Oslon Tøyenin kaupunginosaan valmistui vuonna 1995 moskeija, jonka minareetista kuului huhtikuussa rukouskutsu, ensimmäisen kerran Pohjoismaissa. Desibelirajoitusten lisäksi Norjassa keskustellaan kiihkeästi islamilaisuuden arjesta ja opeista.
Jan ja Samira ovat biokemian opiskelijoita Oslon yliopistossa. Yhteisen gradutyönsä aikana he rakastuvat, mutta Samiran Irakista kotoisin olevat vanhemmat eivät hyväksy vävypojaksi ei-muslimia, jolla ei ole minkäänlaista kontaktia perheen kulttuuriperinteisiin. He ilmoittavat katsovansa tyttärelle sopivaa aviomiestä vanhasta maasta.
Tyttö joutuu sisäiseen konfliktiin, mutta menee lopulta norjalaisen rakastettunsa kanssa naimisiin, jolloin hänet suljetaan tyystin perheyhteisön ulkopuolelle. Tätä Samira ei kestä, vaan sairastuu ja kuihtuu pois.
Näin kuvataan vastikään ensi-iltansa saaneessa norjalaisessa elokuvassa ”Bryllupet” (Häät) kulttuurien yhteentörmäystä. ”Kuvauksen” lisäksi paljon muuta ei elokuva kykene norjalaiseen keskusteluun tuomaankaan. Taustat ja tapakulttuurin juuret jäävät viittausten varaan.
”Minulle tuollainen kohtalo on täysin poissuljettu mahdollisuus”, sanoo naispääosan esittäjä Susan Badrkhan, jonka perhe on Irakin kurdeja. ”Meillä keskustellaan asioista avoimesti ja suhteet ovat luottamukselliset. Blinderin yliopistoalueella tunnen toki useita tyttöjä, joilla on näihin asioihin liittyviä ongelmia.”
”Pakkoavioliitot” on ollut suosittu teema norjalaisessa ”islam-keskustelussa”. Tulopäivänäni televisiosta tulee kaksi eri keskustelua. Pari päivää aikaisemmin esitettiin ohjelma, jonkaa teemana oli ”kunniamurha”.
Tieto vähentää pelkoja
Juuri ilmestyneen Islam på norsk-kirjan kirjoittaja, Oslon yliopiston apulaisprofessori ja arvostettu islamin tutkija Kari Vogt toteaa, että kolmen vuosikymmenen islamilaisen läsnäolon jälkeen tietämättömyys leimaa edelleenkin keskustelua:
”Kielteiset yksityiskohdat saavat kaiken huomion, kun emme tunne ”tavallisen islamilaisen arjen” moninaisuutta, uskonnon ja kulttuurien vuorovaikutusta. Siksi annamme helposti ääritapausten leimata koko kulttuuria.” Samaan kategoriaan sijoittuu moni puheenvuoro ”rukouskutsukeskustelussa”, toisessa keskeisessä islamia sivunneessa mielipiteenvaihdossa.
Kari Vogt kertoo, että Norjan oikeistopopulistisen edistyspuolueen Carl I. Hagen oli stortingetin, eduskunnan, puhujapöntössä ihan vakavissaan väittänyt, että minareetista muslimit ”huutavat kuolemaa vääräuskoisille”.
Pari päivää ennen tapaamistamme suuri oikeistolehti Aftenposten julkaisi varmuuden vuoksi koko rukouskutsun arabiaksi ja norjaksi. Yllättikö tämä?
”Oikeastaan ei”, Vogt vastaa. ”Vaikka lehdistö ja tiedonvälitys kokonaisuutena ottaen ei näytä oppineen kovinkaan paljon kuluneiden vuosien keskusteluista, niin on kuitenkin toimittajia, jotka haluavat tietää asioista. He kykenevät tarjoamaan ihmisille mahdollisuuksia käsittää mistä on kysymys se taas vähentää pelkoja ja harhaluuloja.”
Vogtin kirja on yritys selvittää norjalaisille, mitä moskeijat ovat ja mitä niissä tapahtuu, miten uskontoonsa jossakin suhteessa elävät muslimit ajattelevat ja mihin tämän ajattelun erilaiset ilmenemismuodot perustuvat.
