Bacardin salainen rommisota Kuubassa

Hernando Calvo Ospina:
Ron Bacardí. La guerra oculta
Red de consumo solidario, Madrid 2000

Kolumbiassa vuonna 1961 syntynyt Hernando Calvo Ospina kirjoittaa mielellään tulenaroista aiheista. Vallanpitäjät eivät ole aina kohdelleet tutkivaa journalistia silkkihansikkain. Calvo joutui kirjoitustensa vuoksi 1980-luvulla pulaan, kun Peru ja Ecuador julistivat hänet ei-toivotuksi henkilöksi. Kirjailija vangittiin ja häntä kidutettiin syytettynä yhteyksistä kolumbialaisiin sissiliikkeisiin. Väitteitä ei voitu näyttää toteen, mutta Calvo karkotettiin Ranskaan vuonna 1987. Nykyisin hän asuu Belgiassa ja on yhä piikkinä hallitusten ja suuryritysten lihassa. Hän on työstänyt 1990-luvulla neljä kirjaa politiikan, talouden ja rikollisuuden pyhästä kolmiyhteydestä.

Calvon viime vuonna julkaistu tarina Bacardín salaisesta sodasta marssittaa lukijan eteen merkillisen parivaljakon: maailman tunnetuimman rommijätin ja Ronald Reaganin kommunismin vastaisen ristiretken tueksi perustetun kuubalais-yhdysvaltalaisen CANF-säätiön. Calvo kertoo hengästyttävän yksityiskohtaisesti häikäilemättömästä suuryrityksestä, joka sai tärkeän roolin Yhdysvaltain ulkopolitiikassa. Kirja olisi helppo niputtaa salaliittoteorioiden joukkoon, mutta tarkkaakin tarkempi lähdeaineiston käyttö ja sisäpiiritieto pakottavat lukijan uskomaan mahdottomaan.

Tarina alkaa Kuuban vallankumouksesta. Juuri ennen Castron valtaannousua monet suuryritykset pakenivat saarelta. Myös Bacardín perheyritys lähti parrakasta sosialistia karkuun. Se siirsi vuonna 1958 pääkonttorinsa Bahamalle ja tuotemerkkinsä pois Kuubasta. Samaan aikaan Miamiin alettiin rakentaa suurta ulkokuubalaisten yhteisöä. Vuonna 1962 Yhdysvallat asetti Kuuban kauppasaartoon, joka on yhä voimassa.

Bacardin mainos.
Bacardi vapauttaa Kuuban.

Vallankumouksesta alkoi saarelta paenneen Bacardín silloisen pääjohtajan José Pepín Boschin yli 20 vuotta kestänyt yksityissota, joka tähtäsi Kuuban talouden ja kansainvälisten suhteiden tuhoamiseen. Henkilökohtaisen ristiretkensä aikana Bosch yritti muun muassa pommittaa Kuuban öljyjalostamoja ostamallaan B-26-pommikoneella ja murhauttaa Fidel Castron yhdysvaltalaisen mafian avulla.

Romahdus jota ei tullut

Kuuban-vastaisen toiminnan helpottamiseksi rommi-imperiumin presidentti loi Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston ja CIA:n avulla kuubalais-yhdysvaltalaisen CANF-säätiön vuonna 1981. Ratkaisevan roolin säätiön päätöksenteossa sai Boschin luotsaama Bacardí.
Boschin oma ristiretki Castroa vastaan oli jatkunut tuloksetta aina 1980-luvulle saakka. Vasta kun Euroopan sosialistimaat olivat ajautuneet hajoamistilaan, Boschin unelman toteutuminen alkoi ensimmäistä kertaa näyttää mahdolliselta.

Joulukuussa 1991 Venäjän ulkoministeri Andrei Kozyrev kohotti televisiokameroiden edessä Bacardín ja CANFin johtajien kanssa maljan ”vapaalle Kuuballe”: miaminkuubalaiset olivat saaneet vahvistuksen Venäjän avun lopettamisesta. Huipputapaamisessa pöydällä oli avattu Bacardí-laatikko merkkinä siitä, että rommijätti oli saanut tukevan jalansijan Venäjän-markkinoilla. Ennen rommi oli tullut Kuubasta. CANFin presidentti kertoi julkisuudessa ”rommidiplomatian” katkaisseen entisen sosialistisen leirin taloudellisen ja sotilaallisen tuen. Kuuban romahtamisen piti olla sinetöity, ja lakimiehet laativat tarkat suunnitelmat saaren haltuunotosta. Bacardín ja CANFin johtajien matkalaukut oli pakattu. Odotettiin vain lopullista ilmoitusta Castron kaatumisesta. Sitä ei kuitenkaan tullut.

