”Pieskää köyhät”, kehotti Charles Baudelaire aikanaan. Yli sata vuotta piti miehen kuolemasta kulua, ennenkuin noista viisaista sanoista on saatu johdettua aukottomalta tuntuva kansainvälinen järjestelmä.
Maailman kauppajärjestö WTO valmistautuu neljänteen ministerikokoukseensa marraskuun alussa Dodassa, Qatarissa, kaksi vuotta Seattlen fiaskon jälkeen.
Kaikki tiet vievät Dohaan. Kun EU helmikuussa symbolisena askeleena reilumman maailmankaupan suuntaan poisti maailman 48 köyhimmän maan tuotteilta tullit ja tuontirajoitukset, se samalla halusi ostaa mahdollisimman halvalla köyhimpien kehitysmaiden tuen uudelle laajalle kauppaneuvottelukierrokselle Dohan kokouksessa. Unctadia ja Brysselin LDC-kokousta myöten köyhimpiä maita kehotetaan pysymään raaka-aineiden tuottajan asemassa ja avaamaan omat haavoittuvat taloutensa rikkaita maita nopeammin. Ainakin Euroopan komissio ja European Investor’s Network ovat hahmotelleet ns plurilateraalista sijoitussopimusta, joka alkaa raameiltaan ja valmistelutavaltaan muistuttaa jo pahamaineista MAI-sopimusta.
Globaali köyhyyspaketti näyttää syntyvän millenium-julistusten ulkopuolella ja kaikkea muuta kuin köyhien ehdoilla.
Kauppa- ja investointisopimusten täytyy noudattaa jo sovittuja ympäristönsuojelun normeja ja sosiaalisia oikeuksia. Ne eivät myöskään saa estää paikallisia demokraattisia ratkaisuja.
Rikkaiden maiden peräämä talouskasvu ei automaattisesti johda todelliseen ja kestävään kehitykseen. Rikkaiden ja vahvojen ehdoilla väkisin vapautettu kauppa ei ilman muuta lisää hyvinvointia ja vähennä köyhyyttä. Monin paikoin on tapahtunut jopa päinvastoin.
Intian Andrha Pradeshissa köyhien maanviljelijöiden itsemurhat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Kylissä, joissa Coca Colaa on vapaasti saatavilla, ei ole vettä ja rikkaiden ehdoilla liberalisoitu talouspolitiikka on köyhdyttänyt pienviljelijät niin, että he päättävät päivänsä juomalla hyönteismyrkkyä – sitä valtio vielä jakaa ilmaiseksi.
Kermakakkukeskustelujen sijaan olisi hyvä päästä taas puhumaan asiasta.
Ylös kuopasta
26.04.2001
Kolmenkymmenen arvovaltaisen kansalaisjärjestöt vetoomus kehitysyhteistyön puolesta on herättänyt ansaittua huomiota. Viime kuukausien aikana kasvava joukko mielipidevaikuttajia on vedonnut poliittisiin päättäjiin sen puolesta että Suomi pitäisi lupauksensa ja nostaisi kehitysyhteistyönsä laman jälkeisestä aallonpohjasta.
Juuri julkistetun ennakkotiedon mukaan Suomen julkisen kehitysyhteistyön BKTL-osuus laski 0,31 prosenttiin vuonna 2000.
Tuota budjettia hyväksyttäessä todettiin eduskunnan valtiovarainvaliokuntaa myöten, että hallitus tulee tuskin saavuttamaan edes alarajana mainostamaansa 0,34% BKTL-osuutta. Vuonna 1996 hyväksytyn periaatepäätöksen mukaan BKTL-osuuden olisi vuonna 2000 pitänyt olla 0,4% ja suunnan ylöspäin. Niin siis kuitenkin kävi kuin pelättiin.
Kehitysyhteistyö on resurssien siirtämistä rikkailta köyhimpien kehityksen käynnistämiseen, siksi sen määrää mitataan suhteessa rikkaiden omaan vaurauteen, bruttokansantuloon. Pieni markkamääräinen nousu ei riitä, kun oma vauraus samalla kasvaa hyvää vauhtia. Tässä suhteessa Suomen kehitysyhteistyö elää vuoden 1982 tasolla. Tavoitteet ovat toki kypsemmät, mutta uudistuksetkin jäävät heitoiksi ilmaan jos lisää rahaa ei tule.
Samaan aikaan Britanniassa kehitysyhteistyöministeri Clare Short valittelee, että onnistui nostamaan oman maansa kehitysyhteistyön BKTL-osuuden 0,23%:sta yhdessä vuodessa vain (samaiseen) 0,31 prosenttiin. Shortin mukaan Britannian kansainvälinen vaikutusvalta kasvaisi huomattavasti kehitysyhteistyötä lisäämällä. Argumentti pätisi täälläkin.
Suomalaisilla kansalaisjärjestöillä on aihetta kampanjaansa. Maailma kylässä -festivaali 26.-27.5. Helsingin Kaisaniemessä on yksi tämänkin kampanjan kulminaatiopisteistä.