”Moskeijat ovat kokoontumispaikkoja, yhteydenpitokeskuksia, mutta ne eivät ole suljettuja. Eristäytymisen sijaan se on yritys integroitua yhteiskuntaan. Lopultakin sallittu rukouskutsukin toki vain kerran viikossa ja korkeintaan 60 desibelin voimakkuudella on tärkeä osoitus siitä, että muslimit ovat osa norjalaista yhteiskuntaa. Periaatteessahan rukouskutsu vastaa kristittyjen kirkkojen kirkonkelloja.”
Islam sallii tulkinnat
Vogtin kirjassa käsitellään myös islamin lakia ja Norjan yhteiskuntaa. Julkisen tiedonvälityksen varassa elävä kansalainen ”tietää”, että islamin laki tarkoittaa raipparangaistuksia ja käsien silpomisia ja kivittämisiä ja…
”Islamin laki on kaksijakoinen”, Vogt selventää. ”On sharia, tavallaan Koraanin mukainen Jumalan, ja fiqh, oikeusoppi, erilaisten periaatekokoelmien ja hadithien, esimerkkikertomusten tulkinta, jota imaamit harjoittavat. Laki säätelee periaatteessa koko elämän, aina ruokatavoista perintöoikeuteen ja talouselämän sopimuksiin.”
”Se luo myös elämälle moraalin perustan ja kehyksen, jossa ihmisten tekoja luokitellaan suhteessa keskeisiin käsitteisiin, kuten halal-haramiin (rituaalisesti puhdas-epäpuhdas) sekä fard-haramiin (velvollisuus-kielto). Monet säännökset ovat nykypäivänä vailla merkitystä, toiset taasen hyvinkin ajankohtaisia. Tämä koskee erityisesti perheoikeutta, johon uskonnollisesti perustetut valtarakenteet ja oikeusjärjestelmät usein turvautuvat.”
Vogt korostaa, että perusperiaate pätee: Muslimin on kunnioitettava sen maan lakeja, jossa hän elää. Tämä menee kaiken edelle. Ongelmia saattaa syntyä, kun yritetään sovittaa tiettyjä islamin oppeja kyseisen yhteiskunnan oloihin.
”Laintulkintoja on monenlaisia, mutta ne syntyvät aina suhteessa kulttuuriin ja poliittis-yhteiskunnalliseen ympäristöön.” Toisin kuin meillä kuvitellaan, islamin laki sallii uustulkintoja (itjtihad) ja sitä mahdollisuutta käytetään näinä päivinä ahkerasti mm. Euroopassa, jossa muslimiväestö sopeutuu elämään länsieurooppalaiseen ympäristöön.
”Täällä tapahtuu paljon mielenkiintoista uutta, ei vielä Pohjoismaissa mutta Euroopan suurissa muslimiyhdyskunnissa, erityisesti Ranskassa ja Englannissa. Esimerkiksi internetistä voi nykyään hakea uustulkintoja ohi vanhoillisten imaamien, mm. osoitteesta www.qardawi.net, jossa julkaistaan tunnetun sheikki Qardawin viime vuosina yhä radikaalimpia laintulkintoja.”
Kulttuurin ja uskonnon synteesi
Vogtin mukaan Norjassa on alkanut näkyä merkkejä uuden ”muslimieliitin” kehittymisestä. He ovat Norjassa asuneita ja hyvinkoulutettuja nuoria, jotka ovat pohjimmiltaan norjalaisia, mutta joilla sen lisäksi on vielä kiinteä suhde toisenlaiseen kulttuuriin ja uskontoon, jota he haluavat ylläpitää.
”Minä elän ja ajattelen norjaksi”, sanoo 22-vuotias Wajid Malik. ”Jos on sanottava jotakin urduksi minun on se käännettävä. Pakistanissa on kiva käydä tapaamassa sukulaisia, tunnen olevani omien joukossa, mutta kaipaan kotiin Norjaan.” Wajid on opiskellut Oslossa pari vuotta informatiikkaa, mutta vaihtoi viime vuonna uskontohistoriaan.