Demokratiaa Kuubaan

Neuvostoliitto oli nyt demokraattinen Venäjä, mutta Floridansalmen toiselle rannalle rakennettu kiusallinen sosialistinen satelliitti jatkoi pyörimistään. Bacardín asianajajat alkoivat pian kuitenkin valmistella uutta lakia, joka tiukentaisi kauppasaartoa entisestään. Lain valmistelijat esittivät suorasukaisesti ”Kuuban taloudellisen romahtamisen ja yhteiskunnallisen levottomuuden tarjoavan Yhdysvalloille ennen näkemättömän tilaisuuden edistää Kuuban rauhanomaista siirtymistä demokratiaan”.

Presidentti George Bush vanhempi kuitenkin empi. Vaikka lakialoitteessa painotettiin yhdysvaltalaisia arvoja kuten ihmisoikeuksia, demokratiaan siirtymistä, vapaata markkinataloutta ja yksityistä omistusoi-keutta, se teki ihmisoikeuksista, lääkkeistä ja ruoasta politiikan pelinappuloita.

Suora elintarvikekauppa Kuuban kanssa haluttiin kieltää kokonaan. Saarella vierailleilta laivoilta pyrittiin estämään pääsy Yhdysvaltoihin puoleksi vuodeksi. Laivaliikenteestä 90 prosenttia oli nimenomaan ruoka- ja lääkelasteja. Yhdysvallat asetti elintarvikkeiden ja lääkkeiden saamisen ehdoksi sen, että Kuubaan tulisi muodostaa väliaikainen, Yhdysvaltain hyväksymä hallitus.

Kun Bush jätti lain vahvistamatta, CANF kääntyi presidentin virkaa tavoittelleen Bill Clintonin puoleen: kandidaatille lahjoitettiin 275 000 dollaria (1,8 miljoonaa markkaa). Vaalien alla Bush hätääntyi, matkusti lokakuussa 1992 Miamiin ja allekirjoitti Kuuban saartoa kiristävän lain säätiön johtomiesten läsnäollessa. CANF palkitsi Bushin 550 000 dollarilla (3,7 miljoonaa markkaa).

Taloutensa pelastamiseksi Kuuba laillisti vuonna 1993 dollarin ja alkoi houkutella ulkomaisia sijoituksia. Nyt Bahamalta Bermudalle päämajansa siirtäneen Bacardín pääjohtaja Manuel J. Cutillas puolestaan lähetti uhkauskirjeen kaikille kansainvälisille alkoholiyrityksille. Kirjeessä kerrottiin Bacardín menestyksestä maailman lakituvissa ja varoitettiin kaikkia Kuubaan sijoittavia yrityksiä ja yksityishenkilöitä vakavista seuraamuksista, joilta yksikään ei välttyisi edes Castron kaaduttua. Samana vuonna Miamin terroristiryhmät iskivät saarelle kahdeksan kertaa.

Uhkauksista huolimatta ranskalainen alkoholijätti Pernod Ricard teki valtavat investoinnit Kuuban rommituotannon uusimiseksi ja aloitti Havana Club -rommin valmistamisen, markkinoinnin ja kansainvälisen jakelun. Kuuban vuonna 1976 virallisesti rekisteröimä ja ranskalaiskuubalaiselle yhteisyritykselle vuonna 1993 siirtynyt Havana Club -merkki alkoi menestyä erinomaisesti. Bacardí, joka oli unohtanut ”kuubalaisuutensa” 30 vuodeksi, oli saanut kuubalaisen kilpailijan.

