Paikalliset kalastajayhteisöt ja kansainvälinen ympäristöliike hävisivät aikoinaan taistelun vapaan Mun-joen puolesta. Nyt Maailmanpankin rahoittama kuusivuotias Pak Munin pato on joutunut Maailman patokomission tulilinjalle. Mutta suostuuko Thaimaan hallitus padon purkuun?
Padosta kärsineen Mae Mun Man Yuenin kylänvanhin Thongcharoen Chihaetham ja käsin piirretty kartta jokialueesta. (Kuva: Timo Kuronen)
Mae Mun Man Yuen (”pitkäikäinen Mun-joki”) -nimisessä mielenosoituskylässä koillisthaimaalaisen Pak Munin padon viereisellä mäellä on hiljaista. Kylän yli neljästätuhannesta asukkaasta vain pieni osa on paikalla: useat ovat lähteneet kotikyliinsä kalastamaan ja vielä useampi Bangkokiin suureen maaseudun asukkaiden joukkoprotestiin.
Kylän kokoontumispaikan katoksen räystäiltä riippuu erikokoisia Mun-joen satojen eri kalalajien pyydyksiä. Taustalla häämöttää pato tulvaluukut ylhäällä. Kala nousee taas Mun-jokeen väliaikaisesti.
Patohanketta ajettiin eteenpäin kansallisen edun mukaisena, osana suurisuuntaista Koillis-Thaimaan eli Isaanin jokien valjastamisohjelmaa, jossa padot turvaisivat sähkön lisäksi kasteluvettä sadoilletuhansille peltohehtaareille. Thaimaan ja Laosin rajalla virtaavaan Mekong-jokeen laskevan 700-kilometrisen Mun-joen patojen oli tarkoitus olla viimeinen lenkki 1970-luvulla alkaneessa kehitysohjelmassa, jossa luonnontilaiset joet nähtiin luonnonvarojen haaskauksena.
Protestikylän kylänvanhin Thongcharoen Chihaetham osoittaa käsinpiirrettyä karttaa Mun-joesta ja kertoo näkemyksensä patohankkeesta ja sen vastustuksen historiasta:
”Asuimme täällä kaikessa rauhassa ennen kuin tiesimme mitään Kong-Chi-Mun -suunnitelmista. Kalastus oli tuottoisaa, vaihdoimme kalaa muihin tarvikkeisiin läheisissä kaupungeissa. Pak Munin projektista meille ei kerrottu mitään, viranomaiset salasivat kaiken. Kun aloimme protestoimaan, meitä pidettiin yhteiskunnan vihollisina ja kommunisteina.”
Koskien räjäytys sai kalastajat liikkeelle
Pitkän mutta salamyhkäisen suunnittelun jälkeen valtiollinen sähköyhtiö EGAT (Electricity Generating Authority of Thailand) päätyi rakentamaan viiden kilometrin päähän Mun-joen suusta teholtaan 136 megawattisen (MW) juoksutuspadon, joka ei vaatinut suurta tekoallasta. Thaimaan hallitus hyväksyi Kaeng Tanan koskien ja kansallispuiston yläpuolelle rakennettavan hankkeen vuonna 1989, ja Maailmanpankki sinetöi 54 miljoonan dollarin lainan pari vuotta myöhemmin. Rakennustyöt pääsivät käyntiin vuonna 1992.
Kansallispuiston rajausta muutettiin niin, että kiviset kosket voitiin räjäyttää padon alapuolelta veden virtauksen tehostamiseksi. Räjäytyssuunnitelmat saivat kalastajayhteisöt yhdistämään voimansa. Joukko kalastajia viivytti räjäytyksiä tunkeutumalla henkensä uhalla paukkulatausten keskelle. Vasta tämän jälkeen vuonna 1993 käytiin ensimmäiset neuvottelut haittakorvausten maksamisesta paikallisväestölle. Pian myös kansainvälinen ympäristöliike tuli tueksi.
Insinöörien ylistämillä kalaportailla varustettu pato valmistui seuraavana vuonna, mutta mielenosoitukset jatkuivat: kalastajat eivät uskoneet Muniin kutemaan nousevien Mekongin kalojen osaavan käyttää jyrkkää betonista kulkuväylää. Myöskään luvatut korvaukset tekoaltaan vedenpinnan nousun aiheuttamista haitoista eivät riittäneet ihmisille.
”Vuosien kuluessa aloimme turhautua katteettomiin lupauksiin elämänlaadun parantumisesta jokivarressa. Kalakannat romahtivat padon yläpuolella ja monet alkoivat kärsiä aliravitsemuksesta. Tuhannet lähtivät onnensa perään kaupunkeihin”, Thongcharoen kertoo.
”Sitten vuonna 1997 osallistuimme Assembly of the Poor:in kolmen kuukauden joukkomielenosoitukseen Bangkokissa. Silloinen Chavalitin hallitus suostuikin lisäkorvauksiin yli kolmelletuhannelle Munin jokivarren perheelle.” Assembly of the Poor oli perustettu hieman aiemmin suurten kehitysprojektien uhreiksi joutuneiden maaseudun yhteisöjen asianajajaksi. Nykyinen Chuan Leekpain johtama hallitus kuitenkin perui edellisen hallituksen päätöksen. Myös Maailmanpankki totesi korvausten jo olleen ruhtinaallisia ja väitti, ettei padolla ole vaikutuksia joen kalakantaan. Ihmiset hermostuivat.
Maaliskuussa 1999 padon läheinen EGAT:in omistama maa-alue vallattiin ja paikalle nousi Mae Mun Man Yuen. Pato vaadittiin purettavaksi tai sen portit avattavaksi, jotta joen elämä ja kalasto palautuisivat ennalleen. Muualla Isaanissa seurattiin esimerkkiä ja pian protestikyliä oli seitsemän padon juurella.
Patokomissio protestoijien tueksi
Pari vuotta sitten perustettu ja alkuvaiheessa Maailmanpankin rahoittama Maailman patokomissio (WCD, World Commission on Dams) otti jatkuvasti tapetilla olleen Pak Munin padon yhdeksi seitsemästä tapaustutkimuksesta, joiden pohjalta tehtävässä loppuraportissa se pyrkii löytämään keinoja suurten patojen aiheuttamien sosiaalisten ja ympäristöongelmien ratkaisuun.
Pak Munin patoa palkattiin tutkimaan toistakymmentä tiedemiestä, joiden kirjoittama raportti valmistui viime maaliskuussa. Raportti vahvisti paikallisten kalastajaperheiden ja ympäristöaktivistien pelon: pato oli suuri epäonnistuminen.
Komission tulokset ovat murskaavia. Padon rakennuskustannukset nousivat alkuperäisestä 150 miljoonasta dollarista 233 miljoonaan, minkä lisäksi haittojen vähentämiseen ja korvauksiin on mennyt 32 miljoonaa dollaria. Padon sähköntuotantokapasiteetti oli laskettu pahasti väärin; 136 MW:n sijasta sen maksimiteho on 40 MW huhti-toukokuussa, jolloin sähkönkysyntä ja veden pinta ovat optimaaliset muulloin teho on vieläkin alhaisempi. Kalakanta padon yläpuolella on romahtanut 6080 prosentilla ja entisistä 265 kalalajista 170 on kokonaan hävinnyt. Kalaistutukset eivät ole onnistuneet.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan vain 240 perheen tuli kärsiä hankkeesta, mutta todellisuudessa 1700 perhettä menetti kotinsa tai peltonsa ja tuhannet muut kalapaikkansa ja elantonsa. EGAT väitti padon tuovan kasteluvettä 26 000 peltohehtaarille, mutta toteutuma on pyöreät nolla prosenttia.
Yli 50 luonnontilaista koskea, jotka ovat tärkeitä kalojen lisääntymispaikkoja, joko hukkuivat patoaltaan alle tai räjäytettiin rakennustöiden aikana. Paikallisille ihmisille tärkeissä rantametsiköissä hävisi 45 sienilajia, 10 bambulajia ja 40 muuta syötävää kasvilajia.
Yhteenvedossaan patokomissio toteaa, että ”on epätodennäköistä, että pato oltaisiin rakennettu, jos talouslaskelmissa olisi käytetty totuudenmukaisia lukuja hankkeen hyödyistä”, ja että ”on huutava vääryys, että padon vaikutukset joen kalastuselinkeinoon ja siitä saatavaan tuloon jätettiin suunnitelmissa vaille huomiota”.
Hallitus ei suostu muutoksiin
Viime toukokuussa Pak Munilla tapahtui jälleen. Komission tuloksista uutta voimaa saaneet protestoijat saartoivat padon valvomon. Oli sadekauden alku ja Mekongin kalojen kutuaika ja sulkuportit vaadittiin avattaviksi.
Siihen ei kuitenkaan suostuttu ennen kuin kovimmat tulvat yli 20 vuoteen pakottivat EGAT:in turbiinien pysäyttämiseen ja kaikkien luukkujen avaamiseen elokuussa. Kala liikkuu nyt ja käy pyydykseen, mutta voimala käynnistettäneen uudelleen vedenpinnan laskettua.
EGAT ja Thaimaan hallitus ovat vältelleet kysymystä padon kohtalosta siirtämällä vastuuta toisilleen. Patokomission löydökset EGAT tyrmäsi väittäen, että ilman Pak Munia Ubon Ratchathanin maakunta jäisi ilman sähköä. Pato on kuitenkin kytketty valtakunnanverkkoon ja se edustaa vain paria promillea maan sähkökapasiteetista, joten selitys ontuu pahasti. Sen sijaan Pak Mun on sulkenut tehokkaasti kolme kertaa Hollannin kokoisen valuma-alueen elintärkeältä kalastuselinkeinolta.
1970-luvulta lähtien Mekongin kaloja tutkinut amerikkalaisen Smithsonian trooppisen tutkimuslaitoksen kalabiologi Tyson Roberts sanoo, että padon välitön purkaminen olisi ratkaisuista paras. ”Kokonaisuudessaan Mekong-joen kalakanta on jo taantunut suurten sivujokien kuten Munin patoamisesta. Nyt olisi korkea aika aloittaa patojen purku, ennen kuin on liian myöhäistä. On myös moraalitonta, että Thaimaa ajaa eteenpäin suuria patoprojekteja Laosissa”, Roberts jyrisee.
Patorakentajien ylimielisyyttä paikallisia ihmisiä kohtaan kuvaa hyvin tositarina muutaman vuoden takaa, jolloin Maailmanpankin korkea-arvoinen virkamies tuli tarkastamaan Pak Munin nykytilan. Kiivettyään ylös padon jyrkän kalaportaan hikinen virkamies joutui paikallisväestön tentattavaksi. Mietittyään hetken kysymystä portaan tehokkuudesta pankkimies totesi lakonisesti: ”Valitettavasti en voi kommentoida. Olen kasvissyöjä.”
Kasvavan painostuksen alla Thaimaan hallitus suostui vastikään patoluukkujen avaamiseen vuosittain neljän kuukauden ajaksi.