Buena Vista Social Club on kuubalaisen musiikin suurin kesto- ja menestystuote yli 40 vuoteen. Levyä on myyty yli 4 miljoonaa kappaletta, ja yhdessä Wim Wendersin elokuvan kanssa se on avannut vanhalle kuubalaiselle musiikille leveät portit kansainvälisille markkinoille.
”Wendersin elokuvan välittämä kuva Kuubasta on epätarkka, hämärä ja paternalistisen holhoava”, sanoo Buena Vista -ilmiön arkkitehti Juan de Marcos. (Kuva: Vesa Oja)
Maailmaa kiertänyt elokuva esitettiin Havannassa viime vuonna vain parisen kertaa. Ilmiö kokonaisuudessaan on musiikillisen osaamisen, ideoinnin, tuotteistamisen, myynnin, markkinoinnin ja myytinluomisen mestarinäyte. Kuubassa alunperinkin globaaleille markkinoille suunniteltu projekti on kuitenkin saanut viileähkön vastaanoton.
Pääarkkitehdillä, koko idean isällä ja Buena Vista -orkesterin koonneella Juan de Marcos Gonzálezilla on syytä olla enemmän kuin tyytyväinen. Silti nykyiset rahavirrat eivät estä häntä näkemästä julkisuuskuvan kääntöpuolta. Kritiikin piikki kohdistuu etenkin Wendersin elokuvaan, joka kuvaa Kuuban harmaana, sammahtaneena ja ankeana, ja jossa asuu vain vanhuksia. Elokuva antaa hänen mielestään myös vääristyneen kuvan siitä, miten Buena Vista -projekti todellisuudessa syntyi ja tehtiin.
Miljonääreiksi veteraani-iällä
Hyvin vetävän näköinen, hoikistunut Juan de Marcos astuu sisään Havannan keskuspuiston viiden tähden hotelliin, puhuu nopeasti kännykkäänsä äidistään huolehtien ja kysyy mitä haluaisin tilata. Vasta jälkeenpäin saan kuulla, että hän on myös huolehtinut viiden tähden laskusta siistillä dollarinipulla.
Muistelemme edellistä tapaamistamme keväällä 97, jolloin Marcos toi tulevat son-legendat lähes huomaamatta Suomeen Espoon April Jazziin. Silloin Pueblo Nuevon kovan rumbabarrion karski kasvatti kertoi minulle vuolaasti 17-vuotiaasta lähtien elättämästään unelmasta nostaa 1950-luvun havannalainen big band -musiikki ja Orienten son levyprojektin ja kansainvälisen kiertueen avulla maailman tietoisuuteen.
”Tuolloin monet pitivät minua hulluna, kun halusin levyttää ikääntyneiden muusikoiden kanssa. Nyt samat levyfirmat ja tv-yhtiöt olisivat innokkaita yhteistyöhön, levyttää, haastatella ja kuvata minua. Olen kieltäytynyt näistä tarjouksista. Olen yksityisyrittäjä, oman levymerkkini pyörittämisen aloitan Lontoossa, mutta aion edelleen levyttää omassa studiossani täällä Havannassa ja hoitaa musiikin jakelun Kuubasta”, Marcos kertoo.
Buena Vistan menestyksen siivittämänä de Marcos on siirtynyt kuubalaismuusikoiden harvalukuiseen rahakerhoon.
”Wim Wendersin elokuva välittää mielikuvan vanhoista muusikoista elämässä pysähtynyttä arkeaan ankeissa asunnoissaan. Mitään tästä ei ole enää jäljellä. Kaikki elokuvan päähenkilöt, Compay Segundo, Eliades Ochoa ja Rubén Gonzáles ovat nykyisin elegantisti pukeutuvia miljonäärejä.”
Buena Vistasta alkanut lumipalloefekti on jo muuttanut myös myöhempiin levytysprojekteihin (Buena Vista Social Club presents Ibrahim Ferrer, Distinto Diferente) mukaan tulleiden muusikoiden elämän.