Kuuba takaisin ”yhdysvaltalaisille”

Vuonna 1996 Yhdysvaltain kongressi kiristi jälleen kauppasaartoa ja hyväksyi Bacardín asianajajien muotoileman niin sanotun Helms-Burton-lain, joka tunnetaan Yhdysvalloissa myös kutsumanimellä Helms-Bacardí-laki. Mahdollisten syyte- ja rankaisutoimien kohteiksi tulivat nyt kaikki Kuuban kanssa kauppaa käyvät yritykset johtajineen ja perheenjäsenineen.
Kansainvälistä lakia ja sopimuksia rikkova laki asettaa myös yksityiskohtaiset ehdot Kuuban sosialistisen yhteiskunnan purkamiselle ja uudelleen rakentamiselle. Yksityiskodit, koulut, sairaalat, päiväkodit, sokeritehtaat, hiekkarannat ja muu omaisuus Kuubassa voidaan yksityistää ja palauttaa entisille omistajille.

Suuri osa omaisuudesta on itse asiassa yhdysvaltalaista, koska aikoinaan maahan siirtyneet entiset kuubalaiset ovat nyt Yhdysvaltojen kansalaisia, ja oikeustoimet voidaan viedä läpi paikallisissa tuomioistuimissa. Helms-Burton-laki määrää myös tulevan vapaan Kuuban vapaiden vaalien ehdokkaista: nykyjohdolla ei ole asiaa vaalilistoille. Calvo osoittaa kirjassaan, kuinka yksityiset yritykset ja säätiöt voidaan hyödyntää ulkopolitiikan ja valtioterrorismin välikappaleina. Polttavaa aihetta hän käsittelee kiihkottomasti ja neutraalin tuntuisesti. Lopputulosta tekijä nimittää ”alustavaksi tutkimukseksi”, jota muut voivat syventää ja jatkaa.

Calvon pääväittämä on rankka: ilman Bacardía ei olisi olemassa kiisteltyä CANFia eikä nykyisenkaltaisia, Yhdysvaltain lakiin kirjattuja Kuubaan kohdistuvia pakotteita, jotka estävät maiden välisten suhteiden paranemisen. Kirjailija lienee määrätyissä piireissä entistä ei-toivotumpi vierailija.

Rommirähinä WTO:ssa

Juuri kun banaaniriita EU:n ja Yhdysvaltain välillä on saatu laantumaan, pulpahtaa pintaan uusi kauppakiista – tällä kertaa rommista. Maailman kauppajärjestö WTO päätti, että Yhdysvaltojen ei tarvitse hyväksyä ranskalaisen juomajätin Pernod Ricardin anomusta Havana Club -rommin rekisteröimisestä Yhdysvaltoihin.

WTO ilmoitti EU:lle, etteivät kansainväliset tekijänoikeudet sen tulkinnan mukaan suojaa tuotemerkkejä. Kysymys ei ole enää kauppakiistasta, vaan periaatteellisesta asiasta: kuinka pitkälle ulottuu Yhdysvaltain oikeus päättää muiden maiden kauppasuhteista ja kuka ratkaisee kansainvälisten tuotemerkkien suojan. EU aikoo valittaa Maailman kauppajärjestön päätöksestä. WTO:n elimissä rommiriitaa on käsitelty jo vuodesta 1999.

Aito kuubalainen ei kelpaa

Aitoa kuubalaista?.Havana Club -rommia on valmistettu Kuubassa lähes seitsemän vuosikymmenen ajan, mutta koskaan se ei ollut BacardÌn tuote. Merkin lanseerasi BacardÌn kilpailija Arrechabala-suku, jonka jäsenet lähtivät Kuubasta vuoden 1959 vallankumouksen ja rommituotannon kansallistamisen jälkeen. Arrechabalat eivät jatkaneet rommituotantoa eivätkä huolehtineet vapaaksi jääneen merkin kansainvälisestä suojaamisesta. Toimi olisi maksanut 20 dollaria.

Havana Club -merkki siirtyi Kuubassa vuonna 1976 kansalliselle yritykselle, joka rekisteröi merkin ympäri maailman, myös Yhdysvalloissa.

Vuonna 1993 Havana Clubin oikeudet siirrettiin ranskalaisen Pernod Ricardin ja kuubalaisten muodostamalle yhteisyritykselle. Rommin kauppa alkoi kasvaa huimasti. Havana Clubin menestyksestä huolestunut bermudalainen BacardÌ-Martin otti vuonna 1997 yhteyttä eurooppalaistuneisiin Arrechabalan jälkeläisiin ja osti näiltä Havana Clubin oikeudet, vaikka niitä ei suvulla enää ollut.

