Nicaraguan mayangna-intiaanit voittivat syyskuussa oikeustaistelun Nicaraguan hallitusta vastaan. Amerikoiden ihmisoi-keustuomioistuimen päätös on ainutlaatuinen Latinalaisen Amerikan historiassa.
MANAGUA — Noin 800 perheen muodostama mayangna-intiaaniyhteisö Awas Tingni lähellä Hondurasin rajaa aloitti puolustustaistelunsa Nicaraguan hallitusta vastaan vuonna 1995, jolloin sen maille ilmestyi korealaisen metsäfirman Solcarsan palkkaamia puunkaatajia ja metsäkoneita. Kävi ilmi, että paikallisten asukkaiden mielipidettä kuulematta maan hallitus oli jo edellisenä vuonna myöntänyt yhtiölle puunkaatoluvan 62 000 hehtaarin suuruiselle alueelle.
Samana vuonna intiaaniyhteisö esitti Amerikan valtioiden järjestön OAS:n yhteydessä toimivalle ihmisoikeuskomissiolle (Comisión Interamericana de Derechos Humanos) tutkintapyynnön Nicaraguan hallituksen toiminnasta. Komissio piti yhteisön valitusta aiheellisena ja totesi, että Nicaraguan hallitus oli rikkonut yleisamerikkalaisia ihmisoikeussopimuksia ja myös omaa perustuslakiaan, jossa tunnustetaan alkuperäisväestön omistusoikeus asuinalueisiinsa.
Hakkuuluvat peruttiin
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen kumppanuusjärjestö, asianajaja María Luísa Acostan johtama intiaaniväestölle lakiapua antava Calpi (Centro de Asistencia Legal a Pueblos Indígenas), on ollut alusta lähtien keskeisesti mukana valitusprosessissa. Myös Yhdysvalloissa toimiva Indian Law Resource Center on antanut Awas Tingni -yhteisölle lainopillista apua.
Nicaraguan korkein oikeus otti Calpin tekemien valitusten pohjalta pariinkin otteeseen kantaa tapahtumiin ja piti hakkuuluvan myöntämistä laittomana. Presidentti Arnoldo Alemán ajoi kuitenkin vuosia Solcarsan luvan lopullista hyväksyntää – oikeusistuimen päätöksistä huolimatta. Myös ympäristöministeriössä Alemánin puoluetoverit pysyivät vahvasti ruodussa.
”Keinot olivat monenlaisia”, kertoo Humberto Thompson, Nicaraguan pohjoisen Karibianrannikon alueneuvoston jäsen ja keskeinen Awas Tingnin puolustustaistelun vetäjä. ”Solcarsan edustajat tarjosivat jokaiselle edustajalle noin 2 500 markkaa, jotta he olisivat kääntyneet yhteisöä vastaan.” Valtakunnan tason virkamiehiä ja poliitikkoja voideltiin Thompsonin tietojen mukaan paljon lihavammilla summilla.
Avaimet olivat pitkään ympäristöministeriön käsissä. Helmikuussa 1998 Thompsonin ja muiden sitkeä taistelu palkittiin, ja Nicaraguan korkein oikeus antoi Alemánin hallitukselle määräyksen toimia asiassa perustuslain mukaisesti. Ympäristöministeriö suostui lopulta peruuttamaan Solcarsan hakkuuluvat.
Korealaisyhtiö vetäytyi alueelta, mutta se oli pitkän oikeustaistelun aikana ehtinyt saada pahaa jälkeä aikaan. Yli 17 000 hehtaaria sademetsää jalopuineen kaikkineen oli jo ehditty hakata. Valtavat määrät hakattua puuta jäi maahan odottamaan noutajaansa, mutta sellainenkin löytyi pian: Thompsonin mukaan puutavara ja sen myynnistä saadut rahat hävisivät yhteisön käsistä kuin tuhka tuuleen sen jälkeen, kun Karibianrannikkoa edustava, Alemánin puolueeseen kuuluva kansanedustaja oli käynyt alueella.
Kaiken kaikkiaan kyseessä oli kyläläisille kuitenkin vasta erävoitto, sillä yhteisö haki myös korvauksia aiheutetuista vahingoista ja pysyvää tunnustusta maanomistusoikeuksilleen. Vuonna 1998 asian käsittely siirtyi OAS:n ihmisoikeuskomissiolta Costa Ricassa toimivalle Amerikoiden ihmisoikeustuomioistuimelle (Corte Interamericana de Derechos Humanos).
Hallituksen alistuttava päätökseen
Vajaan kolmen vuoden odotuksen jälkeen tuomioistuimen 17. syyskuuta antama päätös oli historiallinen tapaus, sillä ensimmäistä kertaa Latinalaisen Amerikan historiassa jonkin maan hallitusta vaadittiin tunnustamaan alkuperäisväestönsä historialliset oikeudet yhteisöllisessä omistuksessa oleviin maihinsa. Sen lisäksi Nicaraguan hallituksen todettiin rikkoneen räikeästi omia lakejaan ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
Tuomion mukaan Nicaraguan hallituksen tulee merkitä maat virallisesti yhteisöille kuuluviksi. Hallituksella ei tämän toimenpiteen jälkeen ole oikeutta hyödyntää millään tavoin alueen luonnonrikkauksia ilman yhteisön lupaa.