”En ole erityisen uskonnollinen, vaan syynä oli tulevaisuudenhaaveeni: Aion yrittää ensi vuonna elokuvakoulutukseen Englantiin ja haluan opiskella sellaista, joka luo pohjaa elokuvieni kehittämiselle.”
Hänen mielestään ”Bryllupet” on mielenkiintoinen yritys tuoda ongelma esille, mutta että elokuva ei juurikaan tuo asiaan mitään uutta. Hän katsoo, että elokuvantekijät eivät ole käsittäneet maahanmuuttajaperheiden monisyistä asennetta perhekulttuureihinsa.
”Itse olen kauan siten tehnyt vanhemmilleni selväksi, että naimisiinmeno on oma päätökseni. Hyvin todennäköisesti tyttö on pakistanilaista syntyperää, mutta norjalainen. Hänen täytyy olla osa tätä samaa maailmaa. En voisi kuvitella avioliittoa naisen kanssa, joka alistuisi komentooni ilman omaa tahtoa.”
”Mutta järjestettyjen avioliittojen kohdalla kyse ei ole uskonnosta, vaan siitä että meidän kulttuuriperinteemme rakentuvat perheen ja kollektiivin tärkeyteen, kun täällä Pohjoismaissa perheet on suurimalta osin rikottu ja kaikki on pantu yksilön harteille.”
”Me arvostamme perheyhteisöä, sillä se on turva ja tuki. Sitä on myös kunnioitettava, jos haluaa pitää siitä kiinni. Siksi avioliitto ei kokonaisuutena ottaen ole vain kahden ihmisen asia. Islam uskontona edellyttää avioliitolta vain kolmea asiaa: Molempien on oltava kypsiä, ketään ei saa pakottaa ja liitosta on ilmoitettava julkisesti, sitä ei saa salata.” Wajid Malik kuuluu pakistanilaisopiskelijoiden liittoon joka on yksi niistä ”toisen sukupolven” maahanmuuttajien järjestöistä, jotka pyrkivät luomaan kulttuureista ja uskonnosta uutta synteesiä,”islam på norsk”.
”Sen edellytyksenä on, että kykenemme kaivamaan juuremme syvälle sihen maahan, jossa elämme ja haluamme elää”, hän sanoo.
Norjan muslimit
Ensimmäiset islamilaiset maahanmuuttajaryhmät tulivat Pakistanista Norjaan 1970-luvun alussa. Nyt Norjan noin 70 000 muslimista eniten on edelleenkin pakistanilaisia, mutta joukossa on myös paljon etnisiä turkkilaisia, pohjoisafrikkalaisia ja länsiafrikkalaisia. Islamiin kääntyneitä etnisiä norjalaisia arvellaan olevan alle 1 000.
Pohjoismaissa eniten muslimeja on Ruotsissa, kenties noin 250 000 300 000, Tanskassa puolet siitä ja Norjassa vielä puolet siitä. Islam on kuitenkin Pohjoismaiden toiseksi levinnein uskonto.
Norjan muslimeilla on lähes 60 yhteisöä, joista suuri osa kuuluu valtakunnalliseen muslimineuvostoon, Norsk muslimsk råd. Sen puheenjohtaja, Gambiassa syntynyt opettaja Kebba Secka, kutsuttiin myös Norjan edellisen hallituksen asettaman ”arvokomission” jäseneksi.
Norjan muslimit ovat yleensä sunnilaisia, mutta myös shialaisilla on yhteisönsä. Islamin laintulkinnan koulukunnista hanafilainen on tavallisin, mutta myös shafi´ilaisella (esim. somalit) ja malikilaisella (mm. länsi- ja pohjoisafrikkalaiset) koulukunnalla on edustajansa. Valtaosa muslimeista asuu Oslon seudulla, mutta yhteisöjä on ympäri maata.
Oslon yliopistossa on noin 700800 muslimiopiskelijaa. Blindernin campus-alueella avattiin syksyllä islamin sääntöjen mukaista halal-ruokaa tarjoava opiskelijaruokala. Esityksen teki kaksi pakistanilaisen opiskelijajärjestön edustajaa ylioppilaskunnan edustajistossa. Mielipidetutkimuksessa päätöksen kannalla oli opiskelijoiden suuri enemmistö.