Tietotekniikan ja Internet-tietoverkon kehitys nosti vuosituhannen vaihteen tienoilla kansainväliseen kehityskeskusteluun uuden käsitteen: digitaalisen kuilun.

Nyt digikuilusta puhuvat kaikki. Tänä kesänä julkistettava UNDP:n Inhimillisen kehityksen vuosiraportti käsittelee aihetta, ja maailman rikkaimpien maiden G8-ryhmä julkistaa oman toimintaohjelmansa heinäkuun lopulla. Vuonna 2003 aiheesta pidetään YK-järjestöjen huippukokous.

Mistä on kysymys?

Meneillään on huikea tietoteknologinen kumous. Koskaan aikaisemmin ei uutta viestintävälinettä ole otettu käyttöön niin nopeasti kuin Internet nyt rikkaissa maissa leviää.

Mutta tuo digitaalinen vallankumous koskee vain pientä vähemmistöä, enimmäkseen maapallon rikkaissa maissa. Yli 80 prosenttia maailman ihmisistä ei ole koskaan soittanut tavallisellakaan lankapuhelimella, tekstiviestihäiriköinnin tai nettisurffailun harrastamisesta puhumattakaan.

Juuri tästä digikuilussa on kysymys. Maapallon ”informaatiorikkaat” eivät ole koskaan eläneet niin kaukana ”informaatioköyhistä” ja heidän todellisuudestaan kuin nyt.

Epäoikeudenmukaisuudessa ei ole sinänsä mitään uutta. Tavallaan digitaalinen kuilu on vain jatketta rikkaita ja köyhiä maita aina lennättimen keksimisestä lähtien erottaneelle tietotekniikan ”analogiselle kuilulle”. Kuitenkin, vaikka Internet on varmasti kustannustehokkain ihmisen toistaiseksi keksimä tapa välittää informaatiota ja jakaa tietoa, juuri sen käytössä epäoikeudenmukaisuus on syvempää kuin kansainvälisessä tulonjaossa konsanaan.

Köyhyyskuilu

Teollisuusmaissa asuu vain 15 prosenttia maailman väestöstä, mutta 88 prosenttia Internetin käyttäjistä. Alle yksi prosentti eteläaasialaisista on käynyt netissä, vaikka alueella asuu viidesosa maailman väestöstä. Suomessa on enemmän aktiivisia aikuisia Internetin käyttäjiä kuin miljardin asukkaan Intiassa.

Afrikassa tilanne on vielä huonompi. Mantereen 739 miljonalla asukkaalla on yhteensä 14 miljoonaa puhelinlinjaa. Ainoastaan miljoona afrikkalaista on käyttänyt Internetiä – Suomen vastaava luku on kaksinkertainen. Kaiken kukkuraksi kaksi kolmasosaa afrikkalaisista netin käyttäjistä asuu samassa maassa eli Etelä-Afrikassa.

Afrikan vaatimattomat luvut eivät ole mikään ihme: vaikka sähköä ja tietokone olisikin olemassa, internet-yhteys on liian kallis. Teollisuusmaissa kuukauden Internet-yhteys saattaa maksaa noin tuntipalkan verran. Monessa Afrikan maassa vastaavantasoinen yhteys maksaa yliopistoprofessorin kuukausipalkan.

Digitaalinen kuilu ei kuitenkaan ole vain Internetissä surffaamista. Siinä on kysymys ihmisten eriarvoisesta asemasta – vain harva pääsee tiedon, informaation ja verkostojen ääreen, saa oman äänensä kuuluviin ja pystyy hyödyntämään tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia.

Tieto merkitsee tämän päivän ihmiselle huomattavasti enemmän kuin vielä 20 vuotta sitten, niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. Tiedosta on tullut tavaraa, jonka hinnan määräävät ne, joilla sitä on.

Koska Internetillä on potentiaalisesti niin suuri merkitys köyhyyden vähentämisessä ja yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen liikkeelle sysäämisessä, infrastruktuurin tai henkilökohtaisten varojen puutteesta johtuva epäsuhde tietoverkkoihin pääsyssä on vaikutuksiltaan paljon suurempi kuin vastaava kuilu puhelimenkäytön suhteen 20 vuotta sitten.

Gender-kuilu ja kulttuurikuilu

Ei ole olemassa vain yhtä kuilua. Kuten muutkin sosiaaliset ja taloudelliset kuilut, myös digitaalinen kuilu on löydettävissä maiden väliltä kuin yhteiskuntien sisältäkin. Kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välillä ammottavan kuilun lisäksi kussakin maassa vallitsee sisäinen kuilu rikkaiden ja köyhien välillä.

Esimerkiksi OECD luettelee eroja teollisuusmaiden käyttäjäryhmien välillä tulotason, koulutuksen, lapsiluvun, iän, sukupuolen, etnisen taustan ja kaupungissa tai maaseudulla asumisen mukaan.

Sukupuoli- eli gender-kuilu on maailmanlaajuinen. Useassa Euroopan maassa kaksi kolmasosaa Internetin käyttäjistä on miehiä. Brasiliassa miehet hallitsevat nettiä 75 prosentin osuudella käyttäjistä, Kiinassa 93 prosentin ja arabimaissa 96 prosentin osuudella.

Myös kieli- ja kulttuurikuilu on merkittävä. Vaikka englantia puhuu äidinkielenään vain kuusi prosenttia maailman väestöstä, 80 prosenttia www-sivuista on englanninkielisiä. Valtaosalle maailman väestöstä suurin osa Internetistä on siis täysin tavoittamattomissa tai vain pieneltä osin ymmärrettävissä.

Kuilu kasvaa

Digitaalinen kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa nopeaa vauhtia. Kun rikkaan maailman talouden nopeimmin kasvavat sektorit ovat pohjaavat informaation tuottamiseen ja välittämiseen, tämä lisää entisestäänkin hallitsemattoman talouden globaalistumisen köyhälle enemmistölle aiheuttamia haittoja, marginalisoi ja turhauttaa köyhimpiä ja estää heitä hyödyntämästä inhimillisiä voimavarojaan.

Monissa kehitysmaissakin tietotekniikan rynnistys on johtanut perusteettomiin odotuksiin siitä, kuinka digitaalivallankumous nostaa esimerkiksi Intian lopullisesti köyhyydestä kukoistukseen.

Intian hallituksen optimistisen arvion mukaan IT-ala tulee alkaneen vuosikymmenen lopulla työllistämään suoraan ja välillisesti kahdeksan miljoonaa intialaista. Se on vain runsaat 10 prosenttia siitä 70 miljoonan ihmisen joukosta, jonka tuota samaista tietotekniikka-alan rynnistystä tukenut talouden liberalisointipolitiikka ajoi 1990-luvulla köyhyysrajan alapuolelle, kamppailemaan eloonjäämisestä siellä jo olleiden 230 miljoonan intialaisen lisäksi.

Jopa Bill Gates on todennut, että köyhät eivät tarvitse tietokoneita vaan perusturvaa, kuten ruokaa, vettä ja terveydenhoitoa. Yhden tietokoneen hinnalla voitaisiin 2 000 lasta rokottaa kuutta tappajatautia vastaan. ”Jos kehitysmiaden velkoja ei mitätöidä, G8-ryhmän toimet jäävät tyhjiksi eleiksi”, kommentoi Jubilee 2000 -kampanjan Ann Pettifor Okinawan kokouksen viimekesäisiä päätöksiä, joiden pohjalta DOT Force -niminen työryhmä jättää Genovassa rikkaiden maiden johtajille esityksensä digitaalisen kuilun kuromiseksi umpeen.

Kohti poliittista ratkaisua

Kuten alkoholistien AA-kerhoissa sanotaan, ongelman tunnustaminen on ensimmäinen askel sen ratkaisuun. Kansainvälinen yhteisö on nyt siinä pisteessä, vaikka informaatiorikkaiden ja -köyhien välistä kuilua on itse asiassa tutkittu ja yritetty ratkaistakin jo parinkymmenen vuoden ajan.

Valtavirta on tuona aikana kulkenut pitkän tien infrastruktuuri-ajattelusta maailmanlaajuisen standardisoinnin kautta sovellusten luomiseen, sisällöntuotantoon ja tiedonjakamiseen sekä lopulta paikallisyhteisöjen, naisten ja nuorten osallistamiseen ja aktivoimiseen.

Melko tiukasti infrastruktuuriin ja teknisen välineistön jakamiseen perustuvasta 1980-luvun ”rauta”-kauden ajattelusta on siirrytty 1990-luvun puolivälin sääntöjen ja sovellusten luomisen kautta yhteiskunnalliseen näkemykseen ja jopa poliittiseen ajatteluun sillan rakentamiseksi digitaalisen kuilun yli.