Tuomioistuin pyrkii myös vauhdittamaan Nicaraguassa jo vuosia käynnissä ollutta Maailmanpankin rahoittamaa ” mutta eri toimijoiden välisten ristiriitojen halvaannuttamaa ” alkuperäiskansojen maanmerkintäprosessia. Tuomioistuin vaatii hallitusta luomaan toimivan mekanismin, jonka avulla hanke saadaan vietyä loppuun.
Nicaraguan hallitus määrättiin myös maksamaan noin 350 000 markkaa vahingonkorvauksia aiheutuneista tuhoista. Maksatuksen ehtona on, että Awas Tingni -yhteisö esittää Nicaraguan hallitukselle aluetta koskevan kehittämissuunnitelman. Hallitus joutuu myös pulittamaan vajaat 200 000 markkaa oikeudenkäynti- ja asianajokuluja.
Nicaraguan hallitukselle kello alkoi tikittää päätöspäivästä lähtien: tuomioistuin seuraa puolen vuoden välein päätösten toimeenpanoa ja tapaus pysyy avoimena siihen asti, kun hallituksen katsotaan toteuttaneen vaaditut toimenpiteet. Korvaussummat kasvavat jokaisen puolivuotiskauden jälkeen, eivätkä vallanvaihdokset vaikuta tuomion velvoitteisiin.
Nicaraguan hallitus on ilmoittanut olevansa eri mieltä päätöksestä, mutta varsinaista valitusoikeutta sillä ei ole. Se on jo lupautunut maksamaan kaikki oikeuden määräämät maksut ja ryhtyvänsä päätöksen edellyttämiin toimenpiteisiin alkuperäiskansojen yhteisöllisten oikeuksien parantamiseksi.
Lisää tapauksia tulossa
Awas Tingnin tapaus ei valtiovallan ja yhteisön välisenä kiistana ole ainutlaatuinen, vaan samanlaisia esimerkkejä Latinalaisesta Amerikasta löytyy kymmenittäin. Alkuperäisväestöt asuvat usein luonnonrikkailla alueilla, ja taloudellisten intressien tähden hallitukset haluavat nähdä alueet ominaan piittaamatta alkuperäisväestön laillisista oikeuksista maihinsa.
Pelkästään Nicaraguassa kiistoja on useita. Thompsonin mukaan Awas Tingnin tapaukselle on jo tulossa jatkoa, sillä tuomioistuimen käsittelyyn joutunevat ainakin Prinzapolka-joella, Laguna de Perlasissa, Monkey Pointissa ja Punta de Aguilassa tapahtuneet laittomat maananastukset.
Mayangna-intiaanien yhteisen neuvoston puheenjohtajan Norman Davisin mukaan Awas Tingnin tapaus voi avata pään intiaanien maakysymyksen ratkaisemiseksi.
”Tämä on nyt se hetki”, hän sanoo. Vuosikausia samojen asioiden kanssa paininut Davis varoittelee kuitenkin odottamasta pikaista ratkaisua. ”Yhdessä yössä maakysymystä ei voi ratkaista. Siksi onkin elintärkeää, että Awas Tingni saa kaiken mahdollisen avun kehityssuunnitelmansa tekemiseksi. On edettävä askel askeleelta, yhteisö yhteisöltä, sillä pakettiratkaisun hakeminen johtaisi todennäköisesti umpikujaan.”
”Jos Awas Tingnissä epäonnistutaan, hallituksen taholta hyökätään heti ja sanotaan: siinäs näitte, eivät ne kykene maitaan hallinnoimaan ja aluettaan kehittämään.”
Autonomian vahvistaminen on tärkeintä
Muutoksilla on kiire. Viimeisten vuosikymmenien aikana Nicaraguan Karibianrannikolta on hakattu sademetsää yli 600 000 hehtaarin suuruiselta alueelta. ”Kohta metsää ei ole enää jäljellä”, Thompson toteaa masentuneena.
”Intiaanit elävät metsästä. Kun metsät katoavat, kuolevat intiaaniyhteisötkin.”
Nicaraguan luonnonrikkaudet ovat suureksi osaksi Karibianrannikolla. Metsien hyödyntämisen lisäksi merkittävä osa maan valuuttatuloista saadaan meren antimista, kuten jättikatkaravuista, hummereista ja tonnikalasta. Alueella on myös kultaa ja öljyä.
Perusongelma on se, että alueen asukkaat eivät rikkauksiensa hyödyntämisestä juuri kostu. Thompsonin laskelmien mukaan keskushallinto kahmaisee vajaat 90 prosenttia tuloista. Aluehallinto saa vuosittaisina avustuksina keskushallinnolta noin miljoonaa markkaa ” josta hallituspuolue ja kuvernöörin virasto kahmaisevat päältä yli puolet omien toimintojensa pyörittämiseen.
Sandinistien 1980-luvulla hyväksymä autonomialaki on toistaiseksi jäänyt julistuksen asteelle ja vaille käytännön toteutusta. Thompsonin mukaan laki on kuitenkin se pohja, jolta Karibian asukkaiden tulisi ponnistaa hakiessaan kestäviä muutoksia tilanteeseen.
”Haaveenamme on yksinkertaisesti se, että joskus pääsisimme vuosisataisesta kolonialismista ja voisimme itse päättää omien luonnonvarojemme käytöstä, perustaa omia yrityksiä ja käydä kauppaa omaksi hyödyksemme”, Thompson sanoo.
”Ainakin minä tähtään siihen, että tällaisella taistelulla voimme kasvattaa yhteisöjemme väkeä tuntemaan perusoikeutensa ja ihmisarvonsa.”
Linkkejä:
http://calpi.nativeweb.org