Afrikkalaisen filosofian antologia
Toim. ja suom. Raisa Simola ja
Ensio Puoskari.
Gaudeamus 2001
Afrikkalaisesta filosofiasta ei ole Suomessa julkaistu juuri mitään. Nyt tämäkin asia korjaantuu, kun Afrikkalaisen filosofian antologia marssittaa eteemme laajan kirjon afrikkalaisia ajattelijoita, jotka pohtivat niin siirtomaa-ajan seurauksia kuin afrikkalaisen ja eurooppalaisen filosofian eroja.
Siirtomaa-ajan aiheuttamat henkiset seuraamukset ovat kirjassa keskeisessä osassa. Useassa kohtaa lainataan kuuluisaa mustaa psykiatria Franz Fanonia, radikaalin Sorron yöstä -kirjan kirjoittajaa, joka puhuu kolonisoidusta mentaliteetista, alamaisajattelusta.
Kyseiselle ajattelulle on tyypillistä, että sorrettu ihminen tuntee ja ajattelee itselleen vierain ja epäedullisin käsittein, usein puhtaasti sortajansa hyväksi. Tällaista kulttuurisesti alistavaa näkökulmaa ovat edistäneet myöskin länsimainen sivistys, tiede ja kulttuuri, epäilemättä myöskin antropologia ja niin sanottu etnofilosofia.
Alamaisajattelun lisäksi antologiassa pohditaan länsimaisen ja afrikkalaisen ajattelun eroja. Moni afrikkalainen filosofi katsoo, ettei länsimaisen filosofian perinnettä ja afrikkalaisen kulttuurin suullista traditiota pidä asettaa missään nimessä vastakkain.
Tarvitaan pikemminkin eri tulkintojen ja käytäntöjen vuoropuhelua, ennakkoluulottomuutta ottaa haltuun myöskin ns. afrikkalainen ”tietäjän filosofia” – eli afrikkalaisen filosofian ”oma” sokraattinen perinne.
Antologian kirjoittajat eivät toisaalta tunnu olevan yksimielisiä siitä, miten länsimainen rationaliteetti ja afrikkalainen, suulliselle perinteelle perustuva ajattelu olisivat sovitettavissa yhteen. Kahden perinteen välille avautuu väistämättä syvä kuilu.
Artikkelissaan ”Afrikka ja filosofian imperatiivi: Epäileviä pohdintoja”, O. Owomoyela hahmottaa ongelmaa seuraavasti: ”Nykyään jokainen afrikkalainen filosofi kokee velvollisuudekseen rekonstruoida esi-isiensä ajattelua. Voidakseen tehdä näin filosofi katsoo, että hänen on oltava afrikkalaisten tapojen etnologinen asiantuntija.”
Owomoyelan mukaan kaikki se, mitä afrikkalainen filosofi tuottaa, kun hän tutkii esimerkiksi Platonia, Marxia, Konfutsea, Maoa tai mitä hyvänsä filosofian aluetta, joka ei liity millään tavalla Afrikkaan, toimii eräänlaisena alaviitteenä hänen ajattelussaan – sivupolkuna, josta hän tuntee häpeää.
Häpeäntunne on helposti selitettävissä. Eurooppalaisen kolonialistisen ajattelun keskeisenä motiivina on ollut afrikkalaisten aseman ylläpitäminen sivilisoituneen ihmisen absoluuttisena toisena. ”Unohdamme aivan liian helposti, että eurooppalaiset keksivät Afrikka-tutkimuksen ja että etnografiset tieteet ovat keskeinen osa Euroopan perintöä”, todetaan kirjan esipuheessa.
Afrikkalaisen filosofian antologia tarjoaa monia kiinnostavia polkuja afrikkalaisen ajattelun todellisuuteen, muun muassa yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden kysymyksiin. Ne ovat ratkaisevan tärkeitä yhteiskuntarauhan kannalta niin meillä kuin muuallakin. Afrikkalainen filosofia ei ole mikään ”holistinen kokonaisuus”. Siinä on monta omaperäistä polkua ja juonnetta.