina, joka sitten huolettomasti kuljetettiin sisätiloihin, missäs muualla kuin päälaella. ”Jos haluan olla vapaa, laitan tavarani pään päälle”, sanoo nainen, nauraa ja kävelee pois ylväänä ja rentona.
Kente-kangas
Kente-kangas on perinteinen ghanalainen yksinkertaisilla kangaspuilla kudottu kangas. Se muodostuu noin 10-15 senttiä leveistä, normaalisti silkkilangasta kudotuista kangassuikaleista.
Pihamaa on lakaistu. Naapurin mies, Francois, alkaa virittää oranssia silkkilankaa ja turkoosia puuvillalankaa portilta aina pihamaan toiseen päähän saakka, katokseen, jossa lepäävät kangaspuut. Vaimonsa Matiale on oppinut kente-kankaan kudonnan ghanalaiselta mieheltään.
Aurinko heijastelee silkkilangasta ja Matialen varpaat vetävät aluslankoja edestakaisin. Kaiken päivää hän istuu minikangaspuidensa ääressä ja heittelee sukkulaa edestakaisin.
Värikästä kangasnauhaa kiertyy vinhaa vauhtia puutangolle.
Lapset juoksevat pihalla, väistelevät pihan yli pinkeinä paukkuvia lankoja ja naapurin rouva pesee astioita. Hän ja Matiale rupattelevat ja kikattelevat. Illansuussa paikallinen ranskalainen lähetyssaarnaajapariskunta saapuu kente-kangasostoksille.
Peseminen ja silittäminen
Eräs eurooppalainen kysyi minulta, tiedänkö, mitä pesujauhetta afrikkalaisnaiset käyttävät. Hän ihaili paikallisten naisten puhtautta ja tyyliä, ylvästä tapaa, jolla he kantavat vaatteensa. Silloin en tiennyt. Nyt tiedän, mutta olen vakuuttunut, että vaatteiden valkoisuus johtuu enemmän paikallisten naisten käsityöskentelystä kuin tuosta pulverista. Naiset istuvat pesusoikkojensa äärellä kahareisin ja hankaavat, ripeästi ja väsymättä. Samanaikaisesti he näyttävät rennoilta. Pesutapahtumassa piilee samanoloinen salaisuus kuin pään päällä kantamisessa: voimakkuus, rentous ja jonkinmoinen tehokkuus.
Toinen juttu taitaa olla silittäminen. Afrikkalaisystävättäreni silittivät kaiken pyykin. Heidän käyttämänsä kankaat olivat usein varsin paksua puuvillaa ja silittämällä näistä puuvillavaatteista kehkeytyi itsellisiä vaatekappaleita, jotka näyttivät seisovan aivan omin avuinensa naisten yllä.
Lapset
Pihapiirimme nuorin lapsi, noin vuoden ikäinen poika, juoksi minua aluksi itkien karkuun äitinsä helmoihin. Vielä parin päivänkin päästä hänen alahuulensa alkoi väpättää kun saavuin kotiin töistä. Huomasin pian kuka on outo, valkeaakin valkeampi muukalainen.
Vanhemmat lapset sen sijaan tulivat tekemään nopeasti tuttavuutta. Pihamme rohkea poika, Uriel, kutsui minua leikkiin iskemällä valtavia, kauniita silmiään. Mikä sydäntenmurskaaja hänestä vielä kehkeytyykään! En tietenkään voinut kieltäytyä leikeistä, hippasesta ja lastenylösilmaankaappamis -leikistä.
Isommat lapset esittivät myös kiinnostavia kysymyksiä – lapset asettavat aina tärkeimmät kysymykset – kuten ”Miksi sinun nenäsi kaartuu ylöspäin?” tai ”Mitä nuo ovat?” osoittaen säärieni verisuonia tai luomia.
Nuorin poikakin otti minut pian omakseen. Miten ilahduin kun hän juoksi eräs päivä minua portille vastaan ja lausui nimeni. Kylän raittia kävellessäni nimeni oli lasten suussa muiden valkoihoisten tapaan jovo. Jovo on paikallista minan kieltä ja tarkoittaa valkoihoista. Välillä olo oli kuin pitkänmatkanjuoksijalla, jota kansa kirittää. Ympärillä kymmeniä lapsia ja kaikkien huulilla nimeni: ”Jovo, jovo, jovo!”