Kun Yhdysvallat ei enää tunnustanut sosialistisen Kuuban 1970-luvulla tekemää Havan Clubin rekisteröintiä, BacardÌn sallittiin rekisteröidä Arrechabaloilta ostamansa tuotemerkki Yhdysvalloissa. Myös Pernod Ricardi jätti rekisteröintihakemuksen, mutta Yhdysvallat hylkäsi sen. WTO tukee päätöstä. Vakavan kilpailijan saanut BacardÌ on yrittänyt kaikin keinoin estää aidon kuubalaisen etenemisen. Kuubalais-ranskalaista Havana Clubia myydään yli 70 maahan.

Parhaat dokumentit vihollisleiristä

Kirjailija Hernando Calvo.Olet viime vuodesta lähtien kiertänyt Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Latinalaisessa Amerikassa esittelemässä Bacardín salaista historiaa. Millaisen vastaanoton kirjasi on saanut?

”Kirjan aihe on ollut outo ja uusi. En ole Havana Clubin palveluksessa, ja kuubalaisille kerroin pitäväni enemmän haitilaisesta kuin heidän rommistaan. Se koettiin melkein loukkauksena. Kuubassa kukaan ei voinut käsittää, että tekisin kirjan tästä aiheesta enkä saanut mitään apua viralliselta taholta. Santiago de Cubassa sain nähtäväkseni vain julkisia dokumentteja.”

Kirjan aineiston olet hankkinut lähinnä Miamista ja Espanjasta. Olet käyttänyt paljon 1990-luvun lopulla julkaistuja, aiemmin salaisia CIA:n asiakirjoja, mutta parhaat dokumentit löysit ilmeisesti ”vihollisleiristä”?

”Aivan niin! Yllättäen ratkaisu löytyi Bacardín suvusta. Kaikissa perheissä on ristiriitoja, ja eräs suvun jäsen antoi minulle listan kaikista firman toimijoista. Listasta saatoin tarkistaa, ketkä Bacardín omistajasuvun jäsenet kuuluvat Miamin äärioikeistoon, CANFiin ja ketkä olivat työskennelleet CIA:n kanssa. Lista avasi silmäni, enkä vieläkään tiedä, miksi kyseinen henkilö Bacardín klaanin sisäpiiristä halusi vuotaa nämä asiat tietooni.”

Bacardí on 1990-luvun puolivälistä lähtien myynyt mielikuvaa ”kuubalaisuudestaan” ja Cuba Libre -cocktailia omana ”yhdysvaltalaiskeksintönään”. Bacardín mainoskampanjoissa amerikkalaiset vapauttivat Kuuban siirtomaavallasta vuonna 1898. Minkälainen olisi tämän päivän ”Cuba Libre”?

Boikotti paikallaan?

”Bacardín kampanjat väärentävät räikeästi historiaa. Yhdysvallat ei vapauttanut Kuubaa, vaan miehitti sen, eikä Cuba Libre ole yhdysvaltalaissotilaiden keksimä juoma.”

”Castron jälkeisen Kuuban haltuunotosta on olemassa tarkat suunnitelmat. Bacardín ja Yhdysvaltain Kuubaa koskevat tavoitteet on kirjattu Helms-Burton-lakiin. Castron hallinnon oletetun kaatumisen jälkeen valtaan astuisi Yhdysvaltain presidentin nimittämä, maansa hallituksen ja liike-elämän – pääosin CANFin ja Bacardín edustajista koostuva ”erityisneuvosto” (US-Cuban Business Council). Kuuban sisäministeriö, armeija, vallankumouksen puolustuskomiteat ja muut sosialistiset kansalaisorganisaatiot hajoitettaisiin vuoden sisällä ja julkinen sektori yksityistettäisiin.”

”Tämä merkitsisi Bacardín, Chiquitan, Coca-Colan ja muiden monikansallisten yritysten paluuta saarelle. Jos suunnitelma toteutuu, Kuubasta tulee taas siirtomaa ja äärimmilleen viedyn viidakkokapitalismin laboratorio.”

Kumppani 4/01 etusivu
Uusin Kumppanin numero

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu