Tunteen paloa Prahan syksyssä. (Kuva: Petri Kuokka)

Jiri Wolfilla muistot Prahan 1968 kevään avoimista mellakoista ja panssareista sekä myöhempien aikojen hiljaisista, usein pienen piirin kiivaista mutta salaisista kellarikokouksista vyöryivät mieleen hänen katsellessaan italialaisen Ya Basta -ryhmän johtamaa järjestäytymistä hyökkäykseen Nuslen siltaa vartioivaa mellakkapoliisien armeijaa vastaan.

”Kyllä tässä meikäläisen poliisin pinna vielä puoli tuntia kestää”, Jiri arveli virnistäen. ”Ilmapiiri on vielä hyvä.”

Kuin vakuutena ammattisilmästään hän kaivoi lompakosta Tshekin poliittisten vankien yhdistyksen jäsenkirjan, jolla hän ainakin nyt kohtalotoverinsa, kaverinsa ja presidentti Vaclav Havelin aikana ohittaa muutaman poliisin paikassa kuin paikassa.

”Kymmenen vuotta vankilassa”, hän laskeskeli Tshekkoslovakian salaisen poliisin ruhjomilla sormillaan ilmaan. Vaikea oli enää muistaa vuosia, mutta kauaa siihen ei Charta 77:n allekirjoittamisen jälkeen ollut mennyt. Toinen julistuksen signeeraajista, Vaclav, päästi hänet ensitöikseen vankilasta aukoessaan Prahan linnojen portteja vuonna 1989.

Tshekin Amnestyssä toimivan Jirin mielestä mielenosoitus oli ihan ”aall right”, vaikka italialaisryhmittymän hermostunut pulina ja hässäköinti häntä hieman ihmetyttikin. Sitten hän yritti heikolla englannillaan auttaa haastattelua metsästävää tuttua tshekkitoimittajaa, jota valkoisiin mellakkavarusteisiin sonnustautuneet mielenosoittajat tönivät Svobodova-kadulta ojanpientareelle.

”Hän on tshekki”, Jiri yritti. ”Tämä on hänen kotikaupunkinsa”, hän jatkoi, ja vanhempi tshekkitoimittaja piti samalla sellaista messua nuorille, että kielitaidotonkin aavisteli mistä siinä saattoi olla kyse.

”Paskat me siitä”, sanoi joku valkoisista ja tiukasti brittiläisittäin.

”Mulkut”, totesi tyhjentävästi saman kohtelun osaksi joutuva, leicojaan suojeleva brittivalokuvaaja ja näytti tönijöille keskisormeaan. Jiri levitteli käsiään ja oli selvästi ihmeissään. Nuori espanjalainen pariskunta pyysi kuitenkin kohteliaasti tilaa ruuhkaisesta tiensivusta ja veti jännityksestä hermostuneena punaiset huivit kasvojensa suojaksi ja sulautui mielenosoittajajoukkoon.

Globaalit mielenosoitukset

En tiedä mistä Jiri Wolf sen tiesi niin tarkkaan, mutta puoli tuntia siinä kesti aika täsmälleen ennen kuin oikea rähinä alkoi molotoveineen ja kyynelkaasuineen.

Siihen aikaan tiistai-iltapäivästä arkitoiminnoista halvaantuneen korttelin päässä naapurusto istui jo vakiopöydissä kymppiä kumoten ja Chilen ja Kamerunin keskinäistä tv-pallottelua Sydneyssä spekuloiden sekä samalla, kuin Josef Skvorecskyn romaanin Ihmismielen insinöörin Preman sanoin mielenosoittajia asioiden muuttamisen vaikeudesta samettisesti muistuttaen: ”Voisin ampua itseni ja kirjoittaa kirjeen sitten – tarkoitan toisin päin”.

Muutaman sadan eurooppalaisen ja prahalaisia suuresti närkästyttäneen äärilaidan kulkijan huligointi tuhansia ihmisiä koonneen asiallisen mielenosoituksen ohessa veti kuitenkin puoleensa median.

Mutta Prahan lisäksi myös muuallakin maailmassa – ennen kaikkea kehitysmaissa – kansainvälisten rahoituslaitosten politiikkaa on vastustettu jo vuosia kymmeniä tuhansia ihmisiä kokoavissa tapahtumissa.

