Jubilee-vuosi päättyy, mutta velkatyö ei Afrikassa lopu. Velan todellisia syitä on vasta alettu pohtia. Myös korruption vastaiseen työhön tarvitaan tukea pohjoisesta.

Marraskuisen Helsingin viima ei hämmästyttänyt sambialaista Crispin Mphukaa. Reissua varten hankittu talvitakki tosin on kotona tarpeeton. (Kuva: Mika Railo)

Sambiassa Jubilee 2000 -kampanjaa on koordinoinut paikallinen jesuiittajärjestö Jesuit Center for Theological Reflection, jonka voisi vapaasti kääntää vaikka Teologisen mietiskelyn jesuiittakeskukseksi. Järjestö romuttaa yleistä käsitystä jesuiitoista hurmoshenkisenä munkkiveljeskuntana, jonka päätehtävä on piinata vääräuskoisia.

Kampanjaa vetävä Crispin Mphuka ei ole tonsuuripäinen munkki, vaan Sambian yliopistosta valmistunut ekonomisti ja tilastotieteilijä. Hänen koulutustaan tarvitaan järjestössä, joka pyrkii parantamaan köyhien oloja tilastollisilla analyyseillä ja tieteellisillä tutkimuksilla. Mphuka osallistui marraskuussa Helsingissä järjestettyyn kehitysyhteistyötä tekevän järjestöverkoston Eurodadin vuosikokoukseen.

Sambian jesuiittakeskus kampanjoi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi maassa. Keskus laskee säännöllisesti kuusihenkisen perheen päivittäisiin ostoksiin uppoavan rahasumman. Kerran kuussa julkaistavalla tutkimuksella pyritään painostamaan hallitusta pitämään elinkustannukset kurissa.

Jesuiittojen tilastoja ovat käyttäneet muun muassa ammattiyhdistykset, ja niihin luotetaan maassa laajasti. Tutkimuksien painoarvoa lisää myös katolisen kirkon vankka asema maassa.

Velan syyt esiin

Vaikka Jubilee-vuosi on lähestymässä loppuaan, velkatyö ei ole päättymässä, päinvastoin. ”Kampanjassa ei ole puututtu vielä velan todellisiin syihin, kuten maailmankaupan epäoikeudenmukaisuuksiin tai globalisaation vaikutuksiin köyhiin maihin”, Mphuka sanoo. Kampanjan uusi tunnus Sambiassa onkin ”Jubilee, beyond debt, beyond 2000”.

Jubilee-työssä jesuiittakeskus on käyttänyt apunaan muun muassa teatteria ja radiokuunnelmia. Tunnettu kirjailija Sam Kasanka on kirjoittanut kampanjalle kuunnelmatekstejä. Niiden tarkoitus oli lisätä sambialaisten tietoja ja ymmärrystä velkaongelmasta. Työssä onkin onnistuttu hyvin: sambialaisista noin 60 prosenttia tiesi jotain velkaongelmasta kun kampanja alkoi 1998. Tänä vuonna tietävien määrä oli noussut 85 prosenttiin.

Sambialla on velkaa noin 6,5 miljardia dollaria. Summa on kaksinkertainen bruttokansantuotteeseen verrattuna ja yhdeksän kertaa maan vuosittaisen viennin arvo. Afrikkalaisessa vertailussa Sambia on yksi velkaantuneimmista maista, mutta maan veloilla on piirre, joka lisää moraalista painetta niiden anteeksiantamiseen: ne ovat syntyneet vastustettaessa rikosta ihmisyyttä vastaan.

Jesuiittakeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan jopa puolet Sambian velasta aiheutui joko suoraan tai epäsuorasti Etelä-Afrikan rotusorron vastustamisesta. Koska sortoa vastaan taistelevan ANC:n tukikohta sijaitsi Sambiassa, eteläafrikkalaiset ja rhodesialaiset joukot tuhosivat muun muassa siltoja ja rautateitä Sambian eteläosissa. Etelä-Afrikan talouspakotteet heikensivät taloudellista tilannetta Sambiassa ja eteläisen rajan sulkeminen Rhodesiaan pakotti Sambian rakentamaan yhteytensä ulkomaailmaan pohjoisten naapureidensa kautta.

”Apartheid on kansainvälisesti tuomittu rikos ihmisyyttä vastaan. Eikö olisi oikein mitätöidä velat, jotka ovat aiheutuneet sellaisen rikoksen vastustamisesta?” kysyy Mphuka.

Pohjoiselta apua korruptiota vastaan

Rikkaissa lainanantajamaissa yleinen huoli velkahelpotuksista puhuttaessa on vapautuvien rahojen valuminen vääriin taskuihin. Marraskuussa Britanniassa kohistiin Malawin hallituksen päätöksestä ostaa yli kolmekymmentä luksus-Mersua brittiläisellä apurahalla. Mphuka myöntää korruption suureksi ongelmaksi myös omassa maassaan mutta muistuttaa myös pohjoisen tekopyhyydestä korruptiosta puhuttaessa. ”Jos Malawin hallitus olisi käyttänyt rahat brittiläisiin Range Rovereihin, ei asiasta olisi todennäköisesti noussut mitään hälyä.”

Kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli korruption vastaisessa työssä. Järjestöjen suurin haaste on tehdä omien hallitustensa rahankäyttö julkiseksi. Koska demokraattiset oikeudet ovat kehitysmaissa usein nuoria, virkamiehet eivät ole tottuneet järjestöjen uteliaisuuteen. Maissa, joissa ihmisoikeusaktivisteja ja uteliaita toimittajia vangitaan tekaistuilla syytteillä, eivät varoja jakavat virkamiehet luovuta tietoja ilman ulkomaista painostusta.

”Avunantajamaiden hallitusten on laitettava avoimuus ehdoksi avulle. Jotta etelän kansalaisjärjestöt voivat valvoa omia hallituksiaan, on pohjoisen hallitusten pidettävä huoli, että järjestöt saavat tarvittavat tiedot”, tiivistää Mphuka. ”Ja pohjoisen kansalaisjärjestöjen on painostettava omia hallituksiaan painostamaan etelän hallituksia.”