Istuessaan Svenska teaternin Café Kafkassa Malin Sundgren näyttää keneltä tahansa pääkaupunkiseudun nuorelta opiskelijalta. Kännykän hermostunut räpläily, Hennes&Mauritz-vaatteet sekä raskaat tenttikirjoja ja salivaatteita täynnä olevat kassit tekevät tähän ryhmään kuuluvista kaikkialla tunnistettavia.

Mutta Malin myös eroaa joukosta. Hänellä on nimittäin missio: suurten monikansallisten yritysten saneluvallan murtaminen. Malin, 22, on Suomen Attacin kolmihenkisen puheenjohtajiston nuorimmainen. Haastattelun alkukysymys – kummasta puhut ensiksi mieluummin, itsestäsi vai politiikasta – saa hänet tuhahtamaan. ”En halua puhua itsestäni ollenkaan.” Keskustelun jatkuessa ilmenee, että koko kysymys oli väärä. Toista ei voi irroittaa toisesta. Poliittinen on henkilökohtaista, vai oliko se sittenkin toisin päin.

Toukokuisen perustamiskokouksensa yhteydessä Attac valtasi suomalaisen median, mutta sen jälkeen on ollut melko hiljaista. Onko teillä ollut käynnistysvaikeuksia? ”En sanoisi ollenkaan noin. Attaciin on liittynyt jo 2 200 jäsentä ja toiminta on alkanut 30 paikkakunnalla. Positiivista kiinnostusta on ollut, ja järjestöllä on selvä tilaus. Jos puutteita haluaa etsiä, niin ehkä meidän kirjallisen materiaalin tuotantomme on vielä alkutekijöissään.”

”Attacissa yritämme myös löytää uudenlaista tapaa tehdä politiikkaa. Opiskelu ja asioihin perehtyminen ei ehkä ole niin näyttävää, mutta se on kuitenkin välttämätöntä. Ilahduttavaa on myös, että mukana on kaiken ikäisiä ihmisiä.”
 

Poliitikkoja tarvitaan politiikassa

Julkisuudessa näkyvimmän roolin ovat saaneet Attaciin kuuluvat kansanedustajat. Heitä on arvosteltu sekä oikealta että vasemmalta kahdella tuolilla istumisesta. ”Ei me olla mikään demareiden proggis”, Malin kuittaa. ”Kaikki saa tietenkin olla mukana, ja monet politikot tekevät vilpitöntä työtä. Ja jos ajatellaan todellista vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa, on kansanedustajilla siinä oma roolinsa.”

”Koko Attacin ideahan on, että poliitiikan pitää vallata takaisin ne asemat, jotka markkinavoimille on menetetty. Myös paikallisen ja globaalin yhdistäminen on tärkeää, ja siinäkin poliitikoilla voi olla oma tehtävänsä.”

Itse Malin ei kuulu mihinkään puolueeseen. ”Ei se ole mun juttu. Kaikki puolueet on pitkään ajaneet samaa linjaa Lipposen hallituksessa eli uusliberalismia.”

”Me yritetään saada ihmiset ymmärtämään, että poliittisiin muutoksiin tarvitaan tahtoa. Myös nykyinen tilanne on syntynyt ihmisten tekemien poliittisten päätösten tuloksena. Ei ole sattuma, että nykykehityksestä hyötyvät eniten ylikansalliset suuryritykset ja sijoittajat.”

”Ne päätökset, joita Maailmanpankki, WTO ja Kansainvälinen valuuttarahasto tekevät päivittäin puhtaan markkinarationalismin nimissä, ovat itse asiassa syvästi poliittisia. Noita päätöksiä kuitenkin muotoilevat ekonomistit, eivätkä kansan valitsemat edustajat. Yhdysvallat ja muut rikkaat länsimaat pääsevät sanelemaan ratkaisuja rahan voimalla.”

Raha ei saa olla tärkein arvo

Attacin tunnuksena on ”toisenlainen maailma on mahdollinen”. Minkälainen se toisenlainen maailma tulee olemaan? ”Kääk. Mä inhoan tuota kysymystä. No… ehkä sellainen, jossa solidaarisuus ja tasa-arvo ovat kunniassa. Eikä raha saa olla tärkein arvo maailmassa”, visioi Malin. Hän itse ryhtyi pohtimaan maailman tilaa koulun loppuvuosina. Tuloksena oli päätöstyö Steiner-koulussa otsikolla ”En kritisk studie av globaliseringen”.

”Olin tuohon aikaan vegaani – ja olen sitä kyllä vieläkin . Pohdin silloin melko paljon McDonaldsin ja Shellin kaltaisten yritysten vaikutuksia ihmisten elämään. Liityin sitten Maan Ystäviin.”

”Talous ja kauppa ovat myös Attacin ydinalueita, joten siihen mukaan meno oli varsin luonnollinen jatko.” Suomenruotsalaisena Malinille on ollut haastavaa työskennellä suomenkielisissä järjestöissä. ”Kotona meillä puhuttiin ruotsia ja opin suomea kunnolla vasta teini-iässä. Eikä se ihan ongelmitta suju vieläkään. En mielelläni edusta Attacia suomeksi vaikkapa radiossa tai televisiossa”, Malin tilittää ja kieputtaa t-paitansa pitkän hihan nyrkkinsä ympärille.