Uutiskynnystä ei Suomessakaan tainnut ylittää se, että syyskuussa Brasilian piispainneuvoston ja Jubilee 2000 -kampanjan järjestämässä kansanäänestyksessä yli miljoona ihmistä antoi epäluottamuksen Kansainvälisen valuuttarahaston Brasiliassa noudattamaa politiikkaa kohtaan ja pelkästään Sao Paolossa yli 100 000 ihmistä oli marssilla samoissa merkeissä. Kesällä Argentiinassa järjestettiin Valuuttarahaston maahan ajamia uusia työlakeja vastustava, yli seitsemän miljoonaa työläistä koonnut päivän mittainen työnseisaus, rauhanomaisesti sekin.

Maailmantalouteen voi vaikuttaa

Prahaan kokoontuneiden S26 -liikkeen mielenosoittajien toimintaa koordinoivan INPEG:in (Initiative Against Economic Globalization) tshekkiläiset jäsenet tunsivat tulleensa ylikävellyiksi Global Day of Action – päivän tapahtumissa. Järjestön tiedottaja Alice Dvorská olikin masentunut mellakoinnin jälkeisenä päivänä The Prague Postin haastattelussa: ”Tämä on niin surullista. Tämä vahingoittaa viestimme perillemenoa, koko vuoden työ on vaarassa mennä hukkaan.” Dvorskán mukaan joitakin kovan linjan mielenosoittajia odotettiin tulevan, mutta ”ei tässä laajuudessa”.

Vuosi sitten Seattlessa mellakoineet leimattiin länsimaisiksi hyvinvointikakaroiksi, joiden sisällään kantama huoli kehitysmaiden köyhistä leimattiin farisealaisuudeksi – ja samaa toistoa esiintyi suomalaisessakin mediassa Prahan jälkeen. Pidettiin vallankumousta ja muutoshalukkuutta sitten millaisena konseptina tahansa, yhdisti Prahaan kokoontuneita rauhanomaisia keinoja periaatteinaan pitäviä kansalaisjärjestöjä ja cheguevaralaisia toimijoita yhteinen huoli globalisoituneen maailman markkinavetoisuudesta ja tavallisten ihmisten paikasta järjestelmässä, jossa ihminen on asetettu palvelemaan taloutta eikä päinvastoin.

Kansainväliset rahoituslaitokset ja kauppajärjestö WTO esittävät talouden globalisaation jatkuvana edistyksellisenä prosessina, jossa maiden väliset rajat ovat kadonneet ja jossa maailmanlaajuisilla markkinoilla on määräysvalta valtioihin ja meihin – kansalaisiin. Uusliberalististen talousmiesten mukaan talouden kasvu ja nykyinen talouden globalisaatioksi kutsuttu pääomien ja kaupan vapauttamiseen tähtäävä politiikka on ainoa oikea totuus.

Kapitalismin isän Adam Smithin hahmottelema ”näkymätön käsi” ei ole globalisaation vastaisten voimien mukaan kuitenkaan olkapäästään irti revennyt, vaan kehityksen junasta jääneiden köyhien kehitysmaidenkin tilanteeseen voidaan saada muutos kansalaisten aktiivisella toiminnalla ja kyseenalaistamalla rahoituslaitosten ”löysä retoriikka köyhyyden vähentämisestä ja kehitysmaiden velkahelpotuksista”, kuten esimerkiksi INPEG:n kokouksen jälkeen jakamassa tiedotteessa todettiin. INPEG:n mukaan Prahassa mentiin eteenpäin: ”Lopultakin he (rahoituslaitoksissa) ovat älykkäästi valinneet vaikenemisen puppupuheiden sijaan.

Jubilee-kampanja hakee oikeutta

Köyhimpien maiden velkahelpotusta ajavan Jubilee 2000 -liikkeen suureksi onneksi Prahassa koitui se, että maailmanlaajuiseksi levittäytynyt liike ehti viestittää sanomansa ajoissa, ennen spekulointia siitä kuka rikkoi mitäkin ikkunaa ja missä.

