J. M. Coetzee: Disgrace
Secker & Warburg 1999.

J. M. Coetzee ei liene kirjoittanut ensimmäistäkään harhaosumaa. Viime vuonna Bookerin kirjallisuuspalkinnon saanut Disgrace on eteläafrikkalaisen kirjailijan kahdeksas kaunokirjallinen teos.

Coetzee ei ole kirjoissaan välttänyt hankalia aiheita: hän kirjoittaa rasismista, väkivallasta ja vihasta, mutta ennen kaikkea yksilöiden välisistä konflikteista. Coetzeen maailmassa ei ole niinkään sankareita kuin selviytyjiä. Suurin osa hänen kirjoistaan sijoittuu Etelä-Afrikkaan, vaikka on hän kirjoittanut 1800-luvun Venäjästäkin Disgracea edeltävässä romaanissaan Pietarin mestari.

Disgrace kertoo harmaantuvasta kirjallisuutta opettavasta professori David Luriesta, joka avioeronsa jälkeen ostaa palveluita maksullisilta naisilta. Kerran viikossa hän saa korvausta vastaan tarvitsemansa naisen läheisyyden. Pian romaanin alun jälkeen hän ajautuu suhteeseen kurssinsa opiskelijan kanssa.

Asian tullessa ilmi hän ei suostu pyytämään anteeksi yliopiston hallintoa miellyttävällä tavalla, jonka vuoksi hän jättää työnsä ja muuttaa maalle tyttärensä luokse. Eräänä päivänä täysin varoittamatta isä tyttärineen joutuu mielivaltaisen raa’an ryöstön uhriksi.

Väkivaltaisen välikohtauksen jälkeen isän ja tyttären välit joutuvat koetukselle. Isän kaupunkilaiset oikeuden ja kunnian käsitykset eivät saa tukea tyttäreltä, joka joutuu elämään maalla naapureiden kanssa, jotka ovat hyökkääjien kansaa. Isän ja tyttären maailmat asettuvat vastakkain.

Sorron arvet paranevat hitaasti

Coetzee kuvaa eteläafrikkalaista todellisuutta apartheid-politiikan murtumisen jälkeen, mutta vuosikymmenien sorto on jättänyt maahan arvet, joita ei olekaan aivan helppo parantaa. David ei ymmärrä, miksi tytär haluaa vaieta joistakin välikohtauksen tapahtumista. Hän ei ymmärrä yhtenäisyyttä, jota tytär yrittää pitää yllä naapureihinsa vastoinkäymisestä huolimatta.

Coetzee ei tarjoa vastauksia, joskaan hän ei sorru tarkkarajaisten kysymystenkään esittämiseen. Kirjailija näyttää meille maailman todellisena paikkana, jota hallitsee epävarmuus ja kunniakäsitykset, jotka voivat ajaa ihmisen päätöksiin ja tekoihin, joita kaikki eivät voi ymmärtää.

David Lurie ja hänen tyttärensä edustavat erilaisia maailmankatsomuksia, mutta Coetzee ei asetu kummankaan puolelle, vaan kuvailee näitä kahdessa erilaisessa maailmassa elävää ihmistä ymmärtävästi.

Disgrace käsittelee elämää ja kuolemaa myös hienosti eläinten kautta. David ryhtyy apulaiseksi tarhalle, jossa pidetään ihmisten hylkäämiä eläimiä. Eläinsuojan omistaja tappaa liian sairaat yksilöt. David joutuu kohtaamaan maailman, jossa hellyyttä saattaa seurata kuolema.

David Lurie on ideologi, joka tuntee lopulta vastuuta jopa kuolleita koiria kohtaan. Hän ei pidä maailmasta, jossa koirien luut hajotetaan, jotta ne mahtuisivat paremmin polttouuniin. Samalla kun hän haluaisi antaa luontokappaleille kunniakkaan kuoleman, hän ajautuu kauemmaksi aikaisemmasta elintasostaan. Hän jättäytyy yhteiskunnan ulkopuolelle ja paneutuu kirjoittamaan oopperaa toisesta vanhasta elostelijasta, Lordi Byronista.

Coetzeeta on joskus veikkailtu Nobel-voittajaksikin. Tuon palkinnon hän kiistatta ansaitsisi. Hän kirjoittaa aroista aiheista ilman väkivallalla mässäilyä tai sensaatioiden herättelyä, hänen kirjoissaan ihmiset ovat todellisen oloisia kaikkine epäilyksineen ja virheineen.

Disgracessa Coetzee kirjoittaa hienoja lauseita ja kuljettaa tarinaansa suvereenisti eteenpäin ilman että lukijan mielenkiinto pääsee hetkeksikään herpaantumaan.

MIKKO MÄÄTTÄ