Helsingin kauppakorkeakoulun professori Pertti Haaparanta on esiintynyt Ydin-lehdessä (2/2001) ja Vihreässä Langassa (11.1.2002) näyttävästi vapaakaupan myyttien purkajana. Hänen mukaansa globalisaatiokeskustelussa ei ole vielä päästy asian ytimeen — ei ole ymmärretty, että kaupan vapauttamisesta hyötyvät myös kehitysmaat.
Haaparannan mukaan vapaan kaupan haitoista ei ole riittävää näyttöä — kansainvälisten tutkimusten valossa ei voida yksiselitteisesti sanoa, että kaupan vapauttaminen olisi kasvattanut tuloeroja eri maiden tai köyhien ja rikkaiden välillä. Myöskään kehitysmaiden vaikeuksia ei voida kytkeä vapaakauppaan, koska ne ovat olleet suurella joukolla mukana vasta niin sanotun Uruguayn kierroksen aikana ja sen jälkeen.
Jaakko Kangasniemi puolestaan on laskenut, että kehitysmaiden kaupan täydellinen vapauttaminen toisi niille 450 miljardia euroa lisää vientituloja. Se on huimasti suurempi summa kuin 56 miljardia euroa eli maailman vuotuinen kehitysapupotti.
Kaupan vapauttamiseen kannattaakin suhtautua vakavasti.
Kehitysmaat — niin kauan kuin termillä ei tarkoiteta pelkästään vientikauppaa käyvää pientä eliittiä — suhtautuvat vapaakauppaan yleensä varauksellisesti. Niiden mukaan vapaakauppaan siirtyminen nykyisissä oloissa ei poista köyhyyttä kaikkein köyhimmissä maissa. Maata viljelevä köyhin kansanosa ei pysty hyödyntämään tullittomasta ja esteettömästä kaupasta mahdollisesti saatavilla olevia etuja. Vientiä on vaikea harjoittaa, kun ei ole kunnon teitä tai ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Jos tämän lisäksi ei ole mitään kanavaa, jonka kautta voisi yrittää vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin, lienee selvää, että vapaakaupan tuoma ulkopuolinen kilpailu saattaa olla pikemminkin uhka kuin mahdollisuus.
Haaparantakin myöntää, että vapaakauppa ei aina toimi toivotulla tavalla. Hänen mukaansa globaali yhdentyminen, johon kehitysmaat tulivat mukaan Uruquayn kierroksella, syrjii nykymuodossaan kehitysmaita. Syynä tähän on se, että kehittyneet maat ovat kytkeneet kansainvälisen kaupan vapauttamiseen erilaisia kauppaan liittymättömiä ehtoja. Kaiken kukkuraksi teollisuusmaat käyttävät maataloutensa tukemiseen yli 400 miljardia euroa vuosittain.
Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi, jos koko maailma voisi siirtyä yhdessä vuorokaudessa kertarysäyksellä täydellisen vapaaseen kauppaan. Haaparannan tietokonemallien mukaan rahaa etelän maihin virtaisi ennennäkemättömän suuria määriä. Vapaakaupan kannattajien mukaan vientiä harjoittavan eliitin vaurastuminen näkyisi myös muualla yhteiskunnassa,kun hyöty ”valuisi” köyhille kansanosille. Ja ehkä myös köyhät saisivat oman vientinsä vetämään, kun teollisuusmaat joutuisivat luopumaan maatalouden tukipaketeistaan.
Vapaakauppaan kriittisesti suhtautuvien mukaan köyhillä ei olisi uudessakaan tilanteessa asiaa vientimarkkinoille, koska inhimillisen kehityksen perustekijät puuttuvat. Kriitikot muistuttavat myös köyhimpien maiden historiasta ja toteavat, että jos valtava raharuiske ei auta tuomaan demokratiaa, vauraus keskittyy samalla tavalla kuin aina ennenkin: rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Olisiko täydellinen, maailmanlaajuinen vapaakauppa askel onnelaan vai helvettiin? Vastaus saataneen vasta sitten, kun keksitään tietokonemalli, joka ottaa huomioon yhteiskunnalliset valtasuhteet ja arvioi ihmistä monipuolisempana oliona kuin vain taloudellisena toimijana, kuluttajana ja tuottajana.
Ruokaa pöytään
Nälkä ei ole mikään ihana tekosyy, vaikka pikaruokaketju niin väittäisikin. Aliravitsemus on totisinta totta noin miljardille ihmiselle. Nälän takana on köyhyys. Nälkä on siis myös ihan oikea syy pohtia vakavasti oikeanlaisten, kaikkein köyhimmille suunnattujen kehitysyhteistyövarojen korottamista.
Euroopan unionissa yritetään lähiaikoina päättää kehitysavun nostosta 0,4 prosenttiin maiden bruttokansantulosta eli kohti YK:n asettamia tavoitteita. Rahasta ei pitäisi olla teollisuusmaissa pulaa — sitä osoitti muun muassa Yhdysvaltain kongressin kahdessa päivässä kokoama noin 64 miljardin euron potti terrorismin vastaiselle sodalle ja yhdysvaltalaisille lentoyhtiöille. Summa kaksinkertaisi planeettamme kehitysapuvarat ja oikealla tavalla suunnattuna poistaisi pitkälti myös nälän.
Nälkä on ajankohtainen teema myös suomalaisessa kansalaisjärjestökentässä. Joukko suomalaisia järjestöjä aloittaa helmikuussa Ruoka-aika-nimisen kampanjan, jolla nälkäongelmaan haetaan suuria ja pieniä ratkaisuja. Kampanjan etenemistä kannattaa seurata Internetistä osoitteesta www.ruoka-aika.net