Prahassa Jubilee-kampanjan päätilaisuudessa yksi liikkeen johtohahmoista, brittiläinen Ann Pettifor muistutti kuulijoitaan siitä, että kaupunkiin kokoontuneilla aktivisteilla on suuri vastuu harteillaan, koska kehitysmaiden ihmisillä itsellään ei ole mahdollisuutta osallistua mielenilmaukseen Prahassa.

”Meillä on vastuu myös siitä, että muutos Maailmanpankin ja Valuuttarahston politiikassa saadaan aikaan rauhanomaisesti”, Pettifor korosti. Hänen mukaansa olisi päästävä puhumaan oikeista asioista ja debattia molemmin puolin olisi haettava.

Edistysaskel tässä suhteessa Prahassa olikin, että viralliseen kokousohjelmaan kuului myös keskusteluja laitosten edustajien ja kansalaisjärjestöjen välillä. INPEG ja Jubilee-kampanja järjestivät niiden lisäksi myös useita avoimia keskustelutilaisuuksia, joihin osallistui myös rahoituslaitosten edustajia.

Pettiforin mukaan Jubilee-kampanjalle kuuluu suuri osa kunniaa siitä, että kehitysmaiden tilanteeseen ja velkaongelmaan haetaan vakavasti ratkaisua ja rahoituslaitosten roolista keskustellaan eri foorumeilla.

”Jubilee-kampanja ei pyydä armoa eikä sääliä kehitysmaiden ihmisille, vaan hakee ainoastaan oikeutta”, Pettifor sanoi. ”Totuus on vain se, että länsimaat käyttävät velkaongelmaa aseenaan istuttaakseen mieleistänsä talouspolitiikkaa kehitysmaihin ja sen seurauksena miljoonat ihmiset kuolevat”, hän jatkoi.

Kansainvälinen Jubilee 2000 -kampanja pohtii parhaillaan, miten Prahasta eteenpäin. Iso-Britanniassa ainakin samannimisenä kampanja loppuu, sillä Pettiforin sanoin ”toisin kuin kansainväliset luotonantajat, me teemme sen minkä lupasimme”. Jossain muodossa kampanjaa kuitenkin jatketaan, sillä voimavaroja ja halukkuutta jatkaa on, ei ainoastaan Iso-Britanniassa.

”Jo riittää!”

Kehitysmaiden velkojen mitätöintiä vaatineen Jubilee -kampanjan lisäksi myös YK:n pääsihteeri Kofi Annan on vaatinut toimia ongelman ratkaisemiseksi, ja Valuuttarahaston uusi pääjohtaja Horst Köhler on ainakin puheissaan luvannut laitoksensa terästyvän asiassa useiden kehitysmaiden päämiesten nostettua myös asiaa voimakkaasti esityslistalle.

Myös jotkut länsimaat ovat aktivoituneet: Kanadan valtiovarainministeri Paul Martin kutsui Prahassa puheessaan muita velkojamaita yhtymään maansa aloitteeseen velkajäädytyksen aloittamiseksi HIPC-ohjelmaan kuuluvien maiden osalta. Martinin mukaan tällaisena ennakoimattoman teollisuusmaissa tapahtuneen talouskasvun ja varallisuuden aikana ”ei ole hyväksyttävissä, että lupauksia velkahelpotuksista ei ole toteutettu”.

Rikkaimpien teollisuusmaiden G7-ryhmä kokoontuu Genovassa ensi vuoden heinäkuussa. Italian hallitus on nyt ilmaissut halunsa konkreettisiin velkamitätöinteihin ja lähestynyt paikallista Jubilee -kampanjaa Sdebitarsia ehdottaen yhteisiä keskusteluja aiheesta.

”Ya basta” on italiaa ja tarkoittaa ”nyt riittää”. Samanniminen, Italiassa kannatusta omaava ryhmä oli topattu nk. ”puskuriryhmä” mellakkapoliisien ja muiden mielenosoittajien välissä Prahassa Nuslen sillalla. Sen verran lastenkirjailija Jiri Wolf varmaan pikaisessa kielikylvyssä Prahassa Nuslen sillalla italiaa oppi, että osaa kokemuksen syvällä rintaäänellä Genovassa kajauttaa, että ”ya basta!”.