Ujolle kapinalliselle järjestötoiminta on myös esiintymisrohkeuden etsimistä ja omien kykyjen koettelua. Opintojen, kansalaisaktivismin, tanssin ja muiden harrastusten sekä satojen sähköpostien sekamelskassa ei aina voi välttää väsymystä. ”Mun ystävistä aika suuri osa ei ole millään lailla yhteiskunnallisesti aktiivisia. Mutta kyllä hekin toivovat, että jaksan opintojen lisäksi puuhata Attacissa.”

Juridiikkaa tarpeeseen

Malin opiskelee oikeustiedettä toista vuotta. Hän tuskailee lukemiseen ja ulkoa pänttäämiseen perustuvaa opintotapaa. ”Siviilioikeudessa yhteen tenttiin pitää lukea pari tuhatta sivua – ja suomeksi. No, ensimmäinen vuosi menikin vähän pipariksi järjestökiireiden vuoksi.” Opinnoista hän uskoo olevan hyötyä myös järjestötoiminnassa. ”Kansainvälinen oikeus ja kauppa voisivat olla kiinnostavia erikoistumisalueita.”

Malin on toisen polven maapalloaktivisti. Hänen isänsä Christian Sundgren on ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston linjajohtaja. Perheeseen kuuluvat lisäksi ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa opettava äiti ja 17-vuotias pikkusisko. ”Onhan se tietenkin hupaisaa huomata vanhempana tekevänsä samoja asioita kuin isä. Meillä on kuitenkin ihan tavallinen perhe, eikä siskoni ole erityisen kiinnostunut näistä asioista. Ei meille ole koskaan tyrkytetty kehitysmaajuttua, vaikka eri asioista onkin keskusteltu.”

Nuorista globalisaatioaktivisteista on helppo maalata Osmo Soininvaaran Suomen Kuvalehdessä luonnostelema karikatyyri: ”Hyvien perheiden lapset ovat löytämässä taistolaisuudelle vastineen: kapitalismin tilalle on vaihtunut globalisaatio ja 20 perhettä on korvautunut Maailmanpankilla.” Mutta kuten Soininvaara itsekin muistuttaa, kyse on vaikeasta ja polttavasta ongelmakokonaisuudesta. Eikä vakava yhteiskunnallinen kansalaisaktivismi kai kovin monta kertaa ole ”huonojen perheiden” jälkeläisten parissa alkanut?

Kehitysavulla ei vääryyttä oikaista

Globalisaatiokriittisyys yhdistää laajasti parikymppisten sukupolvea. Seattlen, Göteborgin ja Genovan mielenosoitukset ovat nopeasti nousseet samanlaisiin myyttisiin ulottuvuuksiin kuin Woodstock ja Vanhan valtaus. Miltä kehitysapu näyttää nuoresta aktivistista? ”Aika suuri osa rahoista tuntuu menevän byrokratiaan ja vääriin käsiin. Monet perusjutut, kuten sairaalat ja koulut, ovat kuitenkin tärkeitä avustuskohteita. Ja onhan Suomen kehitysavun vähäisyys tosi noloa.” Kehitysmaaliike näyttäytyy Malinille hahmottomana. ”Ne on jotenkin sisäänpäinlämpiäviä. Kepa on selvästi ulkoministeriön alainen, eikä se voi olla vaikuttamatta, että 99 prosenttia järjestön rahoista tulee valtionapuna.”

Kansalaisaktivismi on nyt muodissa, mutta erityisesti elinkeinoelämän parissa globalisaatiokriitikot koetaan kiusallisiksi vastustajiksi, joista halutaan päästä eroon. Talous-sanomien päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä varoittaa ”Attac-kyystä, joka on valmis puremaan myös EU:n järjestelmää”. Hän niputtaa ensin kaikki kahlitsematonta markkinataloutta vastustavat yhteen väkivaltaisten mielenosoittajien kanssa ja kysyy lehdessään ”kuinka pitkä matka on katukivien ja polttopullojen heittelystä World Trade Centerin räjäyttämiseen?”

Yhdysvalloissa nuoret ovat terrori-iskujen jälkeen ottaneet – ainakin väliaikaisesti – etäisyyttä kaduilla tapahtuvaan kansalaistoimintaan. Pelkäätkö näin käyvän myös Suomessa? ”Kyllä mä lähinnä pelkään ylimitoitetuksi viritettyjä kansainvälisiä turvatoimia. Kielteistä on myös Bushin aseman vahvistuminen. Hänhän edustaa aivan vastakkaista linjaa Attacille ja pitää rajoituksia suuryritysten ympäristöpäästöille lähinnä kilpailuetuun puuttumisena.”

Tulevaisuus voi

Malin aikoo saada opintonsa päätökseen viidessä vuodessa. Jossain vaiheessa edessä voi olla myös vaihto-opintovuosi Ranskassa. Missä uskot olevasi viiden vuoden kuluttua? ”Ehkä jossain järjestössä duunissa. Ei globalisaatiokriittisyys ole minnekään häviämässä.”

”Ei saa antaa periksi, jos jotkut riehuu mielenosoituksissa poliisien kanssa. Vuoropuhelun tarve eriarvoisuuden poistamiseksi ei siitä miksikään muutu. Keskustelu ei ole kuitenkaan mahdollista, jos päättäjät eristäytyvät.”

Linkkejä:
www.attac.kaapeli.fi