”Monilla heistä on täällä Havannassa 5060 000 dollarin uudet hienot asunnot”, Marcos tietää.
Wendersin ankea Havanna
”Katso tätä hotellia! Katso tuota keskuspuistoa!”, Marcos huudahtaa. ”Havanna on kaunis, vihreä ja valoisa kaupunki . Kuuba on trooppinen saari, jossa on jumalainen ilmasto. Wendersin elokuvassa sen sijaan liikutaan Havannan rumimmissa paikoissa, joissa kuubalainen todellisuus on sammunut, haalistunut ja pysähtynyt.”
Marcos myöntää, että elokuvan merkitys kuubalaisen musiikin markkinoinnissa on ollut suuri, mutta yhtä kaikki se hänen mukaansa välittää Kuubasta kuvan harmaana ja ankeana.
”Todellisuudessa Kuuba on aurinkoinen, vihreä ja sininen maa. Taloudellisia ongelmia kyllä on, mutta meille on luonteenomaista, että pystymme käsittelemään niitä myös huumorilla ja vitsailemaan niistä.”
Wendersin aikomukset olivat kuitenkin Marcosin mielestä vilpittömät ja hyväntahtoiset hänen tullessa Kuubaan kuvaamaan Buena Vistan tarinaa.
”Hän on saksalainen ohjaaja ja sen tuloksena syntyi saksalainen elokuva, joka liittyy kuubalaiseen aiheeseen. Wendersillä on elokuvantekijänä eurooppalainen, II maailmansodan jälkeinen eksistentiaalinen ohjaajanäkemyksensä, jonka läpi Kuuba tässä filmissä suodattuu.”
”Sen välittämä kuva maastamme on epätarkka, hämärä ja paternalistisen holhoava. Filmin älyttömimmät jaksot kuvaavat vanhoja muusikkoja harhailemassa New Yorkin Manhattanilla. Elokuva ei dokumentoi oikein myöskään sitä, kuinka Buena Vista Social Club -projekti ja levytys oikeasti syntyi ja tehtiin.”
Malilaismuusikot jäivät rannalle
Miten sitten kaikki oikein alkoi?
Marcos oli vuonna 1995 Lontoossa markkinoimassa Sierra Maestra -orkesterin viimeistä levyä. Hän ehdotti pienen englantilaisen World Circuit levy-yhtiön johtajalle Nick Goldille idean levytyksestä vanhojen kuubalaismuusikoiden kanssa. Gold innostui ja ehdotti myös toista, Orienten son-tyyliin perustuvaa projektia, johon sulautettaisiin myös afrikkalaisia muusikkoja Malista. Afrikkalaismuusikoiden vuoksi fuusioprojektiin pyydettiin mukaan Ry Cooder.
Asiaan uskova Gold otti pankkilainaa, ja Marcos palasi Havannaan taskussaan suunnitelma kahden levyn tekemisestä. Asiantuntijana hän valitsi sekä pitkään haaveilemansa projektin muusikot että ohjelmiston. Maaliskuussa 96 äänitettiin Marcosin aivoituksiin perustuva, havannalaiseen 50-luvun big band -tyylin tehty Afro Cuban All Stars -cd ”A Toda La Cuba Le Gusta”.
Myös Ry Cooder saapui Havannaan ja siitähän Wendersin elokuva alkaa! Malilaismuusikot juuttuivat kuitenkin viisumivaikeuksien vuoksi Pariisin, joten suunnitelmat muuttuivat. Niinpä sama ikääntyneiden vanhojen kuubalaismuusikoiden perusmiehitys tuli mukaan myös seuraavalle Buena Vista Social Club -nimiselle cd:lle, johon Marcos lisäsi vain kolme uutta solistia, Compay Segundon, Eliades Ochoan ja Omara